sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Tämä vai tuo -meikkihaaste!

Kehittelin näin pääsiäisen pyhien neljän vapaapäivän kunniaksi pienen meikkihaasteen ajatuksella, että kahdesta vaihtoehdosta on tarkoitus valita itselleen se mieluisampi. Tällaisia vastaavia minihaasteitahan on tällä hetkellä esimerkiksi Instagram pullollaan, mutta ajattelin itse tehdä samalla ajatuksella haasteen blogiin ja hieman myös laajentaa sitä. Halusin nimittäin myös perustella valintani lyhyesti! Mä rakastan erilaisia (kosmetiikkaan liittyviä) haasteita ja olen niitä myös itsekin tehnyt muutamia tässä vuosien varrella. Tämän saa totta kai kuka tahansa napata myös omaan blogiinsa, selitysten kanssa tai ilman, mikäli vain haluaa! 

Tummat sävyt huulilla vai vaaleat sävyt huulilla?
- Tää vaihtelee mulla tosi paljon fiiliksen ja vuodenajankin mukaan, mutta ehkä mä yhä enemmän kallistun tummiin huuliin, vaikka esim. töissä tulee kyllä monesti mentyä vaaleilla. Vapaa-ajalla tummat huulet vie kuitenkin voiton ja ne on enemmän mun mieleeni.

Poskipuna vai aurinkopuuteri?
- Ihan ehdottomasti poskipuna! Mä käytän kyllä aurinkopuuteriakin silloin tällöin, mutta poskipunaa kuluu ehdottomasti enemmän ja niitä myös omistan useampia.

Voidemainen varjostusväri vai puuterinen varjostusväri?
- Vielä muutama vuosi sitten olisin vastannut, että voidemainen, mutta nykyään en sellaista edes omista. Puuterisilla siis mennään. 


Liimattavat irtoripset vai magneettiripset?
- Mä olen yrittänyt opetella käyttämään magneettiripsiä, mutta ei siitä vaan tule mitään. Vaikka saisin ne ihan mukavasti paikoilleen, alkavat ne painaa jossain vaiheessa yleensä silmän sisänurkassa todella ikävän tuntuisesti. Pitäisi koittaa sellaista magneettista eyelineria, josko sen kanssa onnistuisin paremmin. Perinteiset liimattavat irtoripset on sen sijaan mulle yleensä aina tosi helppokäyttöisiä, eli ne myös valitsen näistä kahdesta.

Highlighterin kanssa vai ilman highlighteria?
- Muahan ei siis koskaan näe meikit naamassa ilman, ettei mulla olisi myös highlighteria. Rakastan niitä ja ne kuuluvat ehdottomasti jokaiseen meikkiini!

Heleä meikkipohja vai mattainen meikkipohja?
- Oon tykästynyt yhä enemmän ja enemmän myös siihen heleämpään meikkipohjaan, mutta siitä huolimatta sanon yhä edelleen, että matta. 

Kissarajaukset vai ilman rajauksia?
- Kaikki mun silmämeikkikuvia vähääkään nähneet tai livenä meikit naamassa nähneet tietää, että mullahan on ne kissarajaukset 99% niistä kerroista, kun meikkaan. Ei siis liene kovinkaan suuri yllätys tämä vastaus.

Värikkäät sävyt luomilla vai neutraalit sävyt luomilla?
- Tää oli tositosi vaikea, sillä rakastan molempia. Sanon nyt kuitenkin, että värikkäät, sillä kevät ja kesä on ehdottomasti värikkäiden silmämeikkien aikaa!

Huulikiilto vai huulipuna?
- Tätä ei tarvinnut miettiä. Oon parina viime vuotena alkanut käyttää enemmän myös huulikiiltoja, mutta kyllä mä olen huulipunaihminen ihan viimeiseen asti.

Shimmeriset luomivärit vai mattaluomivärit?
- Tääkin oli helppo. Shimmeriset ehdottomasti, vaikka toki meikki yleensä vaatii myös niitä mattasävyjä. En kuitenkaan edes muista koska olisin viimeksi tehnyt täysin mattaisen silmämeikin. En varmaan tämän vuoden puolella kertaakaan.

Kivipuuteri vai irtopuuteri?
- Molempia kuluu, mutta irtopuuterit on mulle mieluisampia.

Musta ripsiväri vai värikäs ripsiväri?
- Musta, en edes omista minkään muun väristä ripsiväriä - en edes ruskeaa. Joskus voisi kyllä olla hauska katsoa miltä vaikka jokin sähkönsininen sävy näyttäisi ripsissä, mutta arkikäytössä mennään aina mustalla.

Huulet rajattuina vai ilman rajausta?
- Mä pyrin rajaamaan huulet aina kun mahdollista, jos käytän huulipunaa tai todella runsaspigmenttistä huulikiiltoa. Tiettyjen huulimeikkien kanssa se rajaus ei kuitenkaan ole ihan pakollinen.


Nopea arkimeikki vai monipuolisempi juhlameikki?
- Mullahan koostuu sekä se arkimeikki että juhlameikki pääpiirteittäin samoista tuotteista eikä tuotemäärä juurikaan muutu, vaikka tekisin juhlavamman meikin. Irtoripset ovat ehkä se suurin ero mun arki- ja juhlameikkini välillä. Ja toki silmämeikit ovat hieman "monimutkaisempia" juhlana kuin arkena. Valitsen juhlavamman meikin ihan sen takia, että rakastan meikata kunnolla ajan kanssa eikä mulla arkena ole siihen kunnolla mahdollisuutta.

Kulmakynä vai kulmaväri?
- Käytän itse asiassa molempia, mutta kulmavärin valitsisin, jos pitäisi ottaa käyttöön vain toinen. Tykkään sekä pomade-tyyppisistä kulmaväreistä että puuterisista.

Meikinpohjustusvoide vai ei meikipohjustusvoidetta?
- Kyllä mä käytän primeria meikin alla lähes poikkeuksetta. Joskus kosteuttavaa, joskus blurraavaa, mutta aina sitä kuitenkin löytyy.

Silmänrajauskynä vai nestemäinen eyeliner?
- Nestemäisellä mennään lähestulkoon poikkeuksetta. Kynillä saa toki luonnollisempaa lopputulosta ja niitä multa löytyy useammassa eri sävyssä, kun nestemäiset eyelinerit on mulla kaikki mustia. En kuitenkaan luovu mun kissarajauksista niin helposti ja ne teen siis aina nestemäisen eyelinerin kanssa!

Silmämeikki vai huulimeikki?
- Mieluiten toki molemmat, mutta mieluummin kunnon silmämeikki ja naturel huulet kuin toisinpäin.

Persikkainen poskipuna vai vaaleanpunainen poskipuna?
- Vaaleanpunaisen ja ylipäätään punertavan sävyiset poskipunat on mulle mieluisampia kuin persikkaiset.

Ripsiväri myös alaripsissä vai ei ripsiväriä alaripsissä?
- Mulla menee tää tosi kausittain. Välillä laitan monta kuukautta putkeen aina myös alaripsiin ripsiväriä ja välillä taas olen pitkän aikaa ilman. Tällä hetkellä mä en juurikaan käytä alaripsissä ripsiväriä eli vastaan siis tämänhetkisen tilanteen mukaan.

Kivaa pääsiäistä ♥ Ja vinkatkaa mulle, mikäli aiotte toteuttaa haasteen myös omassa blogissanne. Kävisin enemmän kuin mielelläni lukemassa teidän vastaukset :)

16 kommenttia:

  1. Olipas kiva haaste ja niin ihanat noi sun meikkikuvat ♥ Saatan napata tän mukaani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mieluusti luen sunkin vastaukset, jos päätät haasteeseen tarttua<3 :)

      Poista
  2. Mä nappaan myös ;) Ihania meikkikuvia <3 Mukavaa pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiva kuulla ja kiitos! Samoin sulle, vähän myöhässä tosin<3 :D

      Poista
  3. Toteuttelin myös vähän lyhyemmin selostein :) Aika samat fiilikset monissa kohdissa!

    https://kosmetiikkakatri.blogspot.com/2020/04/tamavaituomeikki.html

    VastaaPoista
  4. Nappasin tämän haasteen omaan blogiini :)

    https://ida-emilias.blogspot.com/2020/04/tama-vai-tuo-meikkihaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva! Käyn lukemassa sun postauksen vielä tämän päivän aikana<3 :)

      Poista
  5. Hauska haaste, vastailen omassa blogissa kunhan ehdin. On niin hirveä kiire tämän koronakotoilun kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tää korona-aika kyllä vaikuttaa niin eritavalla ihmisiin, kun itsehän käyn täysin normaalisti töissä (sairaalassa labrahoitajana) niin tuntuu, ettei se korona niinkään vapaa-aikaan vaikuta muuten kuin rajoittamalla menoja ja ihmisten näkemistä :D Kiva jos tartut tähän<3

      Poista
  6. Todella kiva haaste taas, poimin tän ehdottomasti ja toteutan jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva haaste! :) Mä saatan tehdä tämän myös, jos osaan vastata kysymyksiin :D Monesti mun on tosi vaikea valita mitään vaihtoehtoa, kun alan pohtimaan asioita liian monelta suunnalta ja tekisi mieli vastata vaan kaikkeen "riippuu tilanteesta" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no tiedätkö just ton samaisen syyn takia mun oli pakko selittää noi kohdat auki :'D Mun tekee välillä niissä IG:n valintajutuissa oikeesti pahaa, kun haluisin selittää ne valinnat auki, kun ei ne tosiaan oo aina mitenkään kovin mustavalkoisia tai selkeitä :D

      Poista
  8. Haa, pakko napata omaan blogiin, koska mulla on nyt meikkijutut muuttuneet runsaasti, kun kävin tässä parikuukautta sitten meikkikonsultaatiossa! Pääsin miehen siskon mukana sinne, piristi ihan hirveesti vauva-arjen keskellä, koska se oli niin mun juttu :D Ja valaisi mua hirveesti pohjameikin kanssa! Harmi vaan kun ei ennätä/tarvi nyt meikkailla, kun kotoilee vauvan ja koronan takia :D

    Nimittäin joo, sieltä meikki-illasta lähti mukaan puuterimainen varjostusväri (ennen käytin voidemaista ja siitäkin on aikaa) ja mun EKA HIGHLIGHTER. Osaan meikata silmät ja säätää luomiväreillä (omasta mielestäni:'D), mutta nyt opin pohjameikin salat ja oon tosi iloinen siitä. Kivipuuterikin lähtee vaihtoon ja ostan irtopuuterin, kunhan saan nykyisen kivipuuterin loppuun. Nimittäin ostin myös täydellisen CC voiteen sieltä ja siihen ei tarvi kyllä sitä raskasta kivipuuteria, mitä oon vuosia käyttänyt! Pitääkin tehdä pian postausta niistä ;)

    Eniwei ihanan haasteen oot jälleen tehnyt ja lähtee kyllä jossain vaiheessa toteutukseen ja ihan selitysten kanssa 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo kuulostaapa ihanalta toi! Ja siis uskon, että vauva-arjen keskellä tollanen meikkikonsultaatioon pääseminen tekee kyllä erityisen hyvää, varsinkin kun sä vielä niin tykkäät meikkailla<3 Hei vau toi highlighter :D Sä oot niin moneen mun postaukseen aina kommentoinut, ettet osaisi sellaista käyttää tai koet sellaisen vähän hankalaksi sun ihotyypille niin ihn mahtavaa, että nyt sait innostuksen sellaisenkin käyttöön! Innolla odotan sun postausta, kuulostaa meinaan enemmän kuin mielenkiintoiselta ;D

      Poista

Kiitos kommentista!