sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Kosmetiikkasuosikit | Tammikuu 2022

Vuoden ensimmäisten suosikkien esittelyn aika! Tammikuu on hurahtanut todella nopeasti ja mun on vaikea uskoa, että reilun viikon kuluttua ollaan jo helmikuussa. Töitäkin mulla on enää reilun kuukauden verran jäljellä ennen kuin aloitan äitiyslomani, joten kevät tulee tuomaan mukanaan melkosia mullistuksia mun elämääni. Muutokset tulevat varmasti heijastumaan myös blogiin, mutta vielä on tosiaan mahdotonta sanoa millä tavalla tai missä mittakaavassa. Suosikkien valinta oli tällä kertaa hyvin helppoa ja tiesin jo alkukuusta suurimman osan tuotteista, jotka tulen tähän postaukseen valitsemaan. Tuttuun tapaan jatketaan siis tänäkin vuonna viidellä suosikkituotteella/kuukausi ja seuraavaksi esittelyt niistä kaikista:

Violet Vossin Violet Sunset PRO Series Eye Shadow and Pressed Pigment Palette tuli mulle marraskuun Boxycharmista ja mä olen aivan rakastunut tähän! Taisin postausta kirjoittaessani hieman motkottaa siitä, että olisin kaivannut palettiin enemmän violetteja sävyjä, mutta ei - tämä on täydellinen juuri näin. Pidän siitä, että paletista löytyy sitä violettia ja sen lisäksi myös punertavia, ruskeita ja kultaisia sävyjä. Tällä saa hurjan monipuolisesti erilaisia meikkejä eikä laatukaan ole ollenkaan hassumpi. Tiesin toki paletin nähtyäni, että tästä löytyy itseäni miellyttävä sävymaailma, mutten olisi osannut arvata tämän olevan lopulta näin mieluisa mulle. Voin hyvin kuvitella, että tästä paletista saatan saada joskus jopa pannuja näkyville!

Samaisesta marraskuun Boxycharmista tuli myös tämä Kate Somervillen Got Milk Moisturizing Cleanser, joka pääsee nyt niin ikään suosikkeihin! Kyseessä on voidemainen ihonpuhdistusaine, joka sisältää mm. vuohenmaitoa ja hunajaa. Sain myös LF:n kalenterista minikokoisen tuubin tätä ja käytinkin sen pois alta aikayksikön. Nyt tämä suurempi tuubi on jo korkattu ja mä rakastan tätä putsaria. Meikinpoistoon en tätä valitsisi itse, mutta kakkosvaiheen putsarina ja meikittömällä iholla tämä toimii suorastaan täydellisesti. Rakastan tämän paksua, kermaista koostumusta ja tuoksukin on hurjan miellyttävä. Iso suositus tälle!

Meikkirintamalla kovassa käytössä on ollut myös tämä upea OFRA Cosmeticsin Sitting Pretty Midi Palette. Tästä kolmen sävyn kasvopaletista löytyy viileän vaaleanpunainen poskipuna, hieman lämpimämpi korallinen/persikkainen poskipuna sekä kultaan taittava highlighter. Rakastan Ofran highlightereita, joissa on ihan mieletön pigmentti ja näillä saa hetkessä hurjan näyttävät korostukset. Poskipunatkaan eivät ole hullumpia ja pidän näistä molemmista sävyistä todella paljon. Multa löytyi jo aiemmin yksi vastaavanlainen kasvopaletti Ofralta, mutta tämä on ollut mulla käytössä jo nyt selkeästi sitä enemmän. Keskellä oleva kultainen higlighter on päätynyt mulla monesti myös luomille osaksi silmämeikkiä ja se näyttääkin aivan upealta liikkuvalla luomella.

Yksi ehdoton suosikkituotteeni tällä hetkellä on Mizonin Snail Hand & Foot Cream, jonka otin käyttöön marraskuussa edellisen Mizonin käsivoiteen loputtua. Tämä oli ensimmäinen tuubi tätä etanaseerumia sisältävää käsivoidetta ja aiemmin olen tosiaan käyttänyt kollageeni- ja hyaluronihappoversiot. Kaikki kolme ovat olleet aivan loistavia ja tämä etanakäsivoide on tällä hetkellä ehdottomasti suosikkini kaikista käytössäni olevista käsivoiteista. Tässä ei ole mitään herkullisen marjaisaa tai hedelmäistä tuoksua, mutta voide kosteuttaa käsiä hurjan tehokkaasti imeytyen kuitenkin samalla hyvin nopeasti. Tämä on mulla käytössä vähintään aina ennen töihin lähtöä, sillä en lähtökohtaisesti halua enää käyttää töihin mennessä kovin tuoksuvia käsivoiteita. 100 ml tuubi on erittäin riittoisa ja tämä maksaa alle viisi euroa, eli hinta-laatusuhteeltaan tämä ja muut Mizonin käsivoiteet ovat ehkä parhaimpia, mitä olen kokeillut. Voide on tarkoitettu myös jaloille, mutta itse olen aina käyttänyt näitä vain käsivoiteena, joten en osaa sanoa miten nämä jalkavoiteena ajavat asiansa.

Ja viimeisenä vielä yksi meikkisuosikki - Ciaté Londonin Watermelon Burst Pressed Setting Powder, joka on todella kaunis viimeistelypuuteri. Tämä ei siis ole mattainen vaan sisältää kevyesti hohtavia partikkeleja, jotka jättävät kasvoille kauniin hehkun ja hohteen. Mä olen jo pitkään sipaissut muun meikin päälle viimeistelypuuteria ihan kauttaaltaan kasvoille, sillä en enää niin välitä mattaisesta meikkipohjasta, joka vielä muutama vuosi sitten oli mulle ihan ehdoton. Ikisuosikkini viimeistelypuutereista on Hourglassilta, mutta tämä huomattavasti edullisempi Ciatén puuteri ajaa myös loistavasti asiansa ja onkin mulla käytössä aina arkimeikkejä tehdessäni. Puuteri on valkoista, mutta ei onneksi näy kasvoilla valkoisena. Tämäkin tuote on tullut jonkin kauneusboksin mukana ja onkin ollut ihana saada niiden kautta mm. Ciatén tuotteita aika paljonkin testiin.

Löytyykö suosikeistani tuttuja tuotteita? Kertokaa ihmeessä omat mielipiteenne näistä!

6 kommenttia:

  1. On tuttuja, myös ulkonäöltä, mutta en ole ottanut tuota Violet Vossiakaan vielä käyttöön. Mutta se on kyllä kaunis ja varmaan parhaita boxissa saamiani paletteja :) olen ajatellut että tuo sävy "Blush" on varmaan tarkoitettu myös poskipunaksi :) Ofrat on aina ihania, Somerviellä en itselle ottanut käyttöön koska en pidä voidemaisista putsareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi paletti on upea, ihanaa että se miellyttää myös sun silmää! Miksei tota Blushia voisi käyttää myös poskilla, tosin omat poskipunasiveltimet on sen verran isoja, että varmaan samalla osuisin vahingossa myös viereisiin sävyihin :D

      Poista
  2. Ihana kuulla että tuo paletti oli mieluinen, koska juuri ostin sen Annalta :) Mulla on tosi vähän violetteja luomivärejä, joten tuolla saa varmaan ihania meikkejä. Ofra ois kans ihana, mutta mulla on highlitereita jo liikaa joten jään vain ihailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on aivan ihana! Toivottavasti säkin pidät siitä<3 Mä oon monet kerrat harkinnut ostavani erikseen Ofran highlightereita, mutta järki onneksi muistuttaa etten itsekään tarvitse yhtään uusia highlightereita. Ja onneksi noita on jokunen tullut sitten juuri boksien mukana :)

      Poista
  3. Tuo Violet Vossin paletti näyttää niin kauniilta! Kaikki tuotteet oli tosi kivoja ja tästä Ciaten tuotteesta oli kiva lukea, sillä haluaisin ostaa niitä enemmän testiin-olen tykännyt kaikista Ciatelta kokeilemistani tuottiesta paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ciatén tuotteet on munkin kokemusten mukaan superhyviä lähes kaikki! Oliskohan joku eyeliner ainut, josta en niin pitänyt, mutta kaikki muut on kyllä saaneet multa ison peukun ylöspäin :D Puuterit sun muut varsinkin on tosi ihania<3

      Poista

Kiitos kommentista!