lauantai 20. heinäkuuta 2019

Uusi kauneusboksi Ihana Sinä - Heinäkuu 2019


Ihana Sinä on uusi suomalainen kauneusboksi, joka ilmestyi ensimmäisen kerran toukokuussa. Boksin takana on suomalainen perheyritys, ja koska pari edellistä boksia vaikuttivat sen verran lupaavilta, päädyin tilaamaan boksin itsellenikin - näin alkuun ihan vain yhdeksi kuukaudeksi tosin. Ihana Sinä -boksin voi tilata itselleen joko 1kk, 3kk tai 6kk tilausjaksoina ja yhden boksin hinta on aina hitusen edullisempi, mitä pitemmän tilausjakson valitsee. 1kk boksi maksaa 19,90 € ja 6kk tilausjaksossa yhdelle boksille jää hintaa 17,50 €. Olen todella innoissani siitä, että Suomeen on sekä rantautunut että tänne on perustettu viime aikoina uusia kauneusbokseja. Itsehän tilaan säännöllisesti kolmea eri boksia ja nyt tosiaan tilasin itselleni kokeiluun myös Ihana Sinä -boksin. Miltä heinäkuun boksi sitten vaikutti?


Boksi vaikutti omaan silmääni monipuoliselta ja tuotteita riitti oikein mukavasti! Yksittäisten tuotteiden arvo ei ehkä ole mitenkään päätähuimaava, mutta boksista löytyi sen verran monta tuotetta, että kyllä tämän arvo nousi heittämällä yli sen, mitä boksista maksoin. Boksin mukana tuli myös tuotteista kertova kortti, josta kuitenkin harmillisesti puuttui tuotteiden ovh-hinnat! Ne on ne, mitä aina kaipailen näissä bokseissa ja ainakin muutama vuosi sitten valittelin samaa puutetta myös LF:n Beauty Boxissa. Onneksi etsivä löytää ja tässä postauksessa mainitut hinnat olen napannut pitkälti verkkokaupoista, jotka näitä tuotteita myyvät ja hinnat ovat siis hyvinkin suuntaa-antavia. Mutta tehdään sitten tarkempi katsaus boksin tuotteisiin!


Organic Kitchen In The Spotlight Natural Smoothing Shampoo tuli täysikokoisena ja tämä oli itselleni ihan uusi brändi. Muistaakseni ainakin kesäkuun boksi sisälsi myös Organic Kitchenin tuotteen ja olin itse ihan hyvilläni nähdessäni pari kappaletta brändin tuotteita tässä boksissa. Uusiin brändeihin on aina mukava tutustua! Tämä on mulperiuutetta ja jojobaöljyä sisältävä luonnonkosmetiikan shampoo, jonka tulisi tehdä hiuksista sileät, pehmeät ja kiiltävät. Mä olen melko vaativa käyttämieni shampoiden suhteen ja todella toivon, että tämä yksilö täyttää ne mun vaatimukseni. Tuoksu ainakin oli miellyttävä, mutta vielä en ole shampoota päässyt testaamaan. Kiva tuote, varsinkin kun shampoita ei ole nyt ihan hetkeen tullut mistään muista kauneusbokseista.
Hinta. noin 4,95 €/260 ml.


Organic Kitchen In The Spotlight Natural Smoothing Hair Conditioner on samaisen sarjan hoitoaine, joka tuli myös täydessä koossa. Tämä luonnonkosmetiikan hoitoaine lupaa shampoon tavoin tehdä hiuksista pehmeät, kiiltävät ja sileät. Hoitoaine sisältää jojobaöljyä ja mulperiuutetta, ja tuoksu tässä on myös todella miellyttävä. Luonnonkosmetiikassa hoitoaineet ovat monesti aiheuttaneet mulle pettymyksiä, sillä omat vaalennetut hiukseni kaipaavat yleensä todella hoitavia aineita, eivätkä ne silikonitkaan ole hiuksilleni ollenkaan pahaksi. Innolla lähden tätä hoitsikkaa kuitenkin testaamaan ja toivotaan parasta. Ainakin tuotekuvaus kuulostaa lupaavalta!
Hinta: noin 4,95 €/260 ml.


Kocostarilta tuli Slice Sheet Maskeja ja olin todella iloisesti yllättynyt, että boksista tuli näitä jopa kolme kappaletta! Naamiot olivat boksissa muiden tuotteiden alla ja olin aluksi varma, että boksissa on vain yksi kappale näitä, sillä en todellakaan osannut odottaa jopa kolmea erilaista. Iso plussa siis tästä! Slice Sheet Mask Kiwi on ihoa kirkastava naamio, Slice Sheet Mask Watermelon ihoa raikastava ja kosteuttava ja Slice Sheet Mask Lemon puolestaan ihon sävyä tasoittava ja kirkastava. Nämä ovat kaikki siis pienempinä paloina olevia kangaslappusia, jotka on tarkoitus asettaa eri puolelle kasvojen ihoa. En ole koskaan testannut tämäntyylisiä kangasnaamioita, jos nyt ei lasketa esimerkiksi silmänalusiholle ja huulille tarkoitettuja naamioita, joten näitä lähden testaamaan oikein mielelläni. Kocostarin tuotteisiin olen ainakin tähän asti ollut myös oikein tyytyväinen, vaikken mitenkään turhan paljon heidän tuotteitaan olekaan testannut, joten toivottavasti pidän näistäkin.
Hinta: noin 4,90 €/kpl.


Glitterit kuuluvat kesään eikä siis ihme, että näitä on putkahdellut boksista jos toisesta! Ruffle Armylta tuli Cosmetic Eco Glitter upeassa vihreässä sävyssä sekä glitterin kiinnittämiseen tarkoitettu Glitter Fix Gel. Vihreä glitter on biohajoavaa ja sen pääraaka-aineena on käytetty eukalyptuspuuta. Glitter on vegaanista, myrkytöntä ja sen sanotaan soveltuvan hyvin herkkäihoisille ja myös lapsille. Irtoglitterit tuovat ihanaa vaihtelua kesämeikkeihin, erityisesti festareille, ja tämä vihreä sävy on oikeastaan yllättävänkin kiva. Aluksi ehkä salaa toivoin, että boksista olisi tullut jokin toinen, ehkä hieman vaaleampi sävy, mutta ihan kiva saada tällainen vähän värikkäämpi yksilö! Glitter Fix Gel on tarkoitettu irtoglitterin kiinnittämiseen ja se toimii niin silmäluomilla kuin muuallakin kasvojen ja vartalon ihoa. Mä olen tähän asti käyttänyt irtoglitterien kanssa NYX:n Glitter Primeria, mutta tämä lähtee ehdottomasti testiin myös. Molemmat tuotteet tulivat täysikokoisina.
Hinta: Cosmetic Eco Glitter noin 4,90 €
Hinta: Glitter Fix Gel noin 5,50 €/10 ml.


The Ohm Collection Deodorant Cedar tuli pienessä 5 g matkakoossa. Tämä on 100% luonnollisia aineita sisältävä, alumiiniton jauhemuodossa oleva deodorantti. Deodorantin teho perustuu ruokasoodaan ja brändin omaan sekoitukseen, josta löytyy erilaisia kasviraaka-aineita. Tuote on vegaaninen, ja jauhekoostumus takaa sen, ettei deodorantin käytössä synny tahroja. Jauhetta on tarkoitus ripotella pieni määrä kämmenille ja levittää sitten kainaloihin. Tämän Cedar-tuoksun sanotaan olevan erityisesti miesten suosikki, ja melko voimakas tuoksu tässä olikin. Ei ihan se, mitä itse ehkä haluaisin omiin kainaloihini laittaa, mutta kyllä mä tätä testata aion. Täysikokoisen (120 g) purnukan luvataan riittävän jopa puoleksi vuodeksi eli kyllä tästä pienestäkin koosta riittää testattavaa moneksi kerraksi. Mielenkiinnolla odotan kuinka hyvin tämä toimii ja kuinka voimakas tuoksu tässä sitten loppupeleissä on, kun tuotetta käyttää.
Hinta: noin 22,55 €/120 g.


Boksista tuli myös muutama näyte Dermosilin Vitamin E Facial Mask Hyal x 4 -kasvonaamioista. Naamio sisältää E-vitamiinia, hyaluronihappoa ja kasviöljyjä. Sen tulisi kosteuttaa ihoa ja tehdä siitä täyteläinen ja kimmoisa. Yhdessä näytepussukassa on tuotetta 5 ml eli ihan mukavasti. Dermosil myy tästä 40 ml kokoista tuubia ja Ihana Sinä -boksista tuli naamiota yhteensä 20 ml edestä. Ihan hyvin siis! Kosteuttavat naamiot tulevat aina tarpeeseen ja lähden mielelläni kokeilemaan näitäkin.
Hinta: noin 7,00 €/40 ml.

Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen ensimmäiseen Ihana Sinä -boksiini. Tuotteet olivat kaikki mielenkiintoisia ja jokaista tulee ainakin testattua. Vielä en ole tilannut boksia seuraavaksi kuuksi, mutta olen lähes varma, että laitan tilauksen vielä menemään. Ainakin jään innolla seuraamaan boksien sisältöjä, sillä tämä vaikuttaa mielestäni oikein lupaavalta!

Oletteko jo tutustuneet Ihana Sinä -boksiin? :)

torstai 18. heinäkuuta 2019

Glossybox | Heinäkuu 2019


Tänään olisi aika esitellä heinäkuun Glossybox! Boksi saapui tuttuun tapaan kuun puolenvälin tienoilla ja tälläkin kertaa olin päässyt sen sisällöstä spoilaantumaan ensin osittain Glossyboxin IG-tilin välityksellä ja lopulta kokonaan ihan tarkoituksella muiden tilaajien kuvista. Sisältö vaikutti mielenkiintoiselta kuvien perusteella, mutta mitään sen tarkempaa infoa en ollut tuotteista lukenut eli boksin sisältö tuli kuitenkin osittain yllätyksenä! Boksin ulkoasu oli tässä kuussa ainakin todella kesäinen ja teemana oli Festival Frenzy, mikä antoi myös odottaa niitä hyvin kesään sopivia tuotteita. Mitä boksista sitten paljastui?


Kuivashampoovaahto, hiustenhoitolappu, glitternaamio, irtoluomiväri, after sun voide sekä huulille ja poskille suunnattu monitoimivoide! Ikoon tuotteet ovat mulle tuttuja jo entuudestaan, joskaan juuri näitä kahta en ollut testannut, vaikka sekä kuivashampoovaahto että hiustenhoitolappu ovat tuttuja. Sisältö vaikutti mielenkiintoiselta ja taas mukavan erilaiselta. Pientä miinusta tosin siitä, että irtoluomiväripurnukka oli auennut boksissa ja boksin pohjalta löytyi suhteellisen iso määrä luomiväriä. Mutta tehdäänpä sitten tarkempi katsaus boksin tuotteisiin:


Popup Beauty Peel Off Glitter Gel Mask on iholta poisrevittävä peel off naamio, jonka tulisi tehdä ihosta kohotettu ja kiinteä. Tällaiset glitternaamiot jakavat mielipiteitä aika rajusti enkä itse kuulu siihen joukkoon, joka näitä olisi lähtenyt ensimmäisenä itselleen hankkimaan. Glitterhän sinänsä ei tuolla tuo mitään lisäetua naamioon, sillä se ei hoida, kosteuta, kiinteytä, puhdista tai vaikkapa rauhoita ihoa millään tavalla. Glitterhiput on lisätty naamioon pelkästään esteettisistä syistä ja niiden mahdollinen joutuminen viemäriin ja sitä kautta vesistöihin onkin varmasti se eniten ihmisiä huolestuttava asia. Peel off naamiot on kuitenkin onneksi tarkoituskin heittää roskiin eikä huuhdella kasvoilta pois. Brändi on itselleni ihan vieras enkä siitä löytänyt edes Googlaamalla mitään tietoa ja tuotteen hyvin, hyvin alhainen hinta saa mut epäilemään tekeekö tämä iholle yhtään mitään. Ja siis en sano, etteikö halvalla voisi saada hyvää, mutta tämän INCI-listaakin vilkaisemalla voi todeta, että tämä tuskin antaa ainakaan omalle iholleni minkäänlaista hyötyä. En lähde tätä edes testaamaan, sillä en todellakaan usko saavani tästä omalle kuivalle iholleni mitään iloa. Lisäksi pakkauskin on laadultaan todella heikko, sillä kannen kiertäminen paikoilleen vaatii yhden jos toisenkin yrityskerran, jotta sen todella saa asettumaan paikoilleen. Ei kiitos mulle.
Hinta: noin 2,50 €/20g.


De Bruyere After Sun Lotion Monoï on after sun voide, joka on tarkoitettu siis käytettäväksi auringonoton jälkeen. Voide sisältää kookosöljyä ja mm. E-vitamiinia, jonka on tarkoitus paitsi suojata ihoa, auttaa sitä myös palautumaan runsaan auringossaoleilun jälkeen. Tällaiset voiteet tulevat keäsäisin aina tarpeeseen, vaikken itse pahemmin varsinaista auringonottoa Suomessa harrastakaan. Voide on koostumukseltaan kevyttä ja juoksevaa. Se imeytyy ihoon nopeasti ja tuoksuu aivan ihanalle! En ole tätä päässyt vielä kunnolla testaamaan after sun voiteena, mutta eiköhän sekin tilaisuus vielä tule. Plussaa myös voiteen supernätistä pakkauksesta. Tämä oli ehdottomasti itselleni koko boksin mieluisin tuote.
Hinta: noin 11,00 €/50 ml.


Jo etukäteen oli tiedossa, että tämän kuun Glossybox sisältä Ikoon tuotteita ja kaksi kappalettahan niitä tosiaan boksista paljastui. Ikoo Dry Shampoo Foam Volume & Refresh on volyymia hiuksille antava kuivashampoovaahto. Pääsin testaamaan näitä Ikoon kuivashampoovaahtoja jo jokin aika sitten, mutta juuri tätä volyymiversiota multa ei löytynyt. En toisaalta myöskään pahemmin käytä kuivashampoita, jotka tuovat hiuksille volyymia, sillä haen niiltä ennen kaikkea sitä freshausta ja monesti ne volyymia hiuksille antavat kuivashampoot tekevät hiuksista korppuisat ja ei-niin-puhtaan tuntuiset. Tätä en ole vielä testannut ja mietinkin, että annanko tämän suosiolla eteenpäin, mutta katsotaan. Voihan tämä yllättääkin positiivisesti, sillä kyseessä tosiaan on vaahtomuodossa oleva kuivashampoo. Extatuotteena tullut Ikoo Hair Fresh-Ups Anti-Frizz Sheets on pörröisille hiuksille tarkoitettu yksittäispakattu hiustenhoitolappu, jolla on tarkoitus siis saada hiusten pörröisyyttä kuriin. Pörröisyys ei ole ikinä ollut mulla ongelma hiusteni kanssa, joten tätä en turhaan lähde avaamaan vaan annan suosiolla eteenpäin.
Hinta: Kuivashampoovaahto noin 14,90 €/150 ml.
Hinta: Hiustenhoitolaput noin 9,90 €/8 kpl.


Glazel Visage Loose Eyeshadow on kullansäyvinen irtoluomiväri, joka toimii tuotekuvauksen mukaan myös highlighterina. Tämä oli tosiaan mulla auennut boksissa ja ihmettelen suuresti, ettei luomiväripurnukan reikien päällä ollut minkäänlaista poisvedettävää muovipalasta, joka näissä käytännössä aina on takaamassa myös sen, että tuote on käyttämätön. Luomiväriä oli tosiaan juurikin kuvan osoittama määrä tuossa purnukassa valmiina nousseena ylös, ja totta kai heppoinen kansi oli auki ja iso määrä luomiväriä levinnyt boksiinkin. Ei onnistunut tämäkään tuote nyt ihan vakuuttamaan mua, vaikka luomivärin sävy itsessään onkin todella kaunis. Irtoluomivärit eivät muutenkaan ole mun suosiossani, joten saa nähdä mitä tämän kanssa teen. Tällä hetkellä ei tee mieli edes avata tuota kantta, sillä tiedän kuinka paljon sieltä pöllyää luomiväriä heti pois.
Hinta: noin 2,50 €.


Viimeisenä vielä Dr. Pawpaw Outrageous Orange Balm, joka on erityisesti huulille ja poskille tarkoitettu sävyttävä monitoimivoide. Voide on käytännössä täysin saman väristä kuin tuubikin eli kirkuvan oranssia. Huulille voide antaa todella kauniin ja kevyen oranssin sävyn ja tekee niistä kosteutetun ja pehmeän tuntuiset. Poskille en ole tätä testannut enkä todennäköisesti aiokaan testata, sillä sävy ei ole ihan se, mitä poskipunien kohdalla suosin. Dr. Pawpawin voiteet ovat todella kiinnostavia ja oli mukava saada tämä boksista testiin! Mulla tulee kestämään todennäköisesti pieni ikuisuus, että saan tämän käytettyä loppuun pelkkänä huulivoiteena, mutta varsinkin kesällä suosin tällaisia hieman kevyempiä tuotteita huulilla, eli kyllä tälle käyttöä löytyy.
Hinta: noin 7,90 €/25 ml.

Boksin kokonaisarvo tässä kuussa oli noin 40 euroa mikä on ihan mukavasti. Mukaan mahtui niin hittejä kuin hutejakin, joista hutien joukkoon pääsee ehdottomasti Popup Beautyn glitternaamio. De Bruyeren ja Dr. Pawpawin voiteet olivat kuitenkin ihan mieluisia. Missään nimessä tämä ei kuitenkaan päässyt parhaimpien boksien joukkoon, mutta sehän on ihan selvää, ettei jokainen boksi aina miellytä yhtä paljon.

Mitä ajatuksia heinäkuun Glossybox teissä herättää? :)

tiistai 16. heinäkuuta 2019

INARI Arctic Beauty Hydration Cleanser

*Ilmaistuote saatu Stoorlasta


Tänään puhutaan jälleen kerran suomalaisesta luonnonkosmetiikasta ja tarkemmin sanottuna INARI Arctic Beauty Hydration Cleanseristä*, jonka sain joitain viikkoja sitten Stoorlan pr-paketista. Stoorlaan on siis hiljattain avattu uusi kotimaisen kosmetiikan kategoria, josta sain suureksi ilokseni esimakua pr-paketin muodossa. Aiemmin olen kirjoitellut teille jo Senja Cosmeticsin ja Choice Finlandin tuotteista, mutta tänään puhutana viel INARIsta. INARI ei ole mulle aiemmin ollut tuttu brändi muuten kuin nimeltä, vaikka muiden blogeista olin satunnaisesti brändistä lukenutkin. Suomalainen kosmetiikka kiinnostaa aina, joten totta kai olin enemmän kuin innoissani päästessäni testaamaan myös INARIa.


INARIn tuotteita kuvaillaan ylellisiksi, tehokkaiksi ja ympäristöystävällisiksi. Niiden tulisi sopia kaikille ihotyypeille ja käytetyt raaka-aineet ovat kaikki vegaanisia ja luonnollisia. Tuotteet sisältävät mm. arktisia marjoja, männynkuorta sekä pakurikääpää. Tuotteiden pakkaukset ovat kauniin yksinkertaisia, mutta todella laadukkaan oloisia. Laadusta kielii myös tuotteiden hinta, sillä INARIn kolme kasvovoidetta maksaa kukin 119,00 €, seerumi 145,00 € ja tässä postauksessa esillä oleva puhdistusaine 59,00 €. INARIn tuotteet kiinnostavat kovasti, mutta totta puhuen yli 100 euroa maksavat kasvovoiteet menevät tällä hetkellä oman budjettini yli - valitettavasti. Ehkä jonain kauniina päivänä rahatilanteeni on toinen ja pääsen INARIa testaamaan enemmänkin, mutta onneksi olen sentään saanut esimakua brändistä tämän Hydration Cleanserin kanssa!


INARI Arctic Beauty Hydration Cleanser on puhdistusemulsio, joka lupaa poistaa iholta tehokkaasti meikin, ylimääräisen rasvan ja muut epäpuhtaudet. Puhdistuaine sisältää mm. vitamiinipitoista lakan marjauutetta, ruusunjuuriuutetta ja erilaisia öljyjä, kuten puolukan siemenöljyä sekä manteli- ja jojobaöljyjä. Ihonpuhdistuksen lisäksi puhdistusaine lupaa kosteuttaa, rauhoittaa, kirkastaa ja pehmentää ihoa. Sen tulisi myös tasoittaa ihon sävyä ehkäisten samalla pigmenttimuutoksia. INARIn tuotteissa on myös anti-age-ominaisuuksia eli ne soveltuvat erityisen hyvin aikuiselle iholle.


Olen käyttänyt tätä puhdistusainetta nyt reilun kuukauden ajan aina muutaman kerran viikossa. Olen testannut tätä sekä meikinpoistossa että kaksoispuhdistuksen viimeisessä vaiheessa, jossa yleensä käytän tällaisia puhdistusemulsioita öljypuhdistusaineen jälkeen. Meikit tämä puhdistusaine poistaa kasvoilta todella hyvin enkä välttämättä koe tarvitsevani tämän kanssa mitään toista puhdistusainetta. Misellivesilappuun jää hieman meikkijämiä, mutta vain hieman, jolloin misellivesi itsessään riittää hyvin viimeistelemään ihonpuhdistuksen. Suosin kuitenkin nimeomaan sitä kaksoispuhdistusta, jossa tämä sijoittuu aina jälkimmäiseksi putsariksi - ja siinä tämän parhaat puolet pääsevätki mielestäni parhaiten esile. Putsari jättää nimittäin jo aiemmin meikeistä puhdistetun ihon todella pehmeäksi ja kosteutetun tuntuiseksi. Se ei kuivata ihoa lainkaan tai jätä sitä muutenkaan nahkean tuntuiseksi. Todella, todella hyvä tuote!


Olen todella nauttinut tämän putsarin käytöstä ja tällä hetkellä pelkäänkin oikeastaan sitä hetkeä, kun tuote loppuu. 59 euroa puhdistustuotteesta on mulle itselleni aika paljon, mutta esimerkiksi pienen alennuksen jälkeen hinta ei ole täysin mahdoton. Mulla on tällä hetkellä avattuna lähes kymmenen erilaista kasvojen puhdistusainetta, joista tämä on ehdottomasti yksi suosikeistani. Kuten ylempää jo sanoin, tämä riittäisi varsin hyvin myös ainoaksi puhdistustuotteeksi (kasvo- tai miselliveden kanssa), mutta suosin itse kaksoispuhdistusta aina, jos kasvoillani on meikkiä. Kaksoispuhdistuksessa tämä sijoittuu mulla jälkimmäiseksi puhdistusaineeksi eli en juurikaan käytä tätä itse meikinpoistossa, vaikka tämä siinäkin hyvin pärjäisi. Käyttökokemus on ollut kaikinpuolin miellyttävä ja sen kruunaa tuotteen miellyttävän mieto tuoksu.

INARI Arctic Beauty Hydration Cleanser herätti totisesti mielenkiinnon brändiä kohtaan, mutta en usko että ihan heti olen ostamassa itselleni testiin heidän muita tuotteitaan. Niin kiinnostavilta kuin ne kuulostavat, oma budjettini ei ihan anna tällä hetkellä myöden INARIn tuotteisiin, mutta ainakin tätä kasvojenpuhdistusainetta voin suositella lämmöllä!

Onko INARI tuttu brändi? Entä onko teillä kipurajoja kosmetiikan suhteen, kuinka paljon olisitte valmiita maksamaan esimerkiksi puhdistusaineista tai kasvovoiteista? :)

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Makeup Declutter - Blushes

*Saatu ilmaistuote


Tänään tehdään pientä karsintaa mun meikeille ja ensimmäiseksi karsinnan kohteeksi päätyvät mun poskipunani. Poskipuna on meikkituote, jota ilman en osaisi olla eli poskipuna kuuluu mulla niin arki- kuin juhlameikkiin. Mulle on tässä vuosien varrella kertynyt yksi jos toinenkin poskipuna ja mulla on meikkipöydälläni tällä hetkellä yksi kokonainen laatikko varattuna pelkille poskipunille. Poskipuna on kuitenkin tuote, joka ei päivittäisestä käytöstä huolimatta juurikaan kulu, sillä varsinkin pigmenttisimpiä punia menee kerralla todella, todella vähän. Nyt haluankin karsia poskipunieni joukosta pois kaikki sellaiset yksilöt, joita en oikeasti käytä ja kokoelmassani enää halua pitää. 

Lähtökohta on se, että multa löytyy yhteensä 26 poskipunaa joko suurempina paletteina tai yksittäisinä poskipunina. En asettanut itselleni mitään tavoitteita sen suhteen, kuinka monta poskipunaa haluan saada karsittua, sillä tiesin olevani tyytyväinen jos saisin poskipunieni määrää edes hitusen pienemmäksi. No, kuinka kävi? 


Vasemmalta löytyy essence good vibes good memories blush trio sävyssä 01 spring love, joka on yksi mun uusimpia poskipunahankintojani. Tämä kuului essencen limited edition kokoelmaan, joka oli myynnissä tänä keväänä. Paletin sävyt ovat kauniita enkä missään nimessä halua tästä luopua. Tämä siis jää itselleni. Vierestä löytyy Sleek MakeUP Blush By 3 Palette sävyssä 369 Pink Lemonade, joka on laadultaan oikein hyvä ja sävytkin itselleni mieluisia, mutta tähän ei vain ole tullut tartuttua. Mulla oli joskus toinenkin Sleekin poskipunapaletti, mutta siitä olen luopunut jo aikoja sitten. Nyt on tullut tämänkin aika lähteä parempaan kotiin eli karsin paletin pois.


Vasemmalla on Makeup Revolution Ultra Blush Palette sävyssä Sugar and Spice, josta löytyy todella kaunis valikoima mattaisia poskipunia sekä kaksi highlighteria. Highlightereita en juuri käytä, mutta poskipunat ovat paletissa hurjan ihania ja tämä jää ehdottomasti mulle. Oikeanpuoleinen paletti on Makeup Revolution Blush Palette sävyssä Blush Queen, jonka kaikki sävyt ovat suhteellisen voimakkaasti shimmerisiä. Tässä ei ole pigmentti yhtä hyvä kuin Sugar and Spicessa ja sävyt ovat vähän turhan lähellä toisiaan. En koe tälle enää tarvetta ja tämä lähtee eteenpäin. Suoraan roskiin lähtee keskellä oleva voidemaisia poskipunia sisältävä theBalm How 'Bout Them Apples Cheek & Lip Cream Palette, sillä se on jo parhaat päivänsä nähnyt ja mun on pitänyt laittaa paletti pois jo pitkän aikaa. Tämä paletti sai mut ihastumaan voidemaisiin poskipuniin ja voisin hyvin kuvitella ostavani tämän joskus uudemman kerran.


Ylimpänä on Boxycharmin mukana tullut upea Laura Geller Baked Blush-N-Brighten sävyssä Tropic Hues, joka on kasvoilla suhteellisen neutraalin näköinen, mutta juuri sen takia siitä pidänkin. Aion ehdottomasti pitää tämän itselläni. Alapuolelta löytyy Manna Kadar Paradise Blush, joka ei pienestä koostaan huolimatta tunnu loppuvan sitten millään. Yritin pannuttaa sitä viime vuonna, mutta tuloksetta kuten kuvakin kertoo. Nyt olen sen verran kyllästynyt kyseiseen poskipunaan, että karsin sen pois kokoelmastani. Viimeisenä kuvasta löytyy benecos Natural Powder Blush sävyssä Sassy Salmon*, joka puolestaan on mulla tämän vuoden pannuprojektissa. Tiedän tosin jo nyt, että pannua en tuosta tule saamaan näkyviin, mutta poskipuna on kaunis ja pidän siitä, eli se saa ehdottomasti jäädä kokoelmaani.


Tästä kuvasta jää itselleni vain Too Faced Sweethearts Perfect Flush Blush sävyssä Sparkling Bellini, joka on kaunis kolmen sävyn poskipuna. Note Cosmetics Luminous Silk Compact Blusher sävyssä 05 Desert Rose saattaisi jäädä, mikäli se ei olisi rikki. Olen tiputtanut poskipunan maahan ja se on siis irrallisena tuolla hylsyn sisällä enkä halua sitä enää sen vuoksi kokoelmassani pitää. Manna Kadar 3-in-1 Highlighter Shadow Blush sävyssä Uptown on päässyt mulla käyttöön pariin otteeseen poskipunana. Pitäisin tästä, mikäli tuotteen koko olisi suurempi, sillä nyt tuolta on todella vaikea saada siveltimen kanssa kahdesta sävystä vain toista. Vasemmanpuoleinen vaaleanpunainen sävy olisi muuten oikein kaunis. Wet n Wild Coloricon Blush sävyssä Mellow Wine* on laadukas mattaposkipuna, mutta rusehtavan persikkainen sävy ei ole itselleni se kaikkein mieluisin. Mulla on niin vaalea iho, että tämä sävy näyttää ihollani lähinnä tunkkaiselta. Jossain toisessa sävyssä voisin tämän poskipunan kuitenkin hankkia itselleni.


Oikealla olevan NARS NARSissist Unfiltered Cheek Palette I kohdalla mietin pitkään pidänkö sen vai en. Paletin laadussa ei ole valittamista, mutta iso osa sävyistä jää mulla auttamatta käyttämättä. Täytyy koittaa syksyn tullen ottaa tämä taas parempaan käyttöön ja katsoa mitä tästä pidän. Voi olla, että karsin tämän ennen vuoden loppua vielä pois, jos en saa tätä kunnolla käytettyä. Vierestä löytyy Alamar Cosmetics Colorete Blush Trio sävyssä Medium-Tan, joka on yksi uusimpia tulokkaitani. Boxycharmin mukana tullut poskipunatrio on todella ihana, mutta toistaiseksi olen käyttänyt tätä aivan liian vähän. Vahinko pitää korjata pikimmiten, sillä tämän haluan ehdottomasti pitää itselläni!


Tästä kuvasta pidän itselläni kaikki kolme poskipunaa. Essence adventure awaits metallic blush sävyssä 01 wondering lust on hurjan kaunis hieman metallinhohtoinen vaaleanpunainen poskipuna. NYX Ombre Blush sävyssä Mauve Me on yksi ikisuosikkini ja kuten kuva kertoo, siinä on jo ihan mukavan kokoinen pannu näkyvissä. Poskipuna on mun ehdoton suosikkini, kun teen violetin sävyisiä silmämeikkejä. Sen alta löytyy vielä Tarte Amazonian Clay 12-Hour Blush sävyssä Exposed, joka on ehdottomasti neutraalein poskipunani. En ole tähän koskenut varmaan puoleen vuoteen, mutta en tästä luopuakaan halua, sillä toisinaan kaipaan nimenomaan tällaisia hyvin vaaleanruskeita poskipunia.


Tästäkin kuvasta pidän jokaisen poskipunan. Vasemmalta puolelta löytyy IDUN Minerals Mineral Blushit sävyissä Havtorn* ja Åkerbär*, joista tummempi Havtorn on mulla tällä hetkellä pannuprojektissa. Sitä olenkin saanut käytettyä ihan mukavasti, mutta samaa ei valitettavasti voi sanoa Åkerbäristä. Sekin on kaunis, mutta olen keskittynyt ihan liikaa muihin poskipuniin ja käytännössä unohtanut tuon kokonaan. Nyt pitää ottaa sekin parempaan käyttöön! Oikealta löytyy Milanin Baked Powder Blushit sävyissä 05 Luminoso ja 03 Berry Amore. Luminoso oli muutama vuosi sitten todella hypetetty poskipuna eikä suotta, sillä se on ehdottomasti yksi kauneimpia persikkaisia poskipunia, joita tiedän. Berry Amore on monisävyinen puna, josta löytyy myös hitusen kimalletta. Poskilla se on kuitenkin melko neutraali ja kaiken kaikkiaan todella kaunis.


Viimeisenä vielä jauhemuodossa olevat mineraaliposkipunani, joista neljä ylimmäistä ovat kaikki Lily Lololta ja alin INIKAlta. Lily Lolon Mineral Blushit omistan sävyissä Ooh La La, Candy Girl, Doll Face ja Juicy Peach. Näistä kokoelmaani jää ainoastaan kaksi ylintä sävyä eli Ooh La La sekä Candy Girl. Doll Face on aivan liian shimmerinen omaan makuuni ja hetken mietin, että olisin pitänyt sen itselläni highlighterina, mutta tiedän jo nyt etten kuitenkaan sitä muistaisi käyttää. Persikkaposkipunia mulla on ihan tarpeeksi ottaen huomioon kuinka vähän niitä käytän, eli Juicy Peach saa myös lähteä. INIKA Loose Mineral Blush sävyssä Blooming Nude on rusehtava nude poskipuna, joka on sävynä hurjan kaunis, mutta johon olen tarttunut ehkä kahdesti. En halua pitää itselläni tuotteita, joiden tietävän päätyvän jatkossakin vain laatikkoon pölyttymään, joten se lähtee eteenpäin.


Tässä kaikki poskipunat, jotka annan joko eteenpäin tai heitän suoraan roskiin. Kokoelmasta lähti siis:
  • theBalm How 'Bout Them Apples Cheek & Lip Cream Palette
  • Makeup Revolution Blush Palette sävyssä Blush Queen
  • Sleek MakeUP Blush By 3 Palette sävyssä 369 Pink Lemonade
  • Note Cosmetics Luminous Silk Compact Blusher sävyssä 05 Desert Rose
  • Wet n Wild Coloricon Blush sävyssä Mellow Wine*
  • Manna Kadar 3-in-1 Highlighter Shadow Blush sävyssä Uptown
  • Manna Kadar Paradise Blush
  • Lily Lolo Mineral Blush sävyssä Doll Face
  • Lily Lolo Mineral Blush sävyssä Juicy Peach
  • INIKA Loose Mineral Blush sävyssä Blooming Nude

26 poskipunasta/-paletista karsiutui siis 10, mikä on itse asiassa enemmän kuin osasin odottaa! Tällainen määrä jo tuntuu ja näkyy jossain. Uskon pystyväni nyt keskittymään huomattavasti paremmin jäljelle jääneisiin poskipuniin, sillä nyt ehkä jopa löydän etsimäni punan laatikosta ilman sen suurempia etsintöjä. Seuraavaksi ajattelin karsia highlighterini, kiinnostaako postaus niistä?

Omistatteko samoja poskipunia mitä multa löytyy? Kertokaa ihmeessä omat suosikkinne!

torstai 11. heinäkuuta 2019

Pieni luonnonkosmetiikkahaalinta

*Affiliate- eli mainoslinkki


Laitoin sunnuntaina pienen kosmetiikkatilauksen *House Of Organicille ja tiistaina paketti oli noudettavissa Postista. En ole aiemmin kyseisestä verkkokaupasta tilannut mitään, mutta tilauksen kanssa kaikki sujui hyvin ja toimitus oli todella nopea. Pisteet tästä siis House Of Organicille! En ole myöskään pitkään aikaan esitellyt teille ostoksiani, johtuen pitkälti siitä, etten ole mitään sen suurempia juttuja viime kuukausina joutunut ostamaan, mutta nyt ajattelin tehdä näistä teille postauksen. Mä tykkään itse lukea muiden blogeista ostospostauksia, joten toivottavasti tämä kiinnostaa teitäkin! Yllä olevassa kuvassa näette koko saaliini ja seuraavaksi esittelen jokaisen tuotteen ja kerron miksi päädyin ne ostamaan:


Aloitetaan *Weledan Skin Food Lightilla, joka on siis kevyempi versio Weledan hypetetystä Skin Food -voiteesta. Tämä on erityisesti kuivalle iholle tarkoitettu yleisvoide, joka sopii siis niin kasvoille kuin vartalolle. Voiteen tulisi tehdä ihosta pehmeä ja kimmoisa, ja se sisältää mm. kehäkukkaa, auringonkukkaöljyä, sheavoita ja kamomillaa. Olen kuullut, että tämä kevyempi versio soveltuisi hyvin myös meikinalusvoiteeksi ja erityisesti kasvovoiteeksihan mäkin tämän itselleni hankin. En ole voidetta vielä testannut, mutta innolla odotan miten tämä toimii omalla ihollani ja päätyykö tämä päivä- vai yövoidekäyttöön mulla!
Hinta: noin 15,50 €/75 ml.


*Bybi Strawberry Boosterista luin ensimmäisen kerran Keyword: Love -blogista ja heti Jonnan postauksen luettuani tiesin, että tämä tuote mun on pakko saada itselleni! Strawberry Booster on siis sisällöltään 100% kylmäpuristettua mansikansiemenöljyä ja tämä on yksi Bybin monista boostereista. Mansikansiemenöljyn tulisi pehmentää, rauhoittaa, ravita ja kosteuttaa ihoa. Tuote on suunnattu erityisesti herkälle ja (pinta)kuivalle iholle ja se on koostumukseltaan öljyseerumi. Boosteria voi lisätä iholle pari tippaa joko suoraan tai lisätä tipat esimerkiksi kasvovoiteen joukkoon. Itse lisään boosterit kasvoille erillisenä tuotteena ennen seerumia ja kasvovoidetta. Tätä olen käyttänyt nyt yhden kerran, mutta vielä en tietenkään osaa sen tarkemmin sanoa mitään tuotteen tehosta tai miten se on omaan ihooni vaikuttanut. Jatkan testailua ja kerron varmasti kokemukseni myöhemmin teillekin!
Hinta: noin 17,90 €/15 ml.


Koska mullahan ei selkeästi vielä ole riittävästi kasvovoiteita, ostin testiin myös *Mossa Vitamin Coctail Intense Rehydration Energising Day Creamin. Tämä on ihoa syväkosteuttava, virkistävä ja heleyttävä päivävoide. Voide sisältää erilaisia vitamiineja kuten C-vitamiinia sekä mm. hyaluronihappoa, joka tunnetaan sen kosteuttavista vaikutuksista. Kasvovoide on suunnattu erityisesti kuivalle iholla ja multahan löytyy tämän samaisen sarjan yövoide/kasvonaamio sekä kasvoöljy, jotka ovat molemmat mun suuressa suosiossani. Odotan siis paljon myös tältä päivävoiteelta, mutta vielä toistaiseksi en ole tätä testannut.
Hinta: noin 18,50 €/50 ml.


Kirjoittelin jo aikoja sitten, että haluan päästä testaamaan Murumurua vähän enemmänkin, joten nyt tilasin itselleni kaksi heidän tuotettaan! *Murumuru Puhdistusvaahto on tuotekuvauksen mukaan tehokas, mutta hellävarainen kasvojen puhdistusaine. Putsari on kookosöljypohjainen ja se sisältää mm. ihoa suojaavaa ja kosteuttavaa E-vitamiinia. Rehellisesti sanottuna mulle ei ole tällä hetkellä tarvetta uusille putsareille ja vaahtoputsareitakin mulla on avattuna tällä hetkellä kaksi kappaletta, mutta eiköhän tämä mukaan mahdu! En ole putsaria vielä testannut, mutta mikäli se on läheskään yhtä hyvää kuin Murumurun C-vitamiiniseerumi, tulen varmasti pitämään tästä. Puhdistusvaahdothan ovat mulla käytössä kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa eli varsinaiseen meikinpoistoon en näitä käytä, mutta tämän tulisi sopia loistavasti meikin ja myös silmämeikin puhdistamiseen.
Hinta: noin 14,90 €/100 ml.


*Murumuru Kasvovesi on ihoa suojaava, kosteuttava ja virkistävä kasvovesi. Tuote sisältää mm. prebiootteja sekä inkiväärin juuriuutetta ja tässä on aivan ihana makea tuoksu! Tuoksu muistuttaa hyvin pitkälti Murumurun C-vitamiiniseerumin tuoksua ja jakaa taatusti mielipiteitä, mutta mä pidän siitä. Olen testannut tätä kasvovettä nyt kerran ja lupaavalta vaikuttaa, sillä tuote ei jättänyt ihoa lainkaan kiristävän tuntuiseksi. Se on ehdottomasti tärkein kriteeri, joka mulla kasvovesille on, sillä liian useat kasvovedet saavat naaman kiristämään ja tuntumaan aiempaa kuivemmalta. Tämä ei niin tehnyt ja innolla jatkan tuotteen käyttämistä. Kasvovesi tuli myös ihan tarpeeseen, sillä mulla ei tällä hetkellä ole kuin yksi toinen kasvovesi, joka sekin on niin suuressa pullossa, etten esimerkiksi matkoille halua sitä ottaa mukaan. Näistä Murumurun tuotteista kuulette taatusti lisää vielä myöhemmin!
Hinta: noin 14,90 €/100 ml.

House Of Organicilla on tällä hetkellä käynnissä myös alennusmyynnit ja osa tässäkin postauksessa mainituista tuotteista löytyy verkkokaupasta nyt alennettuun hintaan! *Klikkaa tästä ostoksille.

Onko näistä viidestä tuotteesta joku tuttu? Entä haluaisitteko kuulla tarkempaa arviota jostain näistä? :)

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Bette Box | Heinäkuu 2019


Kesäbettet jatkuvat ja tänään esittelyyn pääsee totta kai heinäkuun Bette Box! Kesäkuun Bette jakoi kahden eri variaationsa kanssa aika paljon mielipiteitä, mutta itse pidin boksista ja mähän sain sen version, joka sisälsi Glitternistin irtoglitterin ja vaseliinin. Heinäkuun boksilta odotin paljon kesäisiä tuotteita ja ehkä jotain ihanaa pientä meikkituotettakin! Meikit ovat tosiaan ehdottomasti ne, mitä bokseista eniten kaipaan, mutta onneksi niitä tulee takuuvarmasti aina Boxycharmeista. Miltä heinäkuun Bette Box näytti?


Ensimmäisenä silmään osui tuo mieletön määrä erilaisia näytteitä eikä sisältö totta puhuen muutenkaan vaikuttanut itselleni mieluisimmalta. Ziajan seerumi multa jo löytyy enkä käytä muotovaahtoja tai kynsilakkoja lähes koskaan. Korresin voide sen sijaan näytti kivalta, mutta mikään muu ei niitä innostuksen tunteita mussa oikein herättänyt. Cougarin tuote lähinnä pelotti, sillä "5-in-1 Foundation" ei tekstinä kuulosta omaan korvaani kovinkaan lupaavalta.


Ziaja Goat's Milk Energising & Smoothing Serum on mulle tosiaan jo tuttu tuote ja itse seerumissahan ei ole mitään vikaa. Sen luvataan stimuloivan ihon omaa kollageenituotantoa ja tekevän ihosta hehkuvan ja terveen. Mä itse koen tämän ennen kaikkea hyvänä kesäseerumina, sillä seerumi on koostumukseltaan kevyt, mutta kosteuttaa kuitenkin ihan mukavasti. Ziajaa on kiva saada bokseista, mutta kohta aletaan olla jo vähän siinä pisteessä, että toivoisin boksista löytyvän Ziajan sijasta jotain muutakin. Brändissä tai sen tuotteissa ei ole mitään vikaa ja Ziaja onkin yksi mun suosikkibrändeistäni, mutta vaihtelu virkistää. Tämä seerumi jää mulla kaappiin odottelemaan, että saan edellisen käytettyä pois, eli käyttöön tämä tulee vielä pääsemään.
Hinta: noin 11,90 €/50 ml.


Tämä Mavala Mini Color's Nail Color Cream oli ilmeisesti pitkäaikaistilaajille kohdennettu tuote ja itse sain tämän sävyssä 88 Chihuahua. Sävy on kaunis oranssi ja hurjan kesäinen, mutta tosiaan mulla on vuodessa käytännössä vain yksi kuukausi aikaa käyttää kynsilakkoja. Lakat eivät siis ole mun suosikkejani, mutta täytyy koittaa ehtiä testata tätä yksilöä vielä tämän kesäloman aikana! Onneksi kauneusbokseista ei kynsilakkoja tule tämän useammin enkä tästäkään harmissani osaa olla, vaikka tuote ei sinänsä mulle kovin tarpeellinen olekaan.
Hinta: noin 5,20 €/5 ml.



Cougar 5-in-1 Foundation on viidellä eri ominaisuudella varustettu tehotuote. Se lupaa samaan aikaan toimia niin aurinkopuuterina, peiteaineena, meikkipohjana sekä ihon sävyn korjaajana. Mä saatan olla tässä nyt se kaavoihini kangistunut ja rajoittunut, mutta miten ihmeessä yksi ja sama tuote voi mitenkään toimia sekä peiteaineena että aurinkopuuterina? Toki ihmiset varmasti käyttää erilaisia tuotteita näihin tehtäviin, mutta en itse näe mitenkään mahdolliseksi sitä, että käyttäisin yhtä ja samaa tuotetta sekä aurinkopuuterina että peiteaineena. Sävy Natural Light ei ole se kaikkein vaalein enkä ole edes avannut tuota suojaa tossa purnukan päällä, sillä tiedän jo nyt, ettei mulla ole tällaiselle tuotteelle käyttöä. Eteenpäin siis lähtee.
Hinta: noin £5,99/4 g.


Cutrinin Vieno Sensitive Volumizing Mousse oli myös pitkäaikaistilaajille kohdistettu tuote, jonka sanotaan sopivan myös Curly Girl metodiin. Mä en itse kyseistä metodia hiustenhoidossa hyödynnä, sillä mun hiukseni ovat luonnostaan piikkisuorat riippumatta mitä tököttejä niihin laitan. Tämä tuote on hajusteeton volyymia hiuksille tuova vaahto, joka lupaa myös hoitaa ja antaa hiuksille kiiltoa. Mä en muotovaahtoja käytä oikeastaan ikinä, joten tämänkin annan suosiolla eteenpäin. Ihan kiva, että Bette oli kuitenkin laittanut boksiin tuotteen, joka tosiaan sopii tuohon Curly Girl metodiin, sillä se on viime kuukausina ollut niin kovassa huudossa. Boksista tuli 100 ml koko.
Hinta: noin 19,90 €/300 ml.


Sitten se tuote, joka oikeasti mua kiinnosti! Korres Ginger Lime Body Milk on limen ja inkiväärin tuoksuinen vartalovoide. Voide sisältää mm. B5-vitamiinia sekä aloeuutetta, jotka kosteuttavat ja ravitsevat ihoa. Tuoksu on tässä hurjan ihana, mukavan raikas ja hiukan harmittaa, että tästä tuli vain 40 ml matkakoko. Tämä kun tosiaan oli käytännössä ainut tuote, joka mua tässä boksissa enemmän kiinnosti. Toisaalta mä oon sen verran laiska vartalonrasvaaja, että sen puoleen ehkä ihan hyvä, ettei tämä tullut täysikokoisena.
Hinta: noin 16,50 €/200 ml.


Sitten vielä ne boksin näytteet! Compeedin rakkolaastari oli itse asiassa listattu tässä ihan kunnon tuotteeksi, mutta mulle yksittäinen rakkolaastarilappu ei kyllä ole mikään tuote vaan näyte siinä missä tuoksunäytteet sun muut. Näytteiden joukosta löytyi rakkolaastarin lisäksi Policen Shock-In-Scent EdP tuoksunäyte, kolme Lumenen VALO-sarjan näytettä sekä Lotuksen Sensitive Clean 10 kpl paketti. Tuo Lotuksen paketti alkoi hitusen mietityttää, sillä siitä ei boksin mukana tulleessa kortissa ollut mitään mainintaa ja kortin alaosassa mainittiin, että mikäli boksi sisälsi jotain ylimääräisiä tuotteita, on "Kesäbetten Onnetar suosinut juuri sinua". Tarkoittaakohan tämä siis sitä, että siinä missä osa sai viime kuussa 15 euron arvoisen vartalosokerin, sain mä alle euron arvoisen vessapaperipaketin..? Täähän on suorastaan hulvatonta, jos asia näin on! Eli kertokaahan ihmeessä onko toi Lotus-paketti ollut kaikkien muidenkin bokseissa ja se extratuote jotain muuta.

Boksi ei tosiaan ollut tällä kertaa ihan paras mahdollinen juuri mulle, ja ennen kaikkea mua hämmentää toi valtaisa määrä erilaisia näytteitä ja niistä päällimmäisenä noi vessapaperilaput. Aina ei voi voittaa ja jäi tästäkin sentään onneksi käteen edes jotain.


Miltä sisältö näyttää, mikä tuote oli teidän suosikkinne? :)

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Laatikon pohjalle unohtuneet

*Saatu ilmaistuote


Kun kosmetiikkaa on kertynyt kaappeihin vähänkin enemmän, saattaa osa jopa niistä vanhoista suosikeista jäädä jossain vaiheessa sinne laatikoiden ja kaappien perukoille unohduksiin. Tein pientä inventaariota omissa kosmetiikkavarastoissani ja bongasinkin sieltä muutaman tuotteen, joista osan olin täysin unohtanut! Olen vähän vastaavanlaisia postauksia tehnyt aiemmin meikeistä ja erityisesti meikkipaleteista, joten tässä postauksessa keskityään nyt ihonhoito- ja vartalonhoitotuotteisiin. Mun pitäisi muutenkin koittaa tehdä kunnollinen karsinta kaikelle kosmetiikalleni tässä loman aikana, mutta jotenkin sen aloittaminen on vain niin vaikeaa. Oletteko te karsineet kosmetiikkaanne viime aikoina?


Tämä Organic Shopin Night Temptation Passion Shower Gel on hyvä esimerkki siitä, kuinka mulla on ihan liikaa suihkugeelejä ja ne oikeasti mieluisatkin jää sen takia lopulta helposti unohduksiin. Tässä on ihana hedelmäinen tuoksu ja suihkugeelin sisältämä kaakaovoi tekee ihosta vielä todella pehmeän tuntuisen. Käytin tätä alkuun todella usein, mutta hetkellinen kyllästyminen ja tuotteen siirtäminen hieman syrjempään aiheutti sitten sen, etten ole tähän koskenut ties kuinka pitkään aikaan. Mitään vikaahan tässä tuotteessa ei ole, mutta kun niitä suihkugeelejä löytyy multa yhä vieläkin varmaan parikymmentä kappaletta, jää osa niistä väkisinkin toisten varjoon. Nyt en oo onneksi pitkään aikaan ostanut uusia suihkugeelejä eli toivoa on, että saisin nämä vanhat käytettyä joskus poiskin.


Ekopharma Hilla Kynsinauhaöljy* oli puolitoista vuotta sitten yksi mun suosikkituotteistani, mutta nyt edellisestä käyttökerrasta on jo kuukausia. Tämä on majaillut mulla olohuoneessa sohvapöydän laatikossa, sillä sieltä olen aiemmin muistanut sen ottaa käyttöön, mutta nyt en ole niin jostain syystä tehnyt. Tämä on tällä hetkellä ainut mulla käytössä oleva kynsinauhaöljy, eli nyt ei ole kyse siitä, että olisin korvannut tämän jollain toisella tuotteella. Olen yksinkertaisesti vaan ollut niin laiska, etten ole saanut tätä käytettyä. Ja pakko myöntää, että kynsinauhat ovat myös sen näköiset, että tälle olisi todellakin ollut tarvetta. Nyt täytyy koittaa petrata, kun kesälomalla saan kerrankin kasvattaa kynsiä pitemmiksi ja myös lakata niitä! Hoidetuissa kynsissä kun se lakkakin näyttää aika paljon kauniimmalta.


Kesä on itselleni kasvosuihkeiden suurkulutuksen aikaa ja viime kesänä ihastuinkin täysin tähän The Skin Housen Rose Water Mistiin*. Tämä on kuitenkin jäänyt sen viime kesän jälkeen lähes täysin käyttämättä, johtuen pitkälti siitä, että olen koittanut käyttää Ziajan ja Lumenen vastaavia suihkeita pois. Lumenen suihke alkaakin olla jo hyvällä mallilla ja nyt mun pitäisi koittaa muistaa käyttää myös tätä The Skin Housen kasvosuihketta. Tämä freshaa ihanasti varsinkin meikitöntä ihoa ja on omiaan käytettäväksi kuumilla kesähelteillä. Tällä hetkellä ulkona tosin sataa vettä eikä säätiedotus mitään helteitä lähitulevaisuuteenkaan lupaa, mutta siitä huolimatta koitan petrata tämän kanssa. Suihke on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle, minkä takia suosikin tätä itse nimenomaan kesäisin, kun oma ihoni ei ole kaikkein kuivimmillaan.


Tässä toinen viime kesän suosikki! Lemon Juice & Glycerine Kantapäävoide* oli mulla todella kovassa käytössä viime kesänä ja oikestaan koko viime vuonna. Tämän vuoden puolella voiteen käyttö väheni huomattavasti ja nyt bongattuani tämän laatikosta tajusin, etten ole käyttänyt tätä ainakaan pariin-kolmeen kuukauteen. Voide on todella paksua ja kosteuttavaa eikä tuolla tuubissa enää kovin paljon ole edes jäljellä, mutta oon keskittynyt viime aikoina kevyempiin jalkavoiteisiin ja tämä on jäänyt unohduksiin. Vaikka kesäisin kevyemmätkin jalkavoiteet ajavat asiansa, tekee välillä kuitenkin hyvää käyttää vähän paksumpiakin tuotteita eli tämä täytyy ehdottomasti taas muistaa ottaa käyttöön!


Tein reilusti yli vuosi sitten tilauksen Notinolle ja silloin mukaan lähti myös tämä Ziaja Cupuacu Crystalline Sugar Scrub, jonka bongasin nyt avaamattomana laatikosta, jossa säilytän käyttöönottoa odottavia tuotteita. Tämä oli toki hyvin iloinen yllätys, sillä tämä kuorinta-ainehan on ehdottomasti yksi suosikkini ikinä, mutta miten olinkaan voinut unohtaa omistavani kokonaisen purnukan tätä ihanuutta? Varmaan siksi, ettei tämä ollut suihkussa näkyvillä vaan hautautuneena monien muiden purkkien ja purnukoiden sekaan. Kuorinnassa yhdistyy sokerin tehokas kuorivuus ja toffeekarkin ihana tuoksu - tämä on siis lyhyesti sanottuna aivan täydellinen kuorinta-aine. Jonkin aikaa tämä saa kuitenkin vielä odottaa käyttöönottoa, sillä koitan ensin saada mun pannuprojektissani olevan vartalonkuorinta-aineen käytettyä loppuun. Mutta sen jälkeen otan tämän ihanuuden taas käyttöön!

Oletteko käyttäneet näitä tuotteita? :)