perjantai 24. syyskuuta 2021

Tämä vai tuo -kosmetiikkahaaste!

Moikka! Perjantain kunniaksi pientä haastepostausta hyvinkin yksinkertaisella tyylillä - kumpi kahdesta vaihtoehdosta miellyttää enemmän/on se oma valinta. Olen tällaisen tehnyt aiemminkin liittyen nimenomaan meikkeihin, mutta nyt päätin laajentaa tämän kattamaan kosmetiikan vähän laajemminkin. Olen boldannut aina oman valintani ja jokaisen jälkeen myös avannut ajatuksiani vielä hieman tarkemmin. Linkatkaa mulle oma postauksenne, mikäli päädytte tämän tekemään myös itse, niin pääsen lukemaan teidän vastauksenne! Kommenttiboksin puolella saa toki kuka tahansa vastailla näihin tai kertoa löytyykö yhteneväisyyksiä meidän vastausten välillä ♥

Full Glam vai No Makeup -meikki?
- Full glam ehdottomasti. Mä en osaa tehdä sellaista no makeup -meikkiä, vaikka mielelläni katson esimerkiksi tutoriaaleja sellaisista. Mä jätän kuitenkin itse mieluummin täysin meikkaamatta kuin teen meikistäni sellaisen, että se näyttää kuin mulla ei pahemmin meikkiä olisikaan.

Liimattavat irtoripset vai magneettiripset?
- Magneettiripset! En oo koskaan tiennyt, että irtoripsien kiinnitys voi olla niin helppoa ennen kuin kokeilin ensimmäistä kertaa magneettista eyelineria ja magneettiripsiä. Nyt mun pitäisikin itse asiassa ostaa Kissiltä uudet magneettiripset, kun vanhoista olen joutunut luopumaan.

Kosteuttava kasvonaamio vai puhdistava kasvonaamio?
- Kuivaihoisena suosin totta kai nimenomaan kosteuttavia kasvonaamioita, vaikka puhdistavillekin on oma aikansa ja paikkansa.

Puhdistusvaahto vai puhdistusgeeli ihonpuhdistuksessa?
- Vaahdot on ehkä enemmän mun juttu, vaikka niistäkin löytyy toki itselle liian kuivattavia. Tällä hetkellä mulla esim. on loistava puhdistusvaahto Ekopharmalta, joka on tehty sopimaan myös kuivalle iholle.

Kaksoispuhdistus vai puhdistus yhdellä putsarilla?
- Tätä ei varmaan tarvitse sen enempää avata, sillä olen lukuisat kerrat sanonut liputtavani nimenomaan kaksoispuhdistuksen puolesta!

Useita hajuvesiä vai yksi luottohajuvesi?
- Monta, vaikka mun hajuvesien käyttö onkin melko rajoittunutta. En kuitenkaan enää osaisi olla vain yhden tai edes kahden tuoksun varassa.

Mattameikkipohja vai heleä/kuulas meikkipohja?
- Nykyään ehdottomasti mieluummin heleä meikkipohja, mutta ei se mattakaan huono idea välttämättä ole. Vielä pari vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni kuulasta meikkipohjaa, sillä mattainen pohja oli ainut, minkä koin sopivan itselleni.

Bronzer vai highlighter?
- Highlighter! Niistä en luovu, vaikka maksettaisiin. 

Sheet mask vai voidemainen, levitettävä kasvonaamio?
- Sheet maskit on ihania, joten sanon ne, vaikka toisaalta jos kasvoille haluaa jotain muuta kuin kosteutusta, on perinteiset voidemaiset naamiot parempi vaihtoehto.

Hajusteellinen vai hajusteeton kosmetiikka?
- Tää on vähän kaksipiippuinen juttu, sillä esimerkiksi kasvoille levitettävissä tuotteissa en näe tarvetta hajusteille. Suihkugeelit esimerkiksi taas ovat sellaisia, joissa se tuoksu on jopa ehdottomasti tärkein asia, joten vastaan sen takia, että hajusteellinen.

Luonnollinen hiustenväri vai värjätyt hiukset?
- Oma hiusväri on ollut päässä viimeksi ala-asteella, joten joo, ei kai tähän voi sanoa muuta kuin värjätyt hiukset. Salaa ehkä haaveilen oman värin takaisin kasvattamisesta, mutten tiedä onko se tällä hetkellä kovinkaan realistinen toive.

Meikkipohjan kiinnitys puuterilla vai ei puuteria?
- Mä käytän puuteria aina meikatessa enkä voisi olla ilman. Vähän kieltämättä kadehdin niitä, jotka voivat jättää puuterin täysin välistä ilman, että koko meikkipohja suttaantuu, jos kasvoja sattuu vaikka vaan hipaisemaan sormen kanssa. Mulla se ei nimittäin onnistu ja puuteri on pakollinen meikkivoiteen kiinnittämiseen.

Meikinkiinnityssuihke vai ei meikinkiinnityssuihketta?
- En pidä tätä mitenkään pakollisena steppinä osana meikkiä, mutta nykyään kun noita suihkeita on kertynyt varastoihin, tulee niitä myös käytettyä ahkerasti.

Yksi tietty suhkugeeli vai useampi suihkugeeli?
- Mulla on aina käytössä samaan aikaan useampi eri suihkugeeli, joita vaihtelen lähes päivittäin.

Monivaiheinen ihonhoitorutiini vai mahdollisimman yksinkertainen ihonhoitorutiini?
Ei mun ihonhoitorutiinini enää niin monivaiheinen ole kuin pari vuotta sitten, mutta edelleenkään en pyri siihen kaikkein yksinkertaisimpaan rutiiniin. En usko, että musta koskaan enää tulee putsari+kasvovoide tyylistä ihmistä, joka ei käyttäisi seerumeita, sy-voiteita, kasvovesiä ym.

Tosiaan, mikäli joku innostuu nappaamaan tämän lyhyen haasteen omaankin blogiinsa, linkittäkää oma postauksenne tänne kommenttiboksiin niin saan käytyä lukemassa teidän vastauksenne! :)

tiistai 21. syyskuuta 2021

OFRA Cosmetics Good to Go Mini Mix Face Palette

Moikka! Tänään esittelyyn pääsee yksi mun tämän vuoden ehdottomista suosikkimeikkituotteista - OFRA Cosmeticsin Good to Go Mini Mix Face Palette. Sain tämän paletin itselleni heinäkuun Boxycharmista ja siitä lähtien paletti on ollut mulla käytössä, jos ei enää ihan päivittäin, niin ainakin useita kertoja viikossa. Tämä paletti sisältää mielestäni loistavan kattauksen OFRA:n puuterisia tuotteita. Paletti on tällä hetkellä myynnissä mm. Cocopandalla sekä Bangerheadillä. Sen ovh hinta on noin 38,00 €, mutta lopullinen hinta määräytyy toki ostopaikan mukaan, ja esimerkiksi Cocopandahan on tunnettu siitä, että siellä tuotteet ovat monesti aika roimassakin alennuksessa.

OFRA Good to Go Mini Mix Face Palette on pakattu pahviseen, litteään ja vaaleaan pakkaukseen, joka sulkeutuu tiiviisti kiinni magneetin kanssa. Paletista löytyy kuusi pientä pyöreää nappia, jotka on tarkoitettu pääasiassa luomivärikäyttöön. Paletin alareunoilta löytyy kaksi hieman suurempaa nappia, joista toinen on tarkoitettu poskipunaksi ja toinen aurinkopuuteriksi. Keskeltä palettia löytyy vielä sen ehdoton helmi - nelisävyinen All of the Lights -highlighter. Tästä paletista juuri keskeltä löytyvä highlighter on ollut mulla eniten käytössä. Lisäksi aurinkopuuteri oli mulla todella kovassa käytössä kesäkuukausina ja kaikkia muitakin sävyjä on tullut kokeiltua ainakin kerran. Paletin ylärivin mintunvihreä sävy Fresh on ihanan uniikki ja näyttää suorastaan upealta liikkuvalla luomella osana kesäisen raikkaita meikkejä. Paletin reunoilta highlighterin molemmilta puolilta löytyy myös kaksi aivan upeaa voimakkaasti metallinhohtoista sävyä, jotka toimivat molemmat loistavasti nyt syysmeikeissä.

Mitä laatuun tulee, on paletti mielestäni täysin hintansa arvoinen. Osa mattasävyistä on hitusen heikohkoja pigmentin puolesta, mutta esimerkiksi aurinkopuuterin kohdalla se ei mua itseäni haittaa lainakaan, sillä olen muutenkin melko arka bronzerin käyttäjä. Metallinhohtoiset sävyt sen sijaan ovat ihan superpigmenttisiä ja highlightereilla saa korostukset näkymään halutessaan todella, todella voimakkaina. Yllä olevassa kuvassa olen swatchannut kaikki paletin sävyt ylhäältä alas, mutta highlighterin swatchi (kuudes vasemmalta) on tehty yhdistäen kaikkia neljää sävyä. Pannu highlighterissa on kuitenkin sen verran suuri, että siitä on helppo valita halutessaan vain yhtäkin sävyä kerralla käyttöön. Paletti saa myös pienen miinuksen siitä, ettei tämän mukana tule peiliä. Mähän en sinänsä välttämättä tarvitse erillistä peiliä paletteihin, mutta ne luovat itselleni kuvan arvokkaammasta tuotteesta.

Tämä on ehdottomasti tuote, joka kannattaa hankkia, mikäli haluaa päästä kokeilemaan laajemmin OFRA:n puuterisia tuotteita. Paletti antaa brändistä mielestäni hyvän vaikutelman ja on kokonaisuutenakin varsin toimiva. Olen aiemmin testannut OFRA:n highlightereita, poskipunia sekä huulimeikkituotteita, joiden olen kaikkien todennut olevan todella hyviä. Ei OFRA ehkä brändinä yllä suosikikseni, mutta tämä monitoimipaletti on ehdottomasti kuitenkin yksi tämän kesän ja koko vuoden parhaimpia meikkituotteita, kuten postauksen alussakin jo mainitsin.

Onko OFRA tuttu brändi? :)

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Low Buy 2021 - Kuulumisia | Osa 3

Tänään tehdään kolmas katsaus mun vuoden mittaiseen kosmetiikan low buyhin. Mä olen siis yksinkertaisesti koko vuoden ajan yrittänyt minimoida kosmetiikan ostamisen, välttää niitä turhia heräteostoksia ja ostaa uusia tuotteita vain tarpeeseen. Mulla on varsinkin erilaisia ihonhoitotuotteita kaapit pullollaan, mutta hiustenhoitotuotteita sen sijaan en ole hamstrannut, joten niitä on vuoden mittaa tullut toki osteltua aina tarpeen niin vaatiessa. Silloin tällöin on toki tullut tehtyä niitä heräteostoksiakin, mutta varsinkin meikkihankinnat olen saanut pidettyä tosi minimissä! Edellisen katsauksen tein kesäkuussa, joten nyt syyskuun loppupuolella on taas hyvä katsoa mitä edeltävien kolmen kuukauden aikana on tullut ostettua. Tätä kuukautta on toki vielä jäljellä puolitoista viikkoa, mutten usko, että tulen enää tämän kuun aikana ostamaan mitään.

Heinäkuussa ostin kolme tuotetta, joista yksi oli Cittarista mukaan napattu Essencen Lash Princess False Lash Effect Mascara (4,09 €) Tämä on mun luottoripsarini, ja vaikka multa saattaa hyvinkin löytyä aina jemmoista myös muita, avaamattomia ripsivärejä, tarvitsen niiden rinnalle aina jonkun sellaisen, minkä todella tiedän toimivan. Toinen ostos olikin sitten astetta hintavampi, sillä ostin Kampaatuotteet.fi:stä itselleni K18Hair Leave-In Molecular Repair Hair Maskin (79,00 €). Tästä olen kirjoittanut oman postauksenkin, ja vaikka hinta hieman kirpaisi, en kadu ostostani yhtään. Low buylla toki pitäisi pyrkiä käyttämään sitä rahaa mahdollisimman vähän, eikä tämä ostos nyt ehkä mene ihan niihin raameihin, mutta toisaalta mä olen oikeasti hyötynyt tästä eikä tuote ollut missään nimessä heräteostos tai mitään sinnepäin.

Kolmas tuote tuli tilattua ihan loppukuusta Oletkaunis.fi:stä, kun Jeffree Star Cosmeticsin Pink Religion Eyeshadow Palette (65,90 €) tuli myyntiin. Oli täysin selvää, että haluan paletin itselleni hankkia, joten annoin itselleni ensimmäisen kerran koko vuoden 2021 aikana luvan ostaa uuden luomiväripaletin! Toivon, että tämä jääkin sitten vuoden ainoaksi palettiostokseksi, mutta toisaalta olen tästä niin iloinen, ettei näin hintava heräteostos haittaa kyllä yhtään.

Heinäkuun saldo: 148,99€.

Elokuussa kävin heti kuukauden alkajaisiksi Sokoksella tekemässä pienet ostokset, kun kaikki tuotteet olivat veronpalautuspäivänä -24% alennuksessa. Mukaan lähti Four Reasonsin Color Shampoo (8,28 €) sekä Color Conditioner (8,28 €), jotka ovat mulle täydellisiä arkikäyttöön. Nappasin mukaan myös kaksi kappaletta Garnierin silmämeikinpoistoainetta (2,96 €/kpl), sillä näitä mulla kuluu koko ajan tasaiseen tahtiin enkä muita silmämeikinpoistoaineita käytä. Lisäksi matkaan lähti vielä NYX:n Glitter Primer (8,28 €), sillä vanha alkoi vedellä viimeisiään ja tämäkin on sellainen tuote, jota käytän joka kerta, jos silmämeikissä on mukana shimmersävyjä. Taas kerran ostossaalis tuli kuitattua lahjakortin turvin, eli omaa rahaa mulla ei mennyt tässä kohtaa lainkaan.

Kävin elokuussa myös kampaajalla, jossa mulle tehtiin koko tyven vaalennuksen ja taittosävyn sijaan tällä kertaa vain vaaleita raitoja + taittosävy, joten pääsin kampaajalta tällä kertaa muutaman kympin halvemmalla kuin aiemmin! Kampaajakäynti itsessään maksoi 145,00 € ja sen lisäksi ostin mukaani vielä kuvassa näkyvän Estel Prima Blonde Silver Maskin, joka on kampaajani ehdoton suosikki silvernaamioista, ja jota hän käyttää myös aina omiin hiuksiini kampaajakäyntien yhteydessä. Tästä maksoin 10,00 €. Ei ollenkaan paha hinta 300 ml naamiopurnukasta.

Elokuun saldo: 10,00 € + 145,00 € kampaajalle (+30,76 € lahjakortilta).

Syyskuun alussa tein tilauksen Bearelille ja täydentelin vähän k-kosmetiikkavarastojani. Mukaan lähti niin heräteostoksia kuin oikeasti ihan tarpeellisiakin tuotteita, mutta kaikki nämä ovat sellaisia perustuotteita, jotka tulee kuitenkin todella myös käytettyä pois ja joita mulla kuluu koko ajan. Käytin alekoodia lipsticklovelinda, jolla sain jokaisesta tuotteesta -15% alennuksen. Ostin kaksi kappaletta A'Pieun Milk One Pack Face Maskeja (1,87 €/kpl), kolme kappaletta Frudian My Orchard Squeeze Maskeja (1,87 €/kpl) ja yhden Dr. Molan Gelato Cup Sheet Maskin (2,47 €). Lisäksi mukaan lähti Frudian persikkainen suihkugeeli (8,42 €), kolme kappaletta Frudian käsivoiteita (3,32 €/kpl), Mizonin käsi- ja jalkavoide (4,17 €) sekä The Skin Housen Lemon Sorbet Cleanser (18,62 €). Yhteensä tilauksen summaksi tuli 52,96 €.

Kävin myös Tokmannilla kääntymässä ja nappasin mukaan muutaman essencen tuotteen sekä LV:n palasaippuan (1,29 €), joka on mitä parhain meikkisienen ja miksei siveltimienkin puhdistamiseen. Essencen tuotteet sattuivat myös olemaan -20% tarjouksessa, joten sain jo ennestäänkin edulliset tuotteet vieläkin halvemmalla. Mukaan tarttui Volume Booster Lash Primer (2,79 €), Lash Princess False Lash Effect Mascara (3,27 €) sekä Liquid Ink Eyeliner (2,31 €). Ripsituotteet ovat molemmat mulla vakikäytössä ja ne ostin loppuneiden tilalle. Eyelinerin puolestaan ostin testimielessä, sillä kestosuosikkini NYX:ltä on lopetettu eikä sitä enää saa. Joudun siis etsimään uuden luottoeyelinerin itselleni ja päätin aloittaa testaamisen essencen tuotteista, joita olen joskus aiemmin käyttänytkin. Tokmannille mulla meni rahaa yhteensä 9,66 €.

Syyskuun saldo: 62,62 €.

Kiitettävän paljon sitä rahaa taas kului, vaikken mielestäni mitään kovin ihmeellistä ostanutkaan näiden kolmen kuukauden aikana. Toki heinäkuussa tuli tehtyä kaksi kalliimpaa yksittäistä ostosta ja kampaajareissut verottavat aina osansa. En sinänsä laske kampaajakäyntejä osaksi tätä low buytani, mutta olen silti halunnut aina erikseen mainita näissä postauksissa, jos ja kun siellä kampaajalla on tullut käytyä ja kuinka paljon sinne on mennyt rahaa.

Oletteko te käyttäneet viime aikoina rahaa kosmetiikkaan omalla mittapuullanne paljon, vähän vai "normaalin" verran? :)

perjantai 17. syyskuuta 2021

Syksyn poskipunavalintoja

*Saatu ilmaistuote

Moi! Tänään ajattelin esitellä teille muutaman suosikkiposkipunani näin syyskäyttöön. Syksyisin laitan sivuun kesällä suosimani viileän vaaleanpunaisen sävyiset poskipunan ja nappaan käyttöön lämpimät persikat ja neutraalit ruskeat sävyt. En ole itse ostanut uusia poskipunia herra ties koska viimeksi, mutta kauneusboksien mukana niitä tulee aina silloin tällöin ja lisäksi sain alkuvuodesta pr-näytteenä muutaman ihanan poskipunan Laveralta. Katsotaan ensi vuonna low buyn loputtua, josko saisin itsekin taas vähän päivitettyä omia poskipunavarastoja ja karsittua taas vanhemmasta päästä pois niitä, joiden on ehkä aikakin lähteä.

Multa löytyy kaksi Milanin Baked Blush -sarjan poskipunaa, joista Luminoso on varmasti se kaikkein tunnetuin. Ihanan pehmeä persikka on mitä parhain sävy oikeastaan mihin tahansa vuodenaikaan, mutta erityisen paljon käytän sitä itse syksyisin lämpimänsävyisissä meikeissä. Oikealla oleva Berry Amore taas on upea marmorikuvioitu poskipuna, josta löytyy punaista ja kultaa. Poskilla sävy on melko luonnollinen ja tätä saakin jonkin verran kerrostaa, mikäli haluaa lopputuloksen erottuvan selkeästi. Itseäni ei hieman heikompi pigmentti ole poskipunissa koskaan häirinnyt, sillä sitä saa tosiaan aina lisättyä. Tämä on mun valintani monesti, kun teen silmämeikin käyttäen ABH:n Modern Renaissancen kellertäviä ja rusehtavia sävyjä. Tällä hetkellähän kyseinen paletti on mulla pannutettavana, joten tähän Berry Amoreen tulee tartuttua hyvinkin usein.

Toinen persikkaunelma on tämä Too Facedin Sweethearts Perfect Flush Blushin sävy Sparkling Bellini, joka toimi itse asiassa myös mun hääpäiväni poskipunana. Tämä on kevyesti shimmerinen ja näyttää ihan superkauniilta kasvoilla, kun tästä löytyy kolmea eri sävyä aina persikasta koralliin. Lopputulos ei ole ehkä luonnollisin mahdollinen, mutta ai että miten hyvältä tämä näyttää yhdessä lämpimän silmämeikin kanssa! Vieressä oleva Laura Gellerin Baked Blush-N-Brighten sävyssä Tropic Hues on mun luottoposkipunani läpi vuoden ja toimii siis täydellisesti myös syysmeikeissä. Tästä tulee kasvoille todella kaunis punertava sävy, ja tämä on itse asiassa aika uniikki sävy kokoelmissani, sillä tämä on oikeasti punainen, ei esimerkiksi vaaleanpunainen tai koralli. Sopii loistavasti yhteen niin ruskean kuin punertavankin silmämeikin kanssa!

Ruskeat poskipunat ovat jo vuosia olleet suosiossani, erityisesti kylmimpinä vuodenaikoina. Physicians Formulan Butter Blushin sävy Plum Rose* on kaunis viileän vaaleanruskea poskipuna, jonka kanssa saa pari kertaa kerrostamalla todella kauniin sävyn poskille. Sävy on vähän kalvakka, mutta toimii hyvin viileämpien ruskeiden meikkien kanssa. Vieressä oleva IDUN Mineralsin Mineral Blushin sävy Havtorn* on yksi mun käytetyimpiä poskipuniani. Tämä on lämpimämmän ruskean sävyinen kuin Physicians Formulan poskipuna, ja tässä on myös selkeästi vahvempi pigmentti. Täydellinen sävy syysmeikkeihin!

Suuremmista poskipunapaleteista nappasin mukaan tämän Ace Beauten Blushed In Paradisen, joka sisältää neljä kaunista poskipunasävyä. Näistä jokainen on sellainen sävy, mitä käytän mielelläni nyt syksyllä ja paletin kokonaisuus toimii värien osalta todella hyvin. Ei tämä ehkä kaikkein paras ole omalle kalpealle iholleni, sillä sävyt ovat hitusen tummanpuhuvia, varsinkin kaikkein oikeinpuolimmaisin, mutta pidän tästä paletista! Pannut ovat reilun kokoisia, vaikka kuvan perusteella voisikin ajatella ne hyvin kapeiksi ja pieniksi. Näistä saa kuitenkin helposti napattua väriä siveltimeen ilman pelkoa, että sivellin sotkeutuu paletin muihin sävyihin.

Viimeisenä vielä vähän luumua! Kevyn Aucoin The Neo-Blush Rose Cliff* on monisävyinen poskipuna, josta mua kiinnostaa erityisen paljon sävyn oikea reuna ja kaunis luumuinen poskipunasävy. Se on mitä mainioin syksyllä luumuisten silmämeikkien kanssa, ja täysin samaa voi sanoa vieressä olevasta Laveran So Fresh Mineral Rouge Powderin sävystä Plum Blossom*. Näidenkään sävyt eivät välttämättä ole kaikkein lämpimimpiä, mutta ne eivät ole kylmän kalvakoita, kuten monet vaaleanpunaiset poskipunat, joita en syksyisin tosiaan itse juuri käytä. Laveran poskipunan pigmentti on vielä ihan mielettömän hyvä, ja multahan löytyy samainen poskipuna myös muissa sävyissä. Niille siis iso suositus, mikäli etsit kohtuuhintaisia luonnonkosmetiikan poskipunia!

Onko näiden poskipunien joukossa teille tuttuja tuotteita tai jopa mahdollisia suosikkeja? :)

tiistai 14. syyskuuta 2021

Sitruksinen The Skin Housen Lemon Sorbet Cleanser

Tänään esittelyyn pääsee The Skin Housen Lemon Sorbet Cleanser, jonka sain vihdoin ostettua itelleni luettuani lukuisia ja taas lukuisia kehuja tuotteesta. The Skin House on korealaista kosmetiikkaa, jota ostan itse pääsääntöisesti aina Bearelin verkkokaupasta. Bearelilta löytyy nykyään myös kivijalkamyymälä Helsingin Kampista, mutten valitettavasti osaa sanoa onko tämä kyseinen tuote myös myymälän valikoimissa. Verkkokaupasta tämä kuitenkin on saatavilla! The Skin House on aiemmin jo vakuuttanut mut putsareillaan, ja koska olin tosiaan kuullut tästä lähes pelkästään kehuja, oli ilo hankkia tämä tuote itselle testiin ja kertoa ajatuksiani tästä nyt teille.

The Skin House Lemon Sorbet Cleanser maksaa Bearelilla 21,90 €/100 ml. Koodilla lipsticklovelinda saatte tilauksesta -15% alennuksen!

The Skin House Lemon Sorbet Cleanser on kasvoille tarkoitettu öljypuhdistusaine, joka on koostumukseltaan kuitenkin sorbettimaista ja kiinteää. Tuotetta on tarkoitus hieroa pieni määrä kuivilla käsillä kuiville kasvoille, jolloin sorbettimainen koostumus sulaa nestemäiseksi öljyksi. Öljyä hierotaan kasvoille, jolloin se liuottaa meikin ja muut epäpuhtaudet pois. Lopulta kasvot huuhdellaan veden kanssa (tai puhdistetaan jonkinlaisen liinan kanssa), jolloin sekä puhdistusöljy että meikit lähtevät iholta pois. Tuote sopii käytettäväksi niin osana kaksoispuhdistusta kuin yksinäänkin, sillä tämä emulgoituu, eli lähtee, iholta pois pelkän veden kanssa, jolloin toiselle putsarille ei välttämättä ole enää tarvetta. Itse suosin kuitenkin yleensä kaksoispuhdistusta, jotta saan ihoni varmasti täysin puhtaaksi.

Ihastuin taannoin Mizonin vastaavanlaiseen sorbettimaiseen putsariin, joten oli sanomattakin selvää, että myös tämän The Skin Housen putsarin koostumus tulisi olemaan mulle mieluinen. Putsaria tarvitaan kerralla hyvin pieni määrä, ja sen voi ottaa purnukasta joko sormilla tai pakkauksen mukana tulevalla pienellä lusikkamaisella spaattelilla. Öljy sulaa iholle nopeasti ja puhdistaa meikit erittäin tehokkaasti. Tätä saa ehkä hitusen kauemmin hieroa kasvoille kuin joitain valmiiksi nestemäisiä öljyputsareita, mutta voi olla, että se on vain omaa kuvitelmaani eikä siis muutenkaan haittaa itseäni lainkaan. Lopputulokseen se ei missään tapauksessa vaikuta eikä heikennä silmissäni tuotteen tehoa. Tämä toimii juuri niin hyvin kuin toivoinkin, ja on mielestäni ansainnut ne kaikki kehut, joita olen itsekin tästä tuotteesta aiemmin lukenut.

Eniten jäin ehkä odottamaan, onko tässä Lemon Sorbet Cleanserissä kuinka vahvaa sitruksista tuoksua. Mähän rakastan sitruunan tuoksua kosmetiikassa, vaikka onkin myönnettävä, että sain kesällä siitä hetkeksi tarpeekseni käytettyäni samaan aikaan sekä The Body Shopin sitruksista kasvoputsaria että suihkugeeliä. Tämän puhdistusöljyn tuoksu on kuitenkin hyvin mieto, mutta se raikas ja miellyttävä sitruuna on sieltä tuoksuteltavissa. Ei tuoksu ehkä täysin autenttisen sitruunainen ole, mutta omaan nenääni kuitenkin varsin miellyttävä. Tätä tulen ehdottomasti hankkimaan vielä lisää! Mulla vetelee tällä hetkellä viimeisiään The Skin Housen Essential Cleansing Oil, joka on nestemäisessä muodossa oleva öljyputsari. Voin lämpimästi suositella näitä molempia, mutta kallistun ehkä itse kuitenkin hieman enemmän sen Essential Cleansing Oilin kuin tämän Lemon Sorbet Cleanserin puoleen ihan koostumuksellisista syistä.

Suositteko te öljyputsareita? Entä onko The Skin House tuttu brändi? :)

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Alkusyksyn ihonhoitorutiinini

*Saatu ilmaistuote

Syksyiset ilmat saapuivat tänä vuonna jo elokuun puolella, ja samalla tässä kuukauden mittaa on tullut päivitettyä hieman omia ihonhoitorutiineja. Kesähelteillä oma normaalisti hyvinkin kuiva ihoni voi paremmin kuin koskaan, atooppisesta ihottumasta tai kuivuudesta ei ollut tietoakaan, mutta valitettavasti ilo oli hyvin lyhytaikainen ja nyt ollaan taas jouduttu palaamaan takaisin "normaaliin". Ajattelin pitkästä aikaa esitellä teille ihonhoitorutiiniani ja sisällytän tähän postaukseen sekä aamu- että iltarutiinit illan ihonpuhdistusta lukuun ottamatta. Käytän näiden postauksessa mainittujen tuotteiden lisäksi myös muita tuotteita, mutta valitsin tähän sellaisia tuotteita, joita koitan tehokäyttää tai jotka muuten ovat mulla melkein päivittäisessä käytössä tällä hetkellä.

Aamun ihonhoitorutiini alkaa kevyellä misellivesipuhdistuksella. Kesällä käytin puhdistavampaa tuotetta, mutta nyt ihon kuivuessa olen siirtynyt takaisin suosikkiini, joka on Mossan Juicy Clean 3in1 Cleansing Micellar Water. Tämä misellivesi on omalle iholleni riittävän hellävarainen, jotta se ei aiheuta kuivaa tai kiristävää tunnetta. En puhdista kasvojeni ihoa aamuisin vedellä tai millään muulla erillisellä puhdistusaineella, joten misellivesi on ainut puhdistava tuote mulla aamukäytössä. Miselliveden jälkeen painelen kasvoille Senja Cosmeticsin Nordic Nectar Toner Essenceä, joka on kosteuttava hoitoneste. Tämä oli mulla kesän ajan aika pitkälti poissa käytöstä, sillä iho ei tuntunut kaipaavan tällaisia extratuotteita tuomaan lisää kosteutta. Valitettavasti Senja Cosmetics on ilmeisesti lopettanut toimintansa, joten tätäkään tuotetta en tule enää saamaan lisää nykyisen pullon loputtua.

Iltaisin jätän misellivesipuhdistuksen väliin, sillä tehokas kaksoispuhdistus poistaa kyllä meikin kuin meikin kasvoilta. Ihonhoitorutiini alkaa illalla siis puhdistuksen jälkeen kosteuttavalla kasvovedellä. Kuvassa oleva kolmikko on mulla tällä hetkellä eniten käytössä, ja nämä kolmehan ovat kaikki korealaista kosmetiikkaa. Frudia My Orchard Peach Real Soothing Gel Mist* on suihkemuodossa oleva persikan tuoksuinen kasvovesi. Keskeltä löytyy Mizonin Cicaluronic Bubble Toner*, joka tulee pullosta ulos vaahtona. Kolmantena vielä Skinfoodin Avocado Rich Toner, joka on koostumukseltaan maitomaisen paksua ja näistä kolmesta ehdottomasti myös kaikkein kosteuttavin. Skinfoodin kasvovettä yritän tällä hetkellä saada loppumaan, ja sitä onkin ihana kerrostaa illalla kasvoille useamman kerran!

Koitan tällä hetkellä käyttää pääasiassa yhtä seerumia aamukäytössä ja yhtä iltakäytössä. Aamukäyttöön valitsen Dewytreen Ultra Vitalizing Snail Serumin*, joka sisältää ihoa korjaavaa ja uudistavaa etanaseerumia. Etanaseerumituotteet ovat aivan loistavia ja ne sopivat omalle iholleni erinomaisen hyvin. Vieressä oleva Mádara SOS Hydra Repair Intensive Serum on mun luottoseerumini jo vuosien takaa. Kuivalle iholle tämä seerumi on aivan loistava ja tämän valitsen iltaisin käyttöön. Ainut pieni miinus tulee seerumin korkeahkosta hinnasta, mutta toisaalta on seerumi sen verran hyvää, että olen siitä valmis myös maksamaan. Kolmantena kuvassa näkyy NUORI Perfecting Facial Oil*, jonka sain viime talvena testiin Beautiikista. Kyseessä on kasvoöljy, joka tehokosteuttaa ihoa ja on mulla käytössä iltaisin aina, jos iho tuntuu vähänkään normaalia kuivemmalta. Pari pientä tippaa kerralla riittää, ja aamulla iho tuntuu taas kosteutetulta ja hurjan pehmeältä. Kasvoöljyjä en käytä itse koskaan kesäisin, mutta syksyn tultua alkaa itselläni niiden satunnainen käyttö, joka kasvaa talvea kohti mentäessä.

Koitan tällä hetkellä käytää silmänympärysvoiteitakin sillä ajatuksella, että haluan saada yhden loppumaan ennen uuden avaamista. Mulla on kuitenkin erilaiset tarpeet sy-voiteille aamu- ja iltakäytössä, joten joudun siis pitämään kerralla avattuna kahta silmänympärysvoidetta. Aamukäytössä mulla on kevyen geelimäisen koostumuksen omaava Pure Healsin Centella 80 Eye Cream, joka kosteuttaa juuri sopivasti ja imeytyy kuitenkin nopeasti. Iltakäyttöön olen valinnut paksumman etanaseerumia sisältävän Dewytreen Ultra Vitalizing Snail Eye Creamin*, jota on tuubissa jopa huimat 40 ml! Tämä tulee kestämään mulla siis käytössä vielä hyvin kauan, mutta ainakin toistaiseksi kosteutustehot ovat olleet tällä iltakäytössä oikein riittävät.

Kasvovoiteita mulla on aamukäytössä tällä hetkellä pääasissa nämä kaksi. Elemis Superfood Cica Calm Hydration Juice oli mulla käytössä ison osaa kesää, mutta koska se on koostumukseltaan geelimäisen kevyttä, olen ottanut sen rinnalle käyttöön myös Ziajan Baltic Home Spa Fit Mango Face Creamin*, jota käytin kesällä pääasiassa iltaisin yövoiteena. Nyt se soveltuu kuitenkin paremmin aamukäyttöön ja pidän voiteen raikkaasta hedelmäisestä tuoksusta. Elemiksen voiteelle saan todennäköisesti kohta heittää hyvästit, mutta toistaiseksi olen sitä pystynyt vielä käyttämään aina silloin tällöin, kun iho ei ole aamulla tuntunut turhan kuivalta.

Iltaisin käytän jompaakumpaa näistä kahdesta voiteesta. Derma E Hydrating Night Cream on näistä kahdesta tuhdimpi ja paksumpi versio. Toistaiseksi voide on mulla aika satunnaisessa käytössä, sillä odottelen vielä kylmempiä säitä, mutta tarpeen tullen nappaan tämänkin kyllä käyttöön jo tässä vaiheessa syksyä. COSRX Advanced Snail 92 All In One Cream* on taas sitä suosikkiani, etanaseerumia, sisältävä kasvovoide, joka lukitsee todella hyvin kosteuden ihoon ja toimii loistavasti iltakäytössä. Pystyn käyttämään tätä tarvittaessa kyllä myös päivävoiteena, mutta suosin tätä silti enemmän iltaisin. Molemmat voiteet ajavat asiansa erinomaisesti!

Millaisia tuotteita teidän ihonhoitorutiineihinne kuuluu tällä hetkellä? Entä onko näistä tuotteista joku tai jotkut teille tuttuja? :)

torstai 9. syyskuuta 2021

Ostoksia Bearelilta

Moikka! Tein pienoisen tilauksen Bearelille ja hain paketin itselleni tänään Postista. Mä olen himmannut low buyn takia todella paljon kosmetiikkashoppailujani, joten ostospostauksetkin on täällä blogissa nykyään melko harvinaisia. Näitä on kuitenkin kiva kirjoitella, joten ehdottomasti halusin tulla heti kertomaan teille, mitä kaikkea matkaan lähti. Mä olen saanut kunnian toimia Bearelin brändilähettiläänä, mutta kuten näkyy - tuen ja käytän heidän verkkokauppaansa kyllä ihan muutenkin ja omalla rahalla. Bearelilla on ehdottomasti parhaat korealaisen kosmetiikan valikoimat, ja tällä kertaa ostoskortiin lähti mulla mukaan paljon kaikkea sellaista, mitä olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla! Bearelillahan on tällä hetkellä myös myymälä Helsingin Kampissa, jossa haluan itsekin päästä käymään vielä tämän syksyn aikana. Valitettavasti työkiireet ja puolison haluttomuus lähteä Helsinkiin ovat olleet toistaiseksi esteenä, sillä en ole yksikseni viitsinyt lähteä Helsinkiin junalla/bussilla. Koitan kuitenkin ylipuhua miehen mukaan, sillä olisi muutenkin kiva päästä taas pitkästä aikaa Helsinkiin.

Muistutan tässä samalla, että mikäli teette tilauksen Bearelille, saatte koodilla lipsticklovelinda tilauksesta -15% alennuksen ♥

Frudia on tällä hetkellä mun silmissäni yksi kiinnostavimpia korealaisen kosmetiikan brändejä. Leikkisät, värikkäät, herkulliset pakkaukset ovat mun mieleeni ja erityisen paljon pidän näistä hedelmäisistä ja marjaisista tuoksuista, joita tuotteisiin on vangittu! Oli siis enemmän kuin selvää, että ostoskoriini päätyy Frudiaa ja kuvassa näkyvien tuotteiden lisäksi ostin myös kolme sheet maskia. Frudian tuotteissa on mielestäni aivan loistava hinta-laatusuhde ja näitä löytyykin mukavan kattava valikoima Bearelilta.

Frudia My Orchard Peach Body Wash on persikalta tuoksuva suihkugeeli, joka oli jo pitemmän aikaa ollut mun ostoslistallani. Rakastan persikan tuoksua kosmetiikassa, ja sen jälkeen kun TBS veti myynnistä persikkasuihkugeelinsä, olen kaivannut sen tilalle jotain toista. Tämä tuoksuu aivan taivaallisen hyvältä! Persikan tuoksu on mukavan pehmeä ja lempeä, mutta samalla ihanan täyteläisen hedelmäinen. En ole tätä ehtinyt vielä suihkussa kokeilemaan, mutta käyttöön tämä lähtee kyllä pikimmiten. Saman sarjan vartalovoidekin houkutteli, mutta vartalovoiteille mulla ei todellakaan ole tällä hetkellä tarvetta, joten se jäi ostamatta. Suihkugeelejä onneksi kuluu tasaiseen tahtiin koko ajan!
Hinta: 9,90 €/350 ml.

Käsivoiteita tulee kulumaan entistä enemmän nyt, kun siirrytään kohti viileämpiä vuodenaikoja. Frudian valikoimista löytyy lukuisia käsivoiteita erilaisissa tuoksuissa, ja mulle lähti mukaan tällä kertaa kookokselta tuoksuva My Orchard Coconut Hand Cream, ananaksen tuoksuinen My Orchard Pineapple Hand Cream sekä totta kai persikkainen My Orchard Peach Hand Cream. Olen aiemmin käyttänyt vademalta tuoksuvan Frudian käsivoiteen ja pidin siitä kovasti. Tälle kolmikolle mulla on siis kovat odoukset, mutten näe mitään syytä miksi käsivoiteet eivät saisi niitä lunastettua. Persikkavoide lähtee todennäköisesti ensimmäisenä testiin, vaikka kookoskin houkuttelee hurjasti.
Hinta: 3,90 €/30 ml.

Mizonin käsivoiteet ovat osoittautuneet loistaviksi, joten nappasin samalla mukaan myös tämän Mizon Snail Hand & Foot Cream, joka on siis sekä jaloille että käsille tarkoitettu monitoimivoide. Tämä jää odottelemaan käyttöönottoa, sillä tällä hetkellä mulla on jokapäiväisessä käytössä Mizonin Collagen Hand & Foot Cream, joka on aivan mielettömän hyvä. Tämä etanaseerumia sisältävä käsi- ja jalkavoide lupaa korjata, uudistaa ja pehmentää ihoa jättämättä minkäänlaista tahmeuden tunnetta. Etanaseerumituotteet ovat mun suuressa suosiossani ja tämäkin voide on ollut mun testauslistallani jo pitkään. Näiden Mizonin käsi-/jalkavoiteiden hinta-laatusuhde on ihan mieletön, iso suositus siis näille!
Hinta: noin 4,90 €/100 ml.

The Skin Housen Lemon Sorbet Cleanseriin olen törmännyt lukuisissa blogeissa, enkä ole koskaan tainnut kuulla tästä mitään negatiivista. Kyseessä on balmimuodossa oleva sorbettimaisen pehmeä öljypuhdistusaine, joka sulaa kasvojen iholle hierottaessa öljyksi. Putsarin tulisi poistaa tehokkaasti meikit ja muut epäpuhtaudet. Lisäksi tuotteen sisältämä sitruunauute auttaa kirkastamaan ihoa poistaen samalla kasvojen kuollutta ihosolukkoa. Ihastuin aiemmin täysin Mizonin vastaavanlaiseen balmimaiseen putsariin, joten tältä odotan myös todella paljon. En koe olevani muutenkaan nirso öljyputsarien suhteen, joten uskoisin tykästyväni myös tähän.
Hinta: 21,90 €/100 ml.

Sheet mask varastoja piti totta kai taas vähän täydentää, ja mukaan lähti kaksi A'Pieun Milk One Pack Face Maskia (2,20 €), yksi Dr. Molan Gelato Cup Strawberry Sheet Mask (2,90 €) sekä kolme kappaletta Frudian My Orchard Squeeze Maskia (2,20 €). A'Pieun naamiot ovat mulle tuttuja ja hyväksi todettuja. Niissä kangas on vähän paksumpaa, mutta naamio asettuu kasvoille kuitenkin todella hyvin ja tiiviisti. Dr. Molan naamiot ovat myös tuttuja, mutta juuri tätä mansikkaversiota en ole kokeillut. Frudian naamiot sen sijaan ovat mulle kaikki uusia tuttavuuksia, joten niiden testaamista odotan erityisen suurella innolla!

Mitä te olette ostaneet viime aikoina? Entä onko näistä tuotteista jokin sellainen, mistä haluaisitte kuulla myöhemmin vielä lisää omassa postauksessa? :)

tiistai 7. syyskuuta 2021

Esittelyssä Luomiväripalettini | Osa 6

Tänään jatketaan taas luomivärikokoelmani läpikäyntiä, kun seuraavat viisi palettia pääsevät pienoisen esittelyn ja arvostelun kohteeksi. Tämänkertaiseen viisikkoon mahtuu muutama värikäs paletti sekä yksi hyvinkin neutraali. Paletteja riittää esiteltäväksi vielä tämän jälkeenkin, ja kuulen totta kai taas enemmän kuin mielelläni, mikäli teiltä löytyy kokemusta tai muuten vaan ajatuksia näistä viidestä luomiväripaletista! Valitettavasti tähän osui nyt aika monta sellaista palettia, joita ei enää ole myytävänä, mutta ensi kerralla valikoin sitten ehkä hiema uudempia paletteja mukaan. Jokaisen luomiväripaletin esittelyn jälkeen kerron tuttuun tapaan myös hintatiedot sekä annan paletille arvosanan asteikolla 1-5.

Morphe 35U Multi-Color Shimmer Palette

Suurikokoinen Morphen luomiväripaletti, josta löytyy todella kattava valikoima shimmersävyjä. Paletin sävymaailma on kaunis ja ennen kaikkea hurjan monipuolinen. Tästä löytyy niin värikkäitä sävyjä kuin neutraalimpiakin, mikä tekee paletista hyvin monikäyttöisen. Tämä toimii mielestäni loistavana tehoste- ja väripalettina muille paleteille, jos silmämeikkiin haluaa juuri jotain tiettyä sävyä. Morphen luomivärien laatu ei aina vakuuta itseäni, mutta tässä paletissa laatu on ihan hyvä. Ei paletti omissa silmissäni pääse samalle tasolle kuin vaikkapa JSC:n tai ABH:n luomivärit, mutta hinta-laatusuhde tässä on kuitenkin kohdillaan. En kuitenkaan edelleenkään pidä näiden Morphen palettien suuresta koosta, sillä nämä vievät säilytyksen kannalta turhaa tilaa, vaikka paletit toki onkin muotoiltu hyvin ohuiksi. En pahemmin tähän enää tartu ja olenkin miettinyt koko paletin karsimista, sillä värikkäitä luomivärejä multa löytyy paljon muitakin. Palettia ei ilmeisesti enää myydä.
Hinta: 27,00 € (ostohetkellä vuonna 2017)
Arvosana: 3-/5

Natasha Denona Jubilee Eyeshadow Palette

Kompakti viiden sävyn luomiväripaletti, joka on mun kolmas vastaavan kokoinen paletti ND:lta. Tässä paletissa on hyvin kirjava sävymaailma ja jaksan edelleen ihmetellä miksi yhteen viiden sävyn palettiin on pitänyt mahduttaa tällainen sävykirjo. Paletissa ei mielestäni ole sävyjen puolesta mitään yhteneväistä enkä itse saa tällä tehtyä kokonaisia meikkejä. Yksittäin ajateltuna tässä on kuitenkin todella kauniita sävyjä ja esimerkiksi paletin vaaleanruskea mattasävy on mitä loistavin häivytyssävy. Laadullisesti ND:n luomivärit ovat suorastaan loistavia eikä näitäkään luomivärejä voi kuin kehua laadun puolesta. Sain paletin Boxycharmin mukana enkä totta puhuen olisi tätä ikimaailmassa ostanut tai valinnut itse. Sävyjen puolesta kokonaisuus ontuu ja pahasti, mutta koska luomivärien laatu on loistava, pigmenttiä riittää ja niiden työstäminen on niin vaivatonta, tulee tähän silloin tällöin tartuttua yksittäisten sävyjen muodossa.
Hinta: $48,00
Arvosana: 2½/5

Anastasia Beverly Hills Prism Eyeshadow Palette

Prism on yksi mun neljästä ABH:n paletistani ja ehdottomasti se kaikkein vähiten käytetty. Tästä löytyy todella kaunis sävymaailma, mikäli haluaa tehdä tummempaa smokey eye lookia, mutta itse en sellaisia kovinkaan usein enää tee, joten paletti on jäänyt itselläni todella vähälle käytölle. Tästä löytyy toki myös arkeen sopivia perussävyjä, mutta olen silti aina mieltänyt tämän enemmän juhlameikkipaletiksi. Sävyjen laatu ei ole täysin tasainen eivätkä kaikki metallinhohtoiset sävyt toimi täydellisesti siveltimellä, mutta pääpiirteittäin laatu on kuitenkin tässä paletissa kohdillaan ja pigmenttiä riittää. Luomivärit ovat hieman jauhoisia eikä niitä ole pressattu kovinkaan tiiviisti, mutta tämähän on täysin tyypillistä ABH:n luomiväreille. Metallinhohtoisten sävyjen kanssa saa myös varoa poskille karisemista. Paletista löytyy peili ja se on päällystetty mustalla sametilla, johon vähän ikävästi tarttuu kaikki pöly ja lika kiinni. Paletti ei ilmeisesti ole enää saatavilla.
Hinta: 50,00 € (ostohetkellä vuonna 2017)
Arvosana: 3/5

Urban Decay Naked 2 Eyeshadow Palette

Viileitä, neutraaleja sävyjä sisältä Naked 2 oli vuosia sitten mitä täydellisin luomiväripaletti omaan makuuni! Tästä löytyy kaksi mattasävyä ja loput kymmenen sävyä ovat enemmän tai vähemmän shimmerisiä. Mattasävyjen puute ei haitannut mua nuorempana, mutta nykyään koen sen paletin suurimpana miinuksena. Laadullisestikaan Naked 2 ei ole ihan sitä UD:n uusimpien palettien tasoa, vaikka toki oma palettini alkaa olla jo niin vanha, että sekin varmasti jo vaikuttaa mm. sävyjen pigmenttisyyteen. Tällä saa nopeasti ja helposti tehtyä kauniin arkimeikin, mutta olisin todennäköisesti jo luopunut paletista, mikäli sillä ei olisi mulle tunnearvoa. Paletista löytyy peili ja se napsahtaa tiukasti kiinni. Paletin mukana tuli myös kaksipäinen luomivärisivellin ja tässä kohtaa on pakko sanoa, että UD:n palettien siveltimet ovat ainoita palettien mukana tulleita, jotka olen ottanut oikeasti käyttöön. Tämän aika oli silloin joskus, enää paletti ei jaksa innostaa, vaikka pidänkin periaatteessa tämän teemasta. Tämäkään paletti ei ilmeisesti ole enää myynnissä.
Hinta: 47,50 € (ostohetkellä vuonna 2015)
Arvosana: 3+/5

Eloise Beauty The Queen Eyeshadow Palette

Tämä upea värikäs paletti on ehdottomasti yksi mun kokoelmani helmistä! Sekä matta- että shimmersävyjä sisältävä paletti on sävymaailmaltaan violettiin, pinkkiin ja persikkaan taittava, mutta mahtuu mukaan myös mm. sinistä ja turkoosia. Paletin sävyt ovat kauniita, niissä on pääasiassa runsaasti pigmenttiä ja tällä saa tehtyä hurjan kauniita meikkejä. Osittain paletissa on kuitenkin vähän turhaa toistoa ja samankaltaisuutta sävyjen keskellä, sillä erot eivät välttämättä ole luomilla enää nähtävissä. Tilasin tämän noin vuosi sitten Boxycharmin add-oneista ja olen täysin rakastunut tähän palettiin. Tämä toimii erityisen hyvin mielestäni keväällä ja kesällä, mutta saa tällä tehtyä kivasti meikkejä myös muina vuodenaikoina. Paletista löytyy peili ja sen koko on varsin sopiva, ei liian suuri muttei pienikään. Tästä pidän!
Hinta: 45,00 €
Arvosana: 4½/5

Onko näistä paleteista jokin teille tuttu? :)

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Lookfantastic Joulukalenteri nyt ennakkotilattavissa!

*Saatu ilmaistuote Lookfantastic.fi

Onko vielä liian aikaista alkaa puhua joulukalentereista? Periaatteessa ehkä, sillä jouluun on vielä reilusti yli kolme kuukautta aikaa, mutta kosmetiikan joulukalentereita on hyvää tahtia alkanut jo tulla myyntiin tai ennakkotilattaviksi! Mua odotti itseäni perjantaina Postissa ihan mieletön yllätys, sillä sain itselleni pr-lahjana vuoden 2021 Lookfantasticin Advent Calendarin*. Sain samaisen kalenterin myös viime vuonna ja tämähän on siis ehdottomasti yksi markkinoiden parhaimpia joulukalentereita, jos on kiinnostunut nimenomaan melko ihonhoitopainotteisesta joulukalenterista, josta löytyy kuitenkin myös jonkin verran meikkejä. Olin jälleen kerran hurjan otettu ja iloinen, kun LF päätti kalenterin lähettää mulle, ja tästähän kuulette siis totta kai lisää heti joulukuussa, kun kalenterin luukkuja lähdetään availemaan!

Lookfantasticin Advent Calendar on nyt ennakkotilattavissa Lookfantasticin verkkokaupassa. Kalenteri maksaa 95,00 € ja sen sisällön arvon luvataan olevan yli 475,00 €. Tilaamalla samaan aikaan myös LF:n Beauty Boxin joko 3, 6 tai 12 kk tilausjaksolla, saat tilauksesta vielä -15% alennuksen. Kalenterin julkaisupäivä on 1.10.2021, mutta nyt kannattaa muistaa, että viime vuonna kalenteri myytiin loppuun jo ennakkotilausvaiheessa! Mikäli mielit saada kalenterin itsellesi, kannattaa kalenteri laittaa tilaukseen jo nyt, jotta et jää ilman. Kalenterin sisältö on halukkaille nähtävissä ihan googlaamalla, mutta itse en sisällöstä sen enempää tässä kerro, jotten spoilaa ketään. Olen kuitenkin itse sisällön vilkaissut ja omaan silmääni se vaikuttaa erittäin hyvältä ja mukailee hyvin edellisten vuosien kalenterien tyyliä.

Joku ehkä saattaa muistaa, kuinka viime vuonna pohdin että voisin täksi vuodeksi tilata itselleni The Body Shopin joulukalenterin. Edelleen se tavallaan houkuttelisi, muttei taida osua ihan low buyni raameihin tai ylipäätään tähän kosmetiikan vähennysprojektiin, jos hankkisin itselleni vielä toisenkin kalenterin. Todennäköisesti mennään siis tällä yhdellä, jos ei jotain maatamullistavaa tapahdu.

Aiotteko te hankkia tai oletteko ehkä jo hankkineet kosmetiikkakalenterin täksi jouluksi? :)

torstai 2. syyskuuta 2021

Pan That Palette - Syksy 2021

Moikka! Ja kyllä, luitte oikein - mulla alkaa taas syksyn pituinen pannuprojekti. Mä olen jo muutaman vuoden ajan ollut hyvin innostunut erilaisista pannuprojekteista, mutta nyt olen koko tämän alkuvuoden ajan pitänyt niistä taukoa. Lähinnä olen halunnut kunnolla vapautta käyttää kokoelmassani olevia tuotteita juuri silloin kuin itse haluan, sillä tokihan erilaiset pannuprojektit aiheuttavat aina sen, että herkästi tulee keskityttyä sitten vain juuri niihin projektissa oleviin tuotteisiin. Tai jos ei nyt kokonaan, niin vaativat ne kuitenkin sen oman panostuksensa, jos haluaa saada aikaan jotain tulosta. Nyt päätin kuitenkin lopettaa pannutustaukoni ja aloittaa vuoden ensimmäisen pannuprojektin - Pan That Paletten. Valitsin pannutettavaksi paletiksi vanhan tutun Anastasia Beverly Hillsin Modern Renaissancen.

Tämä paletti on ollut mulla pannuprojektissa jo kahteen otteeseen, edellisen kerran viime syksynä. Tämä on myös ehdottomasti mun kokoelmani käytetyin luomiväripaletti. Olen saanut kolme sävyä loppumaan kokonaan ja lisäksi pannun esille kuudesta muusta sävystä. Pannutettavaa on siis enää viiden sävyn verran, mutta toki haluan myös saada kasvatettua nykyisten näkyvissä olevien pannujen kokoa ja ehkä saada jonkin sävyn myös loppumaan! Valitsin tämän pannuprojektiin ihan siitä syystä, että tässä on mitä loistavimmat sävyt syysmeikkejä varten ja ABH:n luomivärejä on myös verrattain helppo pannuttaa, kiitos niiden koostumuksen.

Projekti tulee kestämään koko loppuvuoden eli yhteensä neljä kuukautta. Toivon, että saisin siinä ajassa pannun näkyviin paletin jokaisesta sävystä, mutta koska en jaksa uskoa siihen, tavoittelen realistisemmin neljän sävyn pannutusta. Lisäksi haluan ehdottomasti nähdä edistystä jo pannutetuissa sävyissä ja toiveena olisi, että saisin vielä yhden kokonaan loppumaan. Aion tehdä kuukausittaiset katsaukset projektin etenemiseen ja laskea myös kuinka monta kertaa sävyjä tulee käytettyä. En aseta sen kummempia käyttötavoitteita tai valitse mihin sävyyn aion milloinkin keskittyä. Aion toki myös käyttää muita palettejani, sillä en missään nimessä halua tehdä sitä virhettä, että pakotan itseni käyttämään tätä palettia kyllästymiseen asti. En nimittäin koskenut tähän palettiin vuoteen sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran pannuttanut tätä ns. veren maku suussa. Siitä ei siis haluta uusintaa!

Mä odotan tätä pannuprojektia todella innolla, sillä kyllä nämä vain ovat niin mun juttuni. Kaikille nämä eivät tietenkään sovi eikä tarvitsekaan, mutta mä en malta odottaa, että näen miltä tämä paletti vuoden loputtua näyttää! 

Kiinnostavatko erilaiset pannuprojektit? :)