tiistai 19. marraskuuta 2019

Lumene Blur 16H Longwear Foundation


Tänään puhutaan meikkivoiteesta ja yhdestä uudesta suosikistani! Lumene uudisti jokin aika sitten meikkivoiteitaan ja myös tämä Lumene Blur 16H Longwear Foundation koki ilmeisesti joitain muutoksia, jos ei muuten niin ainakin pakkauksen osalta. Kyseinen meikkivoide ei ollut mulle entuudestaan tuttu, joten en pysty valitettavasti vertaamaan vanhaa versiota uuteen, mutta tämä uudistettu versio on päässyt mun suosiooni ja olen tätä käyttänyt nyt parin kuukauden ajan. Lumenelta löytyy myös muutamia muitakin meikkivoiteita ja esimerkiksi CC-voide, joka oli itselleni hurjan mieluinen muutama vuosi sitten. Sen koomin en olekaan Lumenen meikkivoiteita käyttänyt, kunnes nyt tämä Blur tuli Bette Boxista. Ja onneksi tuli!

Meikkivoide maksaa noin 16,90 €/30 ml ja sitä myydään monissa päivittäistavarakaupoissa sekä mm. Sokoksella ja Stockmanneilla. Lumenen meikkien saatavuus on Suomessa todella hyvä ja toki monet verkkokaupatkin pitävät Lumenen tuotteita valikoimissaan.


Lumene Blur on kuvauksen mukaan puolimatan ja melko peittävän lopputuloksen antava meikkivoide, jonka tulisi pysyä kasvoilla jopa 16 tunnin ajan. Meikkivoiteen tulisi sen nimenkin mukaisesti blurrata eli häivyttää ihon virheitä ja mm. laajentuneita ihohuokosia. Itse suosin meikkivoiteissa nimenomaan mattaisia ja peittäviä tuotteita, eli tällä meikkivoiteella oli lähtökohtaisestikin edellytykset kaikelle sille, mitä itse meikkivoiteelta kaipaan. Lopputulos ei ole täysin peittävä, mutta selkeästi enemmän kuin vain puolipeittävä. Meikkivoidetta pystyy tarpeen tullen kerrostamaan, jolloin sen peittokyky paranee entisestään. Puolimatta lopputulos kuvaa meikkivoidetta todella hyvin, sillä täysin mattaista meikkipohjaa tällä ei saa, mutta matan meikkipohjan ystävälle tämä on omasta mielestäni riittävän hyvä. Meikkivoide blurraa ihohuokosia ihan mukavasti, mutta ei saa niitä kaikkein suurimpia huokosia täysin häivytettyä. Sitä en toisaalta odota yhdeltäkään meikkivoiteelta ja tämä on ehdottomasti siinä asiassa keskivertoa paljon parempi meikkivoide. Pysyvyys ei ole ihan paras mahdollinen, sillä omat kasvoni alkavat kiiltää hieman normaalia nopeammin tämän meikkivoiteen kanssa huolellisesta puuteroinnista huolimatta, mutta se ei mulle sinänsä ole millään tavalla ongelma. 16 tuntia en kuitenkaan ole saanut tätä pysymään kasvoillani virheettömänä, kuten tuotekuvauksessa lupaillaan.


Meikkivoiteesta löytyy 10 eri sävyä, joista lähes kaikki on suunnattu vaalealle iholle. Itseltäni löytyy sävy 0 Light Ivory/Valon Hehkua, joka on ilmeisesti toiseksi vaalein sävy. Sävy 00 Ultra Light/Kuulaus olisi varmasti itselleni vielä hitusen parempi varsinkin nyt talven tullessa, kun iholla ei ole jäljellä enää lainkaan kesän pienestä rusketuksesta, mutta saan tämän Light Ivorynkin toimimaan kyllä ihan mukavasti. Sävyvalikoima ei Lumenen meikkivoiteissa ole oikein koskaan ollut mikään superkattava, mutta vaalealle iholle tästä meikkivoiteesta löytyy kyllä ihan mukava kattaus sävyvaihtoehtoja. Lumenella taitaa muutenkin olla hieman heikosti meikkivoiteissa sävyjä tummemmalle iholle, ainakin mitä heidän nettisivuiltaan asiaa katsoin, mutta ehkäpä tähänkin tulee vielä muutos!


Meikkivoide on koostumukseltana paksuhkoa, kuten kuvastakin näkee. Itse suosin enemmän ehkä hieman juoksevampia meikkivoiteita, sillä monesti ne tuntuvat levittyvän kasvoille hieman paremmin, mutta ei tämänkään levittyvyydessä ole mitään ongelmaa. Joudun käyttämään tätä ehkä hitusen enemmän kuin monia muita meikkivoiteita, mutta sekään ei ole mulle mikään ongelma, kun kyse ei ole kovinkaan kalliista meikkivoiteesta. Lopputulos iholla on hyvin pitkälti juuri sellainen mistä pidän - riittävän peittävä ja lähes matta. Meikkivoidesiveltimellä lopputuloksesta saa selkeästi hieman peittävämmän kuin meikkisienellä levitettynä, jolloin ihon oma sävy kuultaa meikkivoiteen alta läpi enemmän. Pysyvyydessä olisi tosiaan hitusen toivomisen varaa, mutta olen silti todella positiivisesti yllättynyt tämän meikkivoiteen kanssa. En ole nimittäin aina ollut täysin vakuuttunut Lumenen meikkivoiteista, mutta tästä olen oikeasti pitänyt ja voin lämpimästi tätä myös suositella!

Ovatko Lumenen meikkivoiteet tuttuja? :)

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Kaksi loistavaa irtopuuteria


Millä sinä kiinnität meikkipohjasi, vai kiinnitätkö sitä ollenkaan? Itse olen jo vuosia kuulunut siihen joukkoon, joka kiinnittää meikkipohjan irtopuuterin kanssa. Kuulen todella usein ihmisten puhuvan, että he eivät laita meikkivoiteen päälle ollenkaan puuteria, mutta itse en voisi kuvitellakaan sen toimivan omalla kohdallani tai käyttämieni meikkivoiteiden kanssa. Pienikin hipaisu kasvoihin saisi meikkivoiteen liikkumaan pois paikoiltaan - nimimerkillä kokemusta on! Mä siis joudun käyttämään meikkipohjan kiinnityksessä puuteria ja valitsen siihen yleensä nimenomaan värittömän translucent irtopuuterin. Niiden paras puoli on ehdottomasti se, että puuterin tulisi sulautua ihoon kuin ihoon sen sävystä riippumatta. Lisäksi ne ovat kevyitä enkä saa niillä itse yhä puuterisen pakkelista lopputulosta kuin esimerkiksi monien kivipuuterien kanssa.


Tässä postauksessa esittelen teille mulle kaksi melko uutta irtopuuteria - Beccan Hydra-Mist Set & Refresh Powderin ja Ciaté Londonin Extraordinary Translucent Powderin. Olen saanut nämä molemmat kauneusboksien mukana ja kumpaankin olen ihastunut täysin. Näistä vain Ciatén puuteri on itse asiassa translucent puuteri, mutta Beccankin puuteri sulautuu varmasti loistavasti vaaleaan ihoon pienistä sävyeroista huolimatta. Lisäksi se on saatavilla myös toisessa, hieman tummemmassa sävyssä. Mun kestosuosikkini RCMA:n Translucent Powder on saanut nyt väistyä hetkeksi näiden kahden tieltä ja seuraavaksi kerron teille molemmista tuotteista hieman tarkemmin:


Becca Hydra-Mist Set & Refresh Powder on täysin erityylinen irtopuuteri kuin mihin olen tottunut. Puuteri sisältää nimittäin jopa 50% vettä, mistä johtuen kasvoille levitettäessä puuteri tuntuu iholle aika pitkälti samalta kuin suihkittavat kasvosuihkeet. Veden on tarkoitus auttaa puuteria sulautumaan ihoon vieläkin paremmin, jolloin kuivakaan iho ei tule liian puuterisen näköiseksi tai tuntuiseksi. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen en ollut lainkaan varma pidänkö siitä hetkellisestä viileästä ja kosteasta tunteesta iholla, sillä se tuntui niin vieraalta puuterin kanssa, mutta lopulta aloin siitä pitämään ja tällä hetkellä tämä onkin ehdottomasti suosikki-irtopuuterini! Se kiinnittää meikin loistavasti, sävy on itselleni sopiva ja se sulautuu ihoon todella hyvin. Tätä ei kerralla myöskään tarvitse laittaa kovinkaan paljoa, joten sanoisin puuterin olevan myös hyvin riittoisaa.


Puuterirasiakin saa kehuja, sillä rasian kannen alta löytyy vielä erillinen välikansi, joka pitää alla olevan puuterin paikoillaan ja estää sen nousemisen ylöspäin rasian ollessa suljettuna. Välikannen alta löytyy joustavaa verkkoa, joka on itselleni kaikkein mieluisin irtopuuterirasioissa. Siihen on helppo dipata puuterisivellintä, jolloin purkin pohjalla oleva puuteri tarttuu siveltimeen ja sen voi lisätä kasvoille. Tällä tavalla puuteria ei missään vaiheessa pääse nousemaan ylöspäin liikaa, jolloin se herkästi pöllyää ympäri meikkipöytää ja toki puuteria menee silloin myös hukkaan. Tässä Beccan puuterissa on kaikki ne ominaisuudet, joita hyvältä irtopuuterilta odotan. Se kiinnittää meikin hyvin, pitää meikkipohjan paikoillaan lähes koko päivän ja rasiakin toimii moitteettomasti. Hinta on ainut, mistä tämä saa pientä miinusta, sillä olen tottunut ostamaan superdullista ja -riittoisaa RCMA:n puuteria, mikä tekee näistä high end -brändien puutereista omaan makuuni vähän turhan kalliita.
Hinta: noin 36,00 €.


Ciaté London Extraordinary Translucent Powder on sävyltään täysin valkoinen translucent irtopuuteri. Valkoinen sävy sulautuu ihoon täydellisesti, kunhan puuterin muistaa levittää tasaisesti kasvoille, jotta puuterista ei jää valkoisia kasaumia iholle. Niin ei pitäisi käydä, jos nyt ei ala sutimaan puuteria kasvoille tavallista suurempia määriä ja tämänkin puuterin kanssa riittää hyvin pieni määrä jo koko kasvoille. Puuterin koostumus on hyvin hienoa, mistä johtuen se myös pöllyää suhteellisen herkästi. Meikin puuteri kiinnittää todella hyvin ja puuteri saa meikkipohjan pysymään virheettömänä ja paikoillaan pitkään. Tämä edustaa mun mielestäni hyvinkin perinteistä irtopuuteria, joka toimii hyvin tehtävässään, mutta joka ei sisällä kuitenkaan mitään sen kummempia erikoisuuksia, kuten esimerkiksi Beccan puuteri. Hintaerokin näillä kahdella tuotteella on melko suuri, mutta tehtävänsä molemmat hoitavat mielestäni ihan yhtä hyvin.


Ciatén puuteri on pakattu hurjan kauniiseen rasiaan - kuten brändin tuotteet yleensäkin. Se on kuitenkin jollain tavalla hieman heppoisen oloinen, ainakin verrattuna tuohon Beccan puuterirasiaan. Kannen kierremekanismi ei tunnu aina oikein toimivan kunnolla vaan kantta saa toisinaan hivuttaa takaisin kiinni melko kauankin. Tämä ei kuitenkaan onneksi vaikuta puuterin laatuun millään tavalla, mutta on itselleni kuitenkin pieni miinus. Lisäksi tämä edustaa sitä "perinteistä" irtopuuterirasiaa, jossa välikannen reikien päällä oli aluksi pieni muoviläpyskä estämässä puuterin pääsyä välikannen yläpuolelle. Itse revin aina ne muoviläpyskät heti kättelyssä kokonaan irti, jolloin tällaisia puuterirasioita ei sitten säilytetäkään kuin vaaka-asennossa oikein päin. Muuten puuteri pääsee saman tien nousemaan reikien läpi välikannen yläpuolelle ja sotkee takuulla paikat, kun puuterirasian kannen avaa. Olen niin monta tämänkin tyylistä irtopuuteria käyttänyt, että osaan sitä varoa, mutta pidän silti enemmän Beccan irtopuuterin kaltaisista tuotteista, joissa välikannen alta löytyy vielä esimerkiksi juuri se joustava verkko, ja joissa välikansi todella pitää puuterin siellä puuterirasian pohjalla. Itse puuterin laadussa ei siis ole valittamista, mutta rasia voisi mielestäni olla parempikin.
Hinta: noin 21,00 €.

Kiinnitättekö te meikkipohjan puuterilla? Mikä on suosikkinne? :)

torstai 14. marraskuuta 2019

Laadukkaat ja edulliset meikkisiveltimet EcoToolsilta!

*Saatu ilmaistuote


Hyvät meikkisiveltimet ovat mielestäni avain onnistuneeseen meikkiin, sillä laadukkaatkaan meikit eivät välttämättä pääse kunnolla oikeuksiinsa, mikäli siveltimet ovat huonot tai vaikkapa likaiset. Multa löytyy melkoinen kokoelma erilaisia meikkisiveltimiä eri brändeiltä ja nyt pääsin vihdoin ja viimein tutustumaan myös EcoToolsiin! EcoTools tunnetaan erityisesti sen ympäristöystävällisyydestä, sillä tuotteita valmistetaan paljon kierrätysmateriaaleista ja esimerkiksi nopeasti uusiutuvaa bambua käytetään suurissa määrin siveltimien varsissa. Brändi on myös eläinkokeeton ja vegaaninen, mistä iso plussa! Olen EcoToolsista totta kai lukenut ja kuullut miljoonia kertoja eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun näitä on tullut kaupassakin hypisteltyä. Olen myös mm. arponut täällä blogissa setin EcoToolsin siveltimiä, mutta omassa käytössä näitä ei ole vielä ollut. Nyt tilanne tuli kuitenkin korjattua, kun sain maahantuojalta testiin EcoToolsin meikkisiveltimiä sekä meikkisieniä ja tässä postauksessa paneudutaan näihin tuotteisiin. 

EcoTools on verrattain edullinen brändi, jonka valikoimista löytyy meikkisiveltimien ja -sienien lisäksi myös esimerkiksi hiusharjoja ja erilaisia ihonhoitovälineitä ja suihkutuotteita. Tuotteita myy mm. Ruohonjuuri, Sokos, Cocopanda sekä Oletkaunis.fi -verkkokauppa.


EcoTools Start The Day Beautifully* sivellinsetti sisältää viisi meikkisivellintä, joista kolme on silmämeikille ja kaksi kasvomeikille soveltuvia. Setti on todella näppärä esimerkiksi aloittelevalle meikkailijalle, sillä siitä löytyy varsinkin silmämeikkisiveltimien suhteen mielestäni kaikki hyvät perussiveltimet. Kokeneempikin meikkaaja toki hyötyy tästä setistä, sillä siveltimet ovat todella laadukkaita ja myös monikäyttöisiä. Siveltimet ovat omaan silmääni todella kauniita vaaleine varsineen. Jokaisen siveltimen karva on myös pehmeää ja iholla miellyttävän tuntuista. Kerron seuraavaksi siveltimistä erikseen vielä hieman tarkemmin:


Aloitetaan näillä silmämeikkisiveltimillä! Setistä löytyy kaksi erilaista luomivärisivellintä, joista toinen, Defined Crease, on häivytyssivellin ja toinen lättänämpi Blurring -sivellin on puolestaan hyvä luomivärin lisäämiseen liikkuvalle luomelle. Blurring toimii tarvittaessa kyllä myös häivytysten teossa, sillä se on muodoltaan melko pyöreä eikä siis yhtä lättänä kuin monet muut siveltimet, jotka on ihan tarkoitettukin luomivärin pakkaamiseen liikkuvalle luomelle. Tällä kaksikolla pärjää mielestäni jo aivan loistavasti arkisissa silmämeikeissä, jos ei halua lähteä sen enempää "hifistelemään" ja tekemään kovin pikkutarkkaa työtä. Itse teen lähes joka arkiaamu silmämeikkini käyttäen kahdesta neljään sivellintä ja tätäkin kaksikkoa olen käyttänyt nyt monena aamuna ja pärjännyt oikein hyvin. Häivytyssivellin on todella hyvän kokoinen ja toimii loistavasti, mikäli häivyttämisessä ei tarvitse olla turhan pikkutarkka, sillä siihen tämä on ehkä hieman turhan iso.

Setin viistopäinen Angled Liner -sivellin toimii hyvin joko kulmasiveltimenä tai esimerkiksi rajausten teossa. Viistopäisten sivellinten kanssa voi tehdä niin kunnon geelirajaukset kuin vähän utuisammat rajaukset ihan luomivärinkin kanssa. Itse käytän tällaisia siveltimiä kuitenkin pääasiassa kulmille. Kaikki setin siveltimet ovat kestäneet hyvin pesut eikä yhdestäkään ole irronnut ainuttakaan karvaa, mikä kertoo paljon sivellinten laadusta.


Näistä kasvomeikkisiveltimistä ehdoton suosikkini on tuo suurempi Full Blush -sivellin. Sivellin on kooltaan tavalliseksi puuterisiveltimeksi vähän turhan pieni, mutta kuten nimikin kertoo, se on tarkoitettu erityisesti poskipunan levitykseen - ja siinä sivellin toimii loistavasti. Tavallisellekin puuterille sivellin kyllä toimii, mikäli puuteria on tarkoitus saada vain jollekin tietylle alueelle kasvoja kuten esimerkiksi silmänympärysalueelle. Itse olen kuitenkin käyttänyt sivellintä nimenomaan poskipunan levitykseen ja varmasti yhtä hyvin tämä toimii myös aurinkopuuterin kanssa.

Vieressä oleva Angled Foundation on hieman viistopäinen meikkivoidesivellin. Siveltimen karva on jämäkkää, kuten tämäntyylisissä meikkivoidesiveltimissä aina ja se toimii meikkivoiteen levityksessä moitteettomasti. Omaan makuuni sivellin on ehkä hitusen turhan pieni, mutta se toimii kokonsa puolesta toisaalta ihan loistavasti hieman hankalammissa paikoissa, kuten esimerkiksi silmänalusten ja nenänpielten kanssa. Isomman meikkivoidesiveltimen kanssa mulla on toisinaan hieman vaikeuksia saada meikkivoide kyseisiin kohtiin tasaisesti, mutta tämän siveltimen kanssa sitä ongelmaa ei ole ollut. Pienemmästä koosta on siis hyötyä, vaikka tämän kanssa sitten muuten kestääkin hitusen kauemmin, jotta meikkivoiteen saa kasvoille levitettyä. Se ei kuitenkaan ole mulle niin iso miinus, ettenkö haluaisi tätä sivellintä käyttää, ja tätä tuleekin käytettyä aika lailla yhtä paljon kuin Sigman ja Luxien meikkivoidesiveltimiäkin.


EcoTools Perfecting Blender Duo* on kahden erikokoisen meikkisienen pakkaus. Mä käytän kosteaa meikkisieniä joka kerta meikatessani peiteaineen levitykseen. Lisäksi käyn kasvot meikkisienen kanssa läpi aina meikkivoiteen levityksen jälkeen ja joidenkin meikkivoiteiden kanssa käytän pelkästään meikkisientä. Tämä kaksikko on osoittautunut todella hyväksi Aluksi olin hieman epäileväinen sienten muotoilun takia, sillä näistä ei löydy sitä beautyblenderillekin tyypillistä kapeaa ja suippoa kärkeä, jota itse olin oppinut käyttämään esimerkiksi peiteainetta levitettäessä sy-alueelle. Nopeasti opin kuitenkin löytämään näiden sienten muotoilun hyvät puolet ja sen peiteaineenkin oppi levittämään uudentyyppisellä sienellä hyvin nopeasti.


Sienet ovat muotoilultaan samanlaisia ja suurin ero onkin nimenomaan niiden koossa. Suurempi meikkisieni toimii totta kai loistavasti meikkivoiteen levityksessä ja pienempi on taas täydellinen tarkempaan työskentelyyn, joka on itselläni tarkoittanut peiteaineen levitystä ja paikoilleen taputtelua. Sienet turpoavat kosteina suuremmiksi ja itse käytän näitä aina nimenomaan kosteina. Kukaanhan ei kiellä käyttämästä meikkisieniä ihan kuivanakin, mutta itse en ole kuivaa meikkisientä kasvoillani käyttänyt sitten lukioaikojen. Tämä setti on loistava juurikin siksi, että samalla kertaa saa kaksi erikokoista sientä. Näistä suuremmalla en itse saisi esimerkiksi sitä peiteainetta pakattua silmieni alle, sillä sienistä tosiaan puuttuu se kapea ja suippo kärki, mutta pienemmällä meikkisienellä peiteaineen levitys onnistuu helposti sienen muotoilusta huolimatta. Sienet ovat kuivina pehmeinä ja kosteina selkeästi napakampia, mutta kuitenkin vielä iholla miellyttävän tuntuisia ja pehmeämpi kuin monet muut testaamani meikkisienet. Sienet puhdistuvat pesussa nopeasti ja noin kuukauden käytön jälkeen kummassakaan ei ole vielä havaittavissa mitään hajoamisen tai murenemisen merkkejä. Pidän ehkä yhä edelleen hitusen enemmän esimerkiksi siitä beautyblenderin muotoilusta, mutta mitään muuta vähänkään negatiivista sanottavaa mulla ei näistä EcoToolsin sienistä ole. Sienet ovat mielestäni laadukkaita ja olen todella iloinen, että sain vihdoin tämän kaksikon testattua!

Ovatko EcoToolsin siveltimet tuttuja? Entä minkä brändin meikkisienet ovat teille mieluisimpia? :)

maanantai 11. marraskuuta 2019

Formula 10.0.6 uudet ihonhoitotuotteet

*Saatu ilmaistuote


Formula 10.0.6 on tuonut tasaiseen tahtiin markkinoille uusia kosmetiikkatuotteita ja sain itse maahantuojalta testiin kaksi kappaletta brändin viimeaikaisia uutuuksia. Formula 10.0.6 tuotteet tuntuvat monesti olevan suunnattu erityisesti vähän epäpuhtaammalle ja nuorelle iholle, mutta löytyy heidän valikoimistaan hyvin tuotteita myös omalle kuivalle iholleni! Tällä kertaa testiin päätyi sekä ihonpuhdistusöljy että puhdistava kasvonaamio. Öljyputsarit ovat mun suuressa suosiossani ja testailenkin erittäin mieluusti uusia tuotteita siltä saralta. Puhdistavia naamioita multa taas ei kovin paljon tällä hetkellä löydy, sillä kuivaihoisena suosin totta kai paljon juurikin kosteuttavia naamioita niiden syväpuhdistavien sijaan. Tämä kaksikko pääsi testiin heti tuotteet saatuani ja nyt olen jo ehtinyt muodostaa molemmista mielipiteeni.


Formula 10.0.6 tuotteet ovat myynnissä Stockmanneilla ja Kickseissä sekä näiden verkkokaupoissa. Tuotteet ovat verrattain edullisia ja hinnat pyörivät tuotteesta hieman riippuen siinä kymmenen euron kieppeillä. Itse en niinkään tuijota hintalappua ihonhoitotuotteita ostaessani, mutta totta kai on mukavaa, jos toimivaa kosmetiikkaa saa edullisesti! Tämä kaksikko on onnistunut vakuuttamaan mut ja seuraavaksi esittelen teille molemmat tuotteet hieman tarkemmin:


Formula 10.0.6 Bare Face Beauty Skin-Moisturising Cleansing Oil* on useita eri öljyjä sisältävä puhdistusöljy. Itse käytän öljyputsareita aina kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa eli nimenomaan siinä meikinpoistossa. Sen jälkeen puhdistan ihon vielä jollain toisella puhdistusaineella ja kaikki öljyputsarithan eivät edes emulgoidu kasvoilta pois pelkän veden kanssa. Tämä Formula 10.0.6 öljyputsari puhdistaa ihon todella tehokkaasti meikeistä ja itse puhdistusainekin liukenee veden kanssa kasvoilta todella hyvin. Pieni kosteutettu ja ihan hitusen öljyinen tunne kasvoille jää, mutta tämä ei siis välttämättä tarvitse sen takia toista puhdistuainetta kaverikseen. Tuoksu on kuitenkin tässä se, mihin eniten ihastuin! Tuoksu on ihanan mantelinen ja siinä on myös ripaus vaniljaa ja ai että mä rakastan sitä. Hyviä puhdistusöljyjä löytyy muualtakin, mutta näin miellyttävän tuoksuista ja oikeasti toimivaa öljyputsaria en ole vielä löytänyt toista. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä, mikäli öljyputsarit ovat mieluisia!
Hinta: noin 9,90 €/110 ml.


Formula 10.0.6 Take Back Control Oil-Controlling Mud Mask* puolestaan ihoa puhdistava mutanaamio. Naamion on tarkoitus puhdistaa ihohuokoset tehokkaasti ja kontrolloida ihon omaa talintuotantoa. Tästä johtuen naamio on erityisen hyvä juurikin epäpuhtauksiin taipuvalle iholle, mutta käytän myös itse kuivaihoisena syväpuhdistavia naamioita aina silloin tällöin. Tuotteen puhdistava teho perustuu aktiivihiileen, mutta se sisältää myös ihoa kosteuttavaa kaakaovoita. Naamion tulee antaa vaikuttaa kasvoilla 10-15 minuutin ajan, jonka jälkeen se tulee puhdistaa huolellisesti kasvoilta pois. Puhdistusteho tällä naamiolla on mielestäni hyvä. Ei tämä tujuin puhdistava naamio ole, mitä itse olen käyttänyt, mutta ehkä juuri sen takia olenkin pitänyt tätä niin hyvänä tuotteena omalle kuivuuteen taipuvaiselle iholleni. Tämä ei kuivata ihoa liikaa, mutta puhdistaa ihon kuitenkin hyvin. Lisäksi kaakaovoi antaa tälle naamiolle uskomattoman herkullisen tuoksun! Nyt on Formula 10.0.6 osannut tehdä kaksi tuoksumaailmaltaan täydellisesti mulle soveltuvaa tuotetta.
Hinta: noin 9,90 €/100 ml.

Ovatko Formula 10.0.6 tuotteet tuttuja? Entä heräsikö mielenkiinto tätä kaksikkoa kohtaan? :)

lauantai 9. marraskuuta 2019

Bette Box | Marraskuu 2019


Hain marraskuun Bette Boxin hetki sitten Postista ja totta kai halusin tulla siitä teille heti kertomaan. Olin toiveikas sen suhteen, että olisin saanut boksini tänään jo ennen iltavuoroon menoa, mutta lähipostissani oli ilmeisesti jotain pientä säätöä, sillä paketti oli vastaanotettu kuljetuksesta jo aamukymmeneltä, mutta sitä ei oltu rekisteröity noudettavaksi vielä kahdeksan jälkeen illallakaan. Kävin kuitenkin asiaa postista tiedutelemassa ja sain kuin sainkin pakettini vielä tämän vuorokauden puolella! Kuvat tuli napsittua tällä kertaa siis keinovalossa, mutta siihen joudun turvautumaan varmasti toisinaan myös jatkossa, sillä luonnonvaloa on niin rajallisesti enää loppusyksystä tarjolla. Älkää siis antako sen liikaa häiritä!


Marraskuun Bette näytti tältä. En nyt varsinaisesti voi sanoa hihkuneeni riemusta sisällön nähtyäni, mutta on tässä ihan kiinnostaviakin tuotteita joukossa. Ehkä suurimman plaah-ajatuksen mulle toi noi Silicean pussukat ja muut ravintolisät ja syötävät tuotteet, kun en itse niitä kaipaile näihin boksiin lainkaan. Toki ymmärrän sen, että hyvinvointiin ja tavallaan myös siihen kauneuteen tulee panostaa myös sisäisesti eikä vain ulkoisesti voiteita ja meikkejä käyttämällä, mutta itse en kuitenkaa ole tällaisten sisäisesti nautittavien tuotteiden kohderyhmää. Muuten sisältö vaikutti kyllä ensivilkaisulta oikein hyvältä.


Täysikokoisena boksista tuli tämä Schwarzkopf Gliss Total Repair Balsamspray eli tuttavammin hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Tämä on hiuksia ravitseva ja niiden harjausta ja selvitystä helpottava suihke, jota voi siis suihkia joko pyyhekuiviin tai kuiviin hiuksiin. Mä olen tätä joskus testannut ja ihan hyväksi myös todennut, eli sen puoleen tämä pääsee mulla kyllä käyttöön. Mun vaalennetut ja sitä kautta hieman kärsineet hiukseni vaativat tehokkaita hoitosuihkeita eikä tämä nyt ihan paras mahdollinen muistaakseni ollut, mutta ihan mukiinmenevä kuitenkin. Kokonaista pulloa en ole kuitenkaan koskaan käyttänyt, joten voihan se olla, että tämä pitemmässä käytössä toimiikin ihan loistavasti myös mun kuivissa hiuksissa.
Hinta: noin 3,00 €/200 ml.


Silicea Beauty Shots tuli seitsemän pussukan pakettina eli tästä riittää testattavaa seitsemäksi päiväksi. Kyseessä on mm. piitä, seleeniä sekä biotiinia sisältävä aprikoosin makuinen kauneusshotti, jonka voi nauttia joko sellaisenaan tai esimerkiksi veteen sekoitettuna. Tuotteen on tarkoitus vahvistaa kynsiä ja hiuksia sekä edistää ihon hyvinvointia. Tuotekuvauksen mukaan tätä tulisi käyttää vähintään kaksi kuukautta putkeen päivittäin tulosten huomaamiseksi, mutta tästä ei tosiaan riitä kuin viikoksi. Mä tiedän että munkin varmasti olisi enemmän kuin hyvä ottaa tällaisia tuotteita käyttöön, mutta mulle tekee ihan tarpeeksi vaikeaa muistaa syödä päivittäin edes D-vitamiinia, saati että joutuisin muistamaan jotain tällaistakin. Tai no, turha mun on muistia syyttää, sillä ei siinä sinänsä mitään vikaa ole, vaan kyse on yksinkertaisesti motivaatiosta ja halusta. Tällä hetkellä mulla ei löydy tällaisia ravintolisiä kohtaan kumpaakaan, joten saa nähdä mitä näiden kanssa teen. Kuitenkaan en tule todennäköisesti mitään eroa havaitsemaan, joten sen puoleen tuntuu vähän turhalta juoda näitä viikon ajan, jos en aio niin jatkossa enää tehdä.
Hinta: noin 16,00 €/30 kpl.


Tämä Biozell Silver Dry Shampoo on tullut boksista jo joskus aiemminkin samassa 100 ml matkakoossa, eikä siitä muistaakseni ole edes mitenkään kamalan pitkä aika. Sen takia nyt vähän ihmettelen tätä valintaa, mutta toisaalta tämä on ihan hyvä tuote ja käyttökelpoinen viileän vaalean sävyisille hiuksille - kuten mulla on. Kyseessä on siis hopeanharmaa kuivashampoo, jonka on tarkoitus paitsi raikastaa hiuksia ja hiuspohjaa, myös antaa hiuksille hopeista sävyä. Hiuspohjan raikastajana tämä ei mun mielestäni toimi, mutta sitä sävyä tästä tulee oikein mukavasti. Multa löytyy tämä samainen tuote täysikokoisenakin ja sitäkään en ole muistanut ihan hetkeen käyttää, joten tämän annan suosiolla eteenpäin. En siksi, että tuote olisi huono, mutta koska mulla ei ole tarpeeksi käyttöä tälle, kun kaapista tosiaan löytyy se täysikokoinenkin tuote + mulla on vastaavanlainen hopeakuivashampoo myös Four Reasonsilta.
Hinta: noin 6,75-7,90 €/300 ml.


Lumenelta tuli Arctic Hydra Care Moisture & Relief Rich Hand Cream. Tämä on ihoa tehokkaasti kosteuttava ja rauhoittava käsivoide, joka sisältää esimerkiksi mustikka- ja kauraöljyä. Voiteen sanotaan soveltuvan hyvin herkälle ja kuivalle iholle ja tämä on hajusteeton tuote. Mulle käsivoiteessa tärkeintä on hyvä kosteutusteho ja tuoksu, joten mielenkiinnolla odotan miltä tämä hajusteeton voide tuoksuu - niissäkin kun monesti on jonkinlainen ominaistuoksu. Vielä en ole tätä testannut ja käytän pari muuta käsivoidetta loppuun ennen kuin otan tämän testiin, mutta tarpeeseen tämä ehdottomasit tulee nyt, kun talvi tekee tuloaan ja ainakin omat käteni ovat todella, todella kuivat jos en muista niitä rasvata säännöllisesti.
Hinta: noin 7,90 €/30 ml.


Meikkituotteena boksissa oli tällä kertaa Affect Eyebrow Pomade, joka on siis voidemainen kulmaväri. Tällaiset pomade-tyyppiset kulmavärit nousivat pinnalle muutama vuosi sitten ja itseltänikin sellainen löytyy yhä edelleen. Sain tämän Affectin kulmavärin sävyssä Medium, joka näyttää siltä, että se saattaa olla itselleni joko ihan hyvä tai sitten hitusen turhan tumma. Mä suosin kulmiani meikatessa enemmän kulmakynää ja puuterista kulmaväriä, mutta pomadet ovat myös mieluisia mulle. Mikäli tämä ei ole mulle turhan tumma niin ihan varmasti otan tämän käyttöön. Kiva tuote ja mukavaa vaihtelua niihin meikkeihin, joita Bettessä yleensä on! Tuote tuli täysikokoisena.
Hinta: noin 19,90 €/5 g.


Loppuun vielä parit näytteet, jotka marraskuun boksi sisälsi. Salukselta tuli jonkinlainen rautaa ja vitamiineja sisältävä valmiste, joka lähtee mulla suorinta tietä eteenpäin. Ted Bakerin Cu EdT on miehille suunnattu tuoksu, johon oma mieheni ihastui välittömästi! Näitä Ted Bakerin miesten uutuustuoksuja on kolme erilaista ja ainakin tämä Cu oli myös omaan nenääni mieluinen.


Boksiin oli pakattu myös pussillinen Pandan uutuussuklaata - passionhedelmäinen Choco Lakrits. Valkosuklaata ja passionhedelmää sisältävä lakristi oli aika jännä makuyhdistelmä, mutta hyvässä mielessä. Pussi on varmasti miehen toimesta jo syöty ennen kuin saan tämän postauksen julkaistua, mutta sain mä itsekin sentään pari palaa maistaa!


Boksi oli ihan ok ja siitä löytyi hyviä tuotteita. Melko moni niistä lähtee mulla kuitenkin suoraan eteenpäin, joten sen puoleen tämä ei ollut mulle se kaikkein paras boksi. Ehdottomasti olen kuitenkin sitä mieltä, että boksien taso on säilynyt korkealla ja paluuta kesän boksien tasoon ei ole tapahtunut. Hyvä Bette!

Mitä mieltä olette sisällöstä? :)

torstai 7. marraskuuta 2019

Meikkipettymyksiä


Kauneusblogeissa kosmetiikasta kertovat postaukset painottuvat usein niihin tuotteisiin, jotka ovat olleet bloggaajalle mieluisia. Jokainen meistä kohtaa kuitenkin joskus myös niitä ei-niin-mieluisia tuotteita, joten nyt ajattelin jakaa yhdessä ja samassa postauksessa teille muutaman oman tuotepettymykseni meikkien osalta! Kosmetiikan kohdalla täytyy aina muistaa, ettei yksi ja sama tuote voi mitenkään toimia täydellisesti kaikilla. Ihmisten mieltymykset ovat ensinnäkin niin erilaisia, että joku inhoaa jotain väriä, hajua, koostumusta tai lopputulosta, mitä joku toinen taas rakastaa. Lisäksi eri ihotyypit ym. vaikuttavat todella paljon siihen kuinka tuote eri ihmisillä toimii. Se, että mä en näistä neljästä tuotteesta pitänyt tai ne eivät mulla toimineet ei siis missään nimessä tarkoita, etteivätkö ne toimisi muilla. Pyrinkin aina myös perustelemaan jokaisen tuotteen kohdalla miksen ole siitä pitänyt, sillä syy miksi mä en jostain pidä voi olla hyvin se syy, miksi joku puolestaan tuotteesta pitää!


Mä sain tämän Illamasquan Antimatter Lipstickin vasta hiljattain Ipsy Plussasta ja olin aluksi todella, todella innoissani tästä. Huulipuna on sävyltään kauniin vadelmanpunainen ja sen koostumuskin vaikutti oikein hyvältä. Totuus huulilla oli kuitenkin toinen, sillä puna ei ensinnäkään tahtonut levittyä huulille kunnolla eikä varsinkaan kovin tasaisesti. Lopulta kun punan huulille sai, näytti se ihan hyvältä. Hetken. Reilun tunnin päästä katsoin itseäni peilistä ja huomasin, että puna näyttää huulilla lähinnä läikikkäältä ja siltä kuin olisin levittänyt sen rutikuivien ja rohtuneiden huulien päälle. Ja sitä omat huuleni eivät ole. Odotin tältä paljon ja olisin niin halunnut tästä pitää, mutta valitettavasti tämä jää nyt käyttämättä. En tiedä onko vika huulissani vai tässä tuotteessa, mutta joka tapauksessa mun silmääni lopputulos näytti aika samalta kuin jos huulille levittää vanhentunutta huulipunaa. Sekään ei näytä enää kovin hyvältä. Illamasquaa on kehuttu todella paljon, joten toivon että tää mun huulipuna oli vain maanantaikappale.


Tästä Urban Decayn Self-Adjusting Complexion Primerista olen kirjoittanut joskus ennenkin ja yhä edelleen tilanne on se, etten saa tätä ihollani toimimaan. Yli 35 euroa maksavan primerin olettaisi olevan hyvä, varsinkin kun UD:n tuotteet ovat yleensä aina mulle hurjan mieluisia. Tämä primer lähtee kuitenkin rullautumaan iholta pois yleensä jo sen levitysvaiheessa, mutta viimeistään kun sen päälle laittaa meikkivoiteen. Oon lukenut monia keskusteluja tästä ja niissä ihmiset kehottaa lisäämään primeria vain minimaalisen määrän, jolloin sen ei pitäisi rullautua pois. En tiedä kuinka vähän on vähän, mutta niin vähää mä en ole osannut tätä tuotetta kasvoilleni lisätä, että se ei olisi sieltä kuitenkin lähtenyt rullautumaan pois. Oon tapellut tämän kanssa lukuisat kerrat, sillä en millään haluaisi hyväksyä ettei tämä mulla toimi, mutta pakko kai se on myöntää ja alistua kohtaloonsa.


Tarten Big Ego Mascara lupaa ripsille runsaasti sekä lisää pituutta että volyymia. Mun ripsissäni tämä tuskin kuitenkaan edes näkyy. Väri ei tartu ripsiini muuta kuin viiden minuutin tahkomisen jälkeen ja silloinkaan lopputulos ei ole sitä, mitä haluan sen olevan. Olisin voinut tämän Tarten ripsarin tilalle ottaa todella monen muunkin ripsarin, sillä mähän olen täällä blogissakin puhunut lukuisat kerrat siitä, kuinka niin harva ripsiväri on oikeesti mun tarpeisiini sopiva. Tämä on kuitenkin yksi niistä ripsareista, joilta oikeasti odotin aika paljon ja jonka tosissani toivoin toimivan itselläni. Harmi että näin ei ollut! Ripsareiden kohdalla harmittaa myös aina se, ettei näitä hygianiasyistä oikein voi antaa eteenpäinkään enää, eli tämä menee käytännössä nyt sitten hukkaan. Tiedän monien käyttävän vaikka väkisin loppuun vähän heikommatkin ripsivärit, mutta mä en itse kuulu siihen porukkaan, sillä mulla ei ole aikaa eikä halua turhautua joka aamu vain siksi, etten saa ripsiäni sellaisiksi kuin haluan. Ja kyllä, se on yllättävänkin tärkeää mulle.


Viimeisenä vielä tämä essence insta perfect liquid make up meikkivoide, josta olen aiemminkin kirjoittanut blogissa. Silloin en täysin vielä tiennyt pidänkö tästä vai en, mutta nyt olen päätökseni saanut tehtyä ja tällä hetkellä tilanne on se, etten halua tätä tuotetta kasvoilleni laittaa. Meikkivoiteen levitys on alusta alkaen ollut hieman ongelmallista, sillä sitä ei saa levitettyä kasvoille kauniisti siveltimen kanssa ja välillä musta tuntuu, että meikkivoide levittyy sienenkin kanssa hieman epätasaisesti. Hetken aikaa valmis lopputulos näyttää ihan hyvältä, mutta muutaman tunnin kuluttua meikkivoide on lähtenyt kiinnityksestä huolimatta liikkeelle. Osittain se kasautuu ihon kuivempiin kohtiin ja osittain jää vain tavallaan "pyörimään" iholle eikä enää asetu. Mä kiinnitän meikkivoiteen aina puuterin kanssa, joten senkään puutteesta ei voi tätä ongelmaa syyttää. Onneksi tämä ei ollut kovin kallis hutiostos ja tämän pystyn myös antamaan eteenpäin. Oon kuullut tästä meikkivoiteesta todella paljon kehuja ja monilla tämä toimii täydellisesti, mutta omalle iholleni tämä ei selkeästi ole paras mahdollinen - valitettavasti.

Onko näistä tuotteista jokin teille tuttu? Entä oletteko te viime aikoina pettyneet joihinkin kosmetiikkatuotteisiin? 

tiistai 5. marraskuuta 2019

Kiss Looks So Natural Irtoripset

*Saatu ilmaistuote


Tänään puhutaan hetki irtoripsistä ja yhdestä mun suosikki-irtoripsibrändistäni Kissistä! Kissin ripset ovat kulkeneet mulla matkassa mukana niin kauan, kun olen irtoripsiä käyttänyt. Ihan ensimmäiset irtoripseni taisivat olla Ardellin, mutta Kissin ripsissä ihastuin todella nopeasti esimerkiksi Ritzy-malliin, jolla saa juuri mun makuuni riittävän näyttävät ripset ja joissa mun suureksi ilokseni ripsinauhakin on jo heti paketista otettaessa sopivan pituinen! Sain maahantuojalta jo jokin aika sitten testiin kolme kappaletta Kissin Looks So Natural -sarjan ripsiä ja tänään kerron niistä teille hieman tarkemmin. 

Kissin ripset ovat myynnissä mm. monissa päivättäistavarakaupoissa kuten Citymarketeissa sekä esimerkiksi Sokoksilla. Nämä Look So Natural -sarjan ripset maksavat Sokoksella noin 9,90 € eli ovat hitusen hintavammat kuin monet muut Kissin ripset. Ripset kestävät kuitenkin hyvin useammankin käyttökerran, kunhan ne muistaa poistamisen jälkeen puhdistaa huolellisesti ja säilyttää paikassa, jossa ripset eivät pääse vääntymään tai muuten vaurioitumaan. Pakettien mukana tulee myös ripsiliima.


Kiss Looks So Natural Shy* irtoripset ovat tämän kolmikon luonnollisimmat, mutta tuovat kuitenkin oikein mukavasti lisää näyttävyyttä meikkiin. Shy ripset ovat melko pitkät eli varsinkin pituutta näiden kanssa saa ripsiin todella hyvin, mutta koska ripset eivät ole kovin tuuheat, jää ripsistä silti varsin luonnollisen näköiset. Itse en nykyään enää arkisin käytä irtoripsiä juuri koskaan, mutta mikäli käyttäisin, käyttäisin juurikin tällaisia luonnollisia ripsiä. Totta kai nämä toimivat hyvin myös juhlavammassa meikissä, jos ei halua ripsistä ihan supernäyttäviä. Näissä on ohut ripsinauha, joka helpottaa ripsien laittamista, sillä ohutta nauhaa on helpompi käsitellä ja se on myös taipuisampi kuin paksu ripsinauha. Todella kauniit ripset!


Kiss Looks So Natural Iconic* irtoripsistä tuli kertaheitolla mun suosikkini. Nämä samaiset yksilöt ovat olleet mun silmissäni nyt jo viisi tai kuusi kertaa ja ripset ovat yhä edelleen käyttökelpoiset ja verrattain hyvässä kunnossa. Hyvällä puhdistuksella näitä voi tosiaan siis käyttää uudestaan useammankin kerran, mikä on mulle ehdoton edellytys hyvien irtoripsien kohdalla! Iconic ripset ovatkin sitten jo vähän näyttävämmät, sillä nämä ovat Shy ripsiä selkeästi tuuheammat, vaikka muuten ripset muistuttavatkin paljon toisiaan esimerkiksi muotoilultaan. Mitkään överiripset nämäkään eivät kuitenkaan ole, mutta juhlavampaan lookiin nämä sopivat todella hyvin ja omaan makuuni nämä ovat yksinkertaisesti täydelliset. Olen aiemmin tosiaan liputtanut Kissin Ritzy-ripsien puolesta, mutta Nämä Iconicit taisivat nousta niidenkin ohi!


Kiss Looks So Natural Flirty* ripset ovat taas ehdottomasti kolmikon näyttävimmät. Näissä ripsissä volyymia riittää ja ripset ovat selkeästi pitemmät ulkonurkasta, mikä avaa katsetta vielä entisestään. Näin tuuheita ja näyttäviä ripsiä en käytä itse kuin todella tumman smokey eye meikin kanssa, sillä tällaiset ripset varastavat meikistä helposti sen huomion lähes täysin. Tummaan silmämeikkiin nämä kuitenkin sopivat ihan täydellisesti - ja tokihan monet pitävät tämäntyylisistä ripsistä ihan arkikäytössäkin. Itse en vain kuulu siihen kastiin. Tästä kolmikosta näille on siis mulla ehkä vähiten käyttöä, mutta pidän siitä ajatuksesta, että kaapista löytyy useampia erilaisia irtoripsiä, sillä juhlameikkiä tehdessä oma fiilis ja tarve ripsien suhteen saattavat olla yhtenä päivänä ihan erilaiset kuin toisena!


Tässä vielä kaksi meikkilookia, joissa olen käyttänyt postauksessa esiteltyjä Kiss Iconic -ripsiä. Ne ovat siis ehdottomasti tästä kolmikosta mun suosikkini ja kuten aiemmin jo mainitsin, tuli niistä yhdet kaikkien aikojen suosikkiripsistäni. Niillä saa todella ihanasti näyttävyyttä silmämeikkiin ja ne avaavat katseen todella kauniisti, mutta eivät ole yhtään liian voimakkaat! Täydelliset mun makuuni.

Ovatko nämä Kissin ripset teille tuttuja? Entä millaiset irtoripset ovat suosikkejanne - luonnollisemmat vai selkeästi näyttävämmät? :)

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Ipsy Glam Bag Plus | Lokakuu 2019


Tänään esittelyyn pääsee lokakuun Ipsy Glam Bag Plus, jonka sain itselleni aiemmin tällä viikolla. Tämä on mun toinen Ipsy Plussani ja tänään kävin jo katsomassa mitkä tuotteet mulle lähetetään nyt marraskuussa. Enkä voisi olla tyytyväisempi tähän kauneusboksiin! Ipsy Plushan sisältää aina viisi täysikokoista tuotetta, jotka on valittu bokseihin jokaisen tilaajan kauneusprofiili huomioon ottaen. Boksin hinta on $25,00 ja tilaaminen Suomeen tapahtuu välityspalvelua (esim. Shipito tai Planet Express) kautta, jolloin hintaan lisätään sitten vielä ne toimitus- ja käsittelymaksut. Boksien sisällöt siis vaihtelevat tilaajien kesken melko paljonkin, mikä on mielestäni pelkästään hyvä asia. Lisäksi boksiin voi myös ostaa mukaan extratuotteita, joita itse en ole kuitenkaan ainakaan tähän mennessä vielä kertaakaan ostanut. Pidän kuitenkin tästä mahdollisuudesta, sillä myynnissä on monesti myös sellaisia tuotteita, joita ei Suomeen muuten helposti saisi tilattua.


Oma lokakuun Ipsy Plussani sisälsi pääasiassa meikkejä ja vain yhden ihonhoitotuotteen. Pidän nimenomaan siitä, että nämä ovat niin meikkipainotteisia bokseja, kuten Boxycharmkin on, sillä nimenomaan ne meikit ovat niitä, joita itse kauneusbokseista eniten kaipaan. Boksista löytyi viiden täysikokoisen tuotteen lisäksi myös Betty Boop aiheinen meikkipussi, jota en sen tarkemmin enää tässä postauksessa esittele. Tehdään seuravaaksi tarkempi katsaus jokaiseen tuotteeseen:


Boksista paljastui kolmen siveltimen setti - F.A.R.A.F Brushes Midnight Pro Trio. Setin siveltimet ovat kaikki kasvomeikkisiveltimiä ja tuotekuvauksen mukaan siveltimillä saa levitettyä niin meikkivoiteen, poskipunan kuin highlighterinkin. Siveltimet on muotoiltu todella kauniisti ja ensisilmäyksellä ne vaikuttavatkin nimenomaan todella laadukkailta. Kahdessa siveltimessä harotti kuitenkin karvat jo nyt ennen ensimmäistäkään käyttökertaa ja esimerkiksi kuvassa keskellä olevasta siveltimestä jouduin saksien kanssa leikkaamaan ylipitkiä irtokarvoja lyhyemmiksi. Tuolle pienimmälle siveltimelle mulla tulee tuskin olemaan käyttöä, joten se lähtee eteenpäin, mutta kaksi muuta pidän itselläni. Ihan kiva setti, mutta laadussa olisi tosiaan lopulta ollut kuitenkin hieman toivomisen varaa.
Hinta: noin $48,00.


Tartelta tuli Chrome Paint Shadow Pot sävyssä Martini. Tämä on voimakkaasti metallinhohtoinen irtoluomiväri ja sävy Martini on hurjan kaunis. Mä olen kuitenkin todella, todella huono käyttämään irtoluomivärejä, joten saa nähdä kuinka paljon tälle tulee loppujen lopuksi käyttöä. Suunnittelin kyllä jo jonkinlaisen pikkujoulumeikin tämän sävyn ympärille eli kyllä mä tätä aion käyttää. Missään nimessä tämä ei kuitenkaan ole esimerkiksi arkimeikkiini soveltuva tuote. Mun pitäisi oikeasti vain koittaa opetella käyttämään tällaisia enemmän, sillä multa löytyy pari muutakin irtoluomiväriä, joihin en pahemmin ole koskenut.
Hinta: noin $22,00.


Yksi boksin kiinnostavimpia tuotteita oli tämä Betty Boop x Ipsy Cheek To Cheek Blush Palette. Paletista löytyy kolme hempeän sävyistä poskipunaa, joista vaalein on itselleni liian vaalea poskipunaksi, mutta toimii varmasti hyvin kevyehkönä highlighterina. Kaksi muuta sävyä taas ovat todella kauniita ja tulevat varmasti pääsemään käyttöön. Vielä en ole näitä poskilla ehtinyt testaamaan, mutta swatchit ainakin vakuuttivat. Poskipunissa oli pigmenttiä mukavasti ja varsinkin paletin keskimmäinen shimmerinen sävy ihastutti mua kovasti.
Hinta: noin $28,00.


Purlisse Blue Lotus Brightening Serum oli boksin ainut ihonhoitotuote. Seerumia kuvaillaan koostumukseltaan kevyeksi ja ihoa kosteuttavaksi, kirkastavaksi ja korjaavaksi. Tuote soveltuu niin päivä- kuin yökäyttöön, mutta kuvauksen perusteella uskon tämän olevan itselleni parempi nimenomaan päiväkäyttöön. Mulla on tällä hetkellä useampi seerumi avattuna ja käytössä, joten ihan heti en pääse tätä kokeilemaan, mutta tuote vaikuttaa oikein kiinnostavalta ja toivon, että tämä tulee itselläni toimimaan! Ainakin seerumin hinta on melkoinen, joten sen puoleen voisi odottaa, että tämä tosiaan iholle jotain myös tekee.
Hinta: noin $65,00.


Viimeisenä vielä boksin ehdottomasti kaunein tuote! Jolii Cosmetics Spektra Stick tuli mulle todella kauniissa sävyssä Stella. Tämä on siis puikkomuodossa oleva ruusukullan sävyinen highlighter, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella upea. Mähän olen melkoinen highlighterfriikki, joten uudet ovat aina ehdottomasti tervetulleita osaksi kokoelmaani. Tämä sävy on ehkä hitusen liian tumma itselleni, mutta enköhän mä tämän kuitenkin saa toimimaan ihan hyvin tietynsävyisen poskipunan kanssa ja kevyesti käytettynä! Puikkomuodossa olevat highlighterit eivät ole mun suosikkejani, mutta tämä on tosiaan sen verran kaunis yksilö, että pakkohan tätä on totutella käyttämään.
Hinta: noin $26,00.

Lokakuun Ipsy Plussan kokonaisarvo oli huimat $189,00! Ihan mieletön sisältö siihen nähden, että boksi tosiaan maksaa sen $25,00 (plus ne toimitukset Suomeen). En malta odottaa, että saan marraskuun Ipsyn itselleni. Siellä näyttäisi myös olevan yksi mulle entuudestaan jo tuttu ja erittäin hyväksi havaittu tuote, mikä mun onkin pitänyt ostaa täysikokoisena! 

Mitä mieltä olette tästä mun saamastani lokakuun Ipsy Plussasta? :)

perjantai 1. marraskuuta 2019

Ihana Sinä | Lokakuu 2019


Lokakuun Ihana Sinä saapui mulle vasta eilen, eli ihan kuukauden viimeisenä päivänä. Tämä boksi oli samalla myös mun kolmen kuukauden tilausjaksoni viimeisin ja nyt haluankin sanoa teille tähän alkuun ensin muutaman sanan siitä, miksi en jatka enää boksini tilausta. Ihana Sinästä tuli neljä kuukautta sitten heti kättelyssä ehdottomasti suosikkini suomalaisista kauneusbokseista. Tuotteet ovat olleet aina mieluisia ja sisällöt yksinkertaisesti hieman erilaisia kuin vaikkapa Bette Boxissa ja sekin viehätti mua suuresti. Ihana Sinän kanssa mulla on kuitenkin yksi suuri ongelma, mitä en enää voi sivuuttaa: olematon asiakaspalvelu. Olen ollut yhteydessä yrityksen asiakaspalveluun kahtena edellisenä kuukautena kertaakaan vastausta saamatta. Heidän nettisivuillaan luvataan vastaus 24 tunnin kuluessa, mutta mitään vastauksia en ole missään vaiheessa saanut. Tiedän myös, etten ole ainut, joka on heitä yrittänyt asiakaspalvelun kautta tavoittaa ja yhtä huonoin tuloksin. Vastausta ei yksinkertaisesti tule. 

En todellakaan väitä, etteikö asiakaspalvelu toimisi ollenkaan tai etteikö sieltä vastauksia voisi saada, mutta itse en niitä ole saanut. Ja se on mulle riittävän hyvä syy olla jatkamatta tilaustani, sillä en voi luottaa siihen, että mahdollisissa isommissakaan ongelmatapauksissa asiakaspalvelusta mulle vastattaisiin. Ehkä tilanne joskus muuttuu ja boksia haluan taas tilata, mutta tällä hetkellä en niin uskalla tehdä. Toinen syy lopettamiselle on se, että boksien toimitusajankohta menee koko ajan vaan myöhemmäksi ja myöhemmäksi. Se ei sinänsä ole mulle ongelma, mutta siitä olisi hyvä ilmoittaa ihan selkeästi yrityksen verkkosivuilla. Tällä hetkellähän siellä sanotaan, että boksit lähetetään joka kuukauden kolmantena viikkona. Nyt mä olen ihan oikeasti joutunut pelkäämään, että tuleeko sitä boksia ollenkaan, kun kuukausi lähenee loppuaan, boksia ei näy eikä kuulu eikä asiakaspalvelu vastaa. Mä toivon, että tämä boksi menestyy ja saa kannatusta Suomessa, sillä tällaisia todellakin tarvitaan. Toivoisin myös, että asiakaspalvelu hieman parantaisi toimintatapojaan. Ehkä sitä kautta voisin itsekin taas uskaltaa tilata boksia, sillä haluaisin ehdottomasti olla tukemassa suomalaista yrittäjyyttä.


Lokakuun Ihana Sinä näytti tältä. Boksin sisältö oli kokonaisuutena mielestäni kiinnostava, mutta en itse pidä siitä, että yhden ja saman brändin tuotteita laitetaan yhteen boksiin näinkin paljon. Sante on brändinä hurjan kiinnostava, mutta ehkä näitäkin kolmea tuotetta olisi voitu jakaa useamman eri kuukauden boksien kesken. Tämä on siis vain mun mielipiteeni, mutta toisaalta jos tuotteet toimivat ja ovat mieluisia niin mikäs siinä sitten! Mulle itselleni tuo oli kuitenkin pienoinen miinus. Käydään seuraavaksi tuotteet läpi hieman tarkemmin:


Sante Moisturising Bio Rose & Silk Protein Shampoo on herkälle hiuspohjalle suunnattu rauhoittava shampoo. Shampoo sisältää mm. ruusu-uutetta sekä vehnänalkioöljyä, jotka auttavat hiuksia pysymään pehmeinä ja kiiltävinä. Tämä shampoo pääsikin mulla testiin jo heti eilen ja yllätyin todella positiivisesti tämän pesutehosta. Yhdellä pesukerralla sai hiukset täysin puhtaiksi, mikä itselläni onkin edellytyksenä sille, että voin sanoa shampoon olevan omiin tarpeisiini ja mieltymyksiini riittävän tehokas. Hiukset jäivät hitusen nahkean oloisiksi, mutta hyvällä hoitoaineella ne pehmenivät siitä hyvin. Shampoon tuoksu ei ollut mulle itselleni se kaikkein mieluisin, sillä en ole ruusutuoksujen ylin ystävä, mutta ei se missään nimessä pahakaan ollut. Mieluusti käytän tämän pois ja ehdottomasti haluan testata myös muita Santen hiustuotteita!
Hinta: noin 8,90 €/200 ml.


Boksista tuli myös Sante Hand Cream with Shea Butter, joka on nimensä mukaisestikin sheavoita sisältävä käsivoide. Voiteesta löytyy myös mm. A- ja E-vitamiineja sekä makadamiapähkinäöljyä, jotka yhdessä sheavoin kanssa auttavat kosteuttamaan ja ravitsemaan käsien ihoa. Voide on suunnattu erityisesti kuiville käsille sekä hauraalle iholle. En ole tätä vielä kokeillut, mutta talvea kohti mennessä kaikki mahdolliset tehokosteuttavat käsivoiteet ovat mulle enemmän kuin tervetulleita. Kiva tuote, vaikka käsivoiteet ovatkin aika "peruskauraa" eivätkä sinänsä mitenkään yllätyksellisiä.
Hinta: noin 3,90 €/50 ml.


Santella jatketaan edelleen, sillä boksista paljastui myös Santen Bio-Pomegranate & Marula Lip Balm. Tämä on koko perheen käyttöön tarkoitettu granaattiomenan siemenuutetta, marulaöljyä sekä mm. jojoba- ja manteliöljyä sisältävä huulivoide. Voiteen tulisi kosteuttaa ja pehmentää huulia ja tuotekuvauksen mukaan tässä on hedelmäisen raikas tuoksu. Multa löytyy tällä hetkellä erilaisia huulivoiteita ihan liikaa omiin tarpeisiini, sillä mähän käytän pääasiassa huulivoidetta vain iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja silloin käytän lähes poikkeuksetta huulillani Bepanthenia. Tälle tuotteelle mulla siis ei näillä näkymin tule olemaan käyttöä, joten annan tämän hyvinkin todennäköisesti avaamattomana eteenpäin.
Hinta: noin 3,90 €.


Tämä Whamisa Organic Flowers Eye Essence tuli minikokoisena 3 g versiona. Kyseessä on kiinteyttävä, juonteita silottava ja turvotusta ja tummuutta vähentävä silmänympärysvoide. Whamisaa tuli Ihana Sinästä myös pari kuukautta sitten öljyputsarin muodossa ja itse olin todella iloisesti yllättynyt tästäkin tuotteesta! Whamisa on brändinä todella kiinnostava ja otan enemmän kuin mielelläni testiin tämän silmänympärysvoiteen. Vaikka tuubi on pieni, uskon tuotteen riittävän pitkäksi aikaa, sillä sy-voiteita ei kerralla kulu ainakaan itselläni kovinkaan paljon. Vielä en ole tätä siis kokeillut, mutta viimeistään loppuneet-postauksessa saatte kuulla mielipiteeni tästä.
Hinta: noin 41,80 €/40 ml.


Novexpert Trio-Zinc Face Mist on ihoa rauhoittava, puhdistava ja tasapainottava kasvosuihke. Suihke sopii käytettäväksi niin meikittömälle iholle osana ihonhoitorutiinia kuin vaikkapa valmiin meikin kiinnitykseen. Mä käytän tälläkin hetkellä itse asiassa nimenomaan tavallista kasvosuihketta ns. meikinkiinnitysaineena, joten sellaisena tulen varmasti tämänkin käyttämään. Vielä en ole tuotetta testannut, sillä käytän ensin avattuna olevan suihkeen pois, mutta ihan kiva oli tämä saada. Ei tämä mitään riemunkiljahduksia mussa herättänyt, mutta ihan mieluisa tuote kuitenkin!
Hinta: noin 7,90 €/150 ml.


Lisäksi boksiin oli pakattu vielä kaksi näytepussukkaa Mádaran SOS Hydra Repair Intensive Serumista. Tämä seerumihan on yksi mun suosikkejani ja kuivalle iholle aivan loistava. Juuri edellisessä postauksessa tätä kehuin, kun kirjoittelin loppuneista tuotteista ja multa löytyy tämä siis myös täysikokoisena. Pussukat annan varmaan eteenpäin jollekin, joka tästä voisi pitää.

Tämä jäi tosiaan toistaiseksi ainakin mun viimeiseksi boksikseni. Sisältöön olin muilta osin tyytyväinen, mutta hieman tosiaan harmittaa, että saman brändin tuotteita pitää olla yhdessä boksissa niin useita. Jään mielenkiinnolla seuraamaan millaisia sisältöjä Ihana Sinä -bokseissa jatkossa on, mutta itse laitan tilaukseni tosiaan nyt tauolle ainakin toistaiseksi.

Miltä boksi vaikuttaa? :)