lauantai 1. kesäkuuta 2019

Boxycharm | Toukokuu 2019


Boxycharmin availun aika! Toukokuun Boxycharm tuli mulle itse asiassa jo pari viikkoa sitten, mutta päätin kuitenkin venyttää tätä postausta, sillä toukokuussa tuli kirjoiteltua blogiin jo kahdesta aiemmasta boksista enkä enää kolmannesta halunnut kirjoittaa. Nyt ollaankin onneksi jo kesäkuun puolella ;) Päätin siis toukokuun boksin kohdalla valita hieman nopeamman ja myös muutaman dollarin kalliimman toimitustavan, sillä halvimmalla mahdollisella toimituksella paketilla kestää lähes aina yli kuukausi ennen kuin se on tullut Shipiton varastolta Postiin noudettavaksi, ja mua inhottaa odottaa niin kauan. Tällä kertaa toimitus kesti noin puolitoista viikkoa ja olen tästä nopeammasta toimituksesta myös valmis maksamaan itse hieman enemmän. Shipitollahan saa siis itse valita useista eri toimitustavoista haluamansa ja olen aiemmin valinnut aina sen halvimman, joka totta kai sitten on myös hitain. Mutta sitten turhat löpinät sikseen ja tärkeämpään aiheeseen - mitä toukokuun Boxycharm sisälsi?


Luomiväripaletti, huultenrajauskynä, huulikiilto, nestemäinen luomiväri sekä puhdistustuote iholle. Boksi oli omasta mielestäni monipuolinen ja hieman ehkä erilainen kuin pari aiempaa boksia. Sen erilaisuuden mun silmissäni tekee varmastikin tuo Glamglown putsari, sillä se kiinnosti itseäni hurjasti, vaikka yleensä innostun eniten boksin meikkituotteista. Mulla on ollut pari viikkoa aikaa näitä tuotteita testailla ja olen jokaisesta saanut muodostettua hyvin mielipiteeni. Kokonaisuus toimii ja mulle tämä boksi oli todella mieluinen.


Boxycharmista löytyy lähes aina jonkinlainen meikkipaletti. Tällä kertaa se oli Alamar Cosmeticsin Colorete Blush Trio, jonka sain itse sävyssä Medium - Tan. Pelkäsin ennen paletin avaamista, että sävyt ovat itselleni auttamatta liian tummia, mutta eivät ne onneksi olleetkaan! Sävyt ovat kaikki kauniita, mutta suosikikseni näistä on noussut paletin tummin sävy Toasted. Poskipunat ovat hurjan pigmenttisiä ja tässä paletissa sävyt kuitenkin sen verran tummia, että näitä ei tarvitse kuin kevyesti sipaista poskille. Tästä oli liikkeellä myös astetta vaaleampi sekä tummempi versio, ja kuvia katsellessa olen enemmän kuin tyytyväinen, että sain juuri tämän version. Vaaleimmasta löytyy kaksi persikkaista sävyä, eivätkä ne ole suosikkejani, ja tummimman version oletan olevan vähän turhan tumma itselleni. Alamar Cosmeticsilta on aiemmin tullut yksi todella upea luomiväripaletti ja muutama meikkisivellin. Mulla oli kova luotto tämän paletin laadun suhteen aiempien hyvien kokemusteni vuoksi enkä joutunut pettymään!
Hinta: noin $22,00.


Ciaté London Eye Lustre Crème Eyeshadow on metallinhohtoinen nestemäinen luomiväri, joka tuli mulle sävyssä Cupid. Cupid näyttää tuubissa hieman violettiin taittavalta vaaleanpunaiselta, mutta luomilla se on selkeästi kultaan taittava vaaleanpunainen sävy. Ja ai että mä rakastan tätä! En olisi ikimaailmassa uskonut ihastuvani nestemäiseen luomiväriin, sillä olen täällä blogissakin puhunut ties kuinka monta kertaa siitä, etteivät nestemäiset luomivärit ole mun juttuni. Tämän upea metallinhohto ja kaunis sävy ovat kuitenkin nostaneet tämän yhdeksi tämänhetken suosikkisilmämeikkituotteekseni. Olen itse käyttänyt tätä liikkuvalla luomella ja silmän sisänurkassa ja se metallinhohto on todella näyttävä - melkein kuin nestemäistä glitteriä levittäisi luomille. Luomiväri kuivahtaa luomelle suhteellisen nopeasti ja pysyy paikoillaan liikkumatta koko päivän. Poispeseminen on kuitenkin helppoa ja tämä taisikin yllättäen olla mun suosikkituotteeni koko boksista.
Hinta: noin $22,00.


Boksin vähiten kiinnostavin tuote oli tämä Vintage by Jessica Liebeskind Cashmere Lip Pencil, joka tuli sävyssä Moccha. Huultenrajauskynät ovat toki tarpeellisia, varsinkin kun itse käytän huulipunaa niin usein, mutta jotenkin koen ne myös hitusen tylsiksi tuotteiksi. Moccha on sävyltään ruskea ja kyllä tämä varmasti käyttöön tulee pääsemään useinkin, sillä käytän todella paljon juurikin ruskeita huulipunia. Ei tämä silti mitään riemunkiljahduksia mussa herättänyt, mutta en tätä toisaalta voi missään nimessä huonoksikaan sanoa. Väri irtoaa kynästä huulille helposti ja myös pysyy paikoillaan hyvin. Parin käyttökerran jälkeen mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa - hyvä ja toimiva huultenrajauskynä!
Hinta: noin $21,00.


Glamglow Gentlebubble Daily Conditioning Cleanser sen sijaan oli yksi boksin kiinnostavimpia tuotteita! Geelimäinen puhdistusaine lupaa poistaa meikit ja muut epäpuhtaudet tehokkaasti, mutta kuitenkin hellävaraisesti. Tuote on siis sopiva kaikille ihotyypeille eikä se sisällä esimerkiksi saippuaa, joka herkästi kuivattaa ihoa. Putsari sisältää mm. E-vitamiinia sekä omenan ja vihreän teen uutteita. Putsari poistaa meikit tehokkaasti, mutta iho ei tunnu lainkaan kuivalta tämän käytön jälkeen. Geelimäiset putsarit ei yleensä ole niitä parhaimpia kuivalle iholle, mutta tämä on onneksi toiminut itselläni hyvin. Glamglowlta löytyy paljon laadukkaita ihonhoitotuotteita ja brändi onkin tunnettu varsinkin kasvonaamioistaan. Tämä putsari oli kiva saada testiin ja pakkauskin tässä on mitä kaunein!
Hinta: noin $28,00.


Viimeisenä vielä Steve Laurant Lip Gloss, joka tuli kauniissa rusehtavassa sävyssä Posh. Tuote on itselleni tuttu, sillä omistan tämän huulikiillon myös toisessa sävyssä. Se kyseinen tuote pääsi hiljattain myös suosikkieni joukkoon, kun listasin suosikkejani, jotka olen saanut Lip Monthlyista vuosien varrella. Tämä huulikiilto on todella pigmenttistä ja sen sävy peittää huulten oman sävyn täysin. Se on melko voidemaista ja tarttuu siitä johtuen herkästi esimerkiksi lasiin juodessa. Pysyvyys ei ole huippuluokkaa, mutta monesti tästä jää huulille se ruskea pohjasävy vielä senkin jälkeen, kun kiilto ja suurin osa tuotteesta on kulunut huulilta pois. Oli kiva saada tämä Boxycharmista ja oonkin käyttänyt tätä jo muutaman kerran!
Hinta: noin $22,00.

Toukokuun boksin kokonaisarvo oli noin $115,00. Tästä boksista jokainen tuote jää omaan käyttööni, mikä on melko harvinaista yhdenkään kauneusboksin kohdalla. Tai monesti testailen kyllä kaikki tuotteet, mutta annan nopeasti osan eteenpäin, jos en tuotteesta pidäkään. Kesäkuun boksia odotellessa!

Mitä mieltä olette toukokuun Boxycharmista? :)

18 kommenttia:

  1. Onpa kauniin sävyinen tuo Steve Laurantin huulikiilto! :)

    VastaaPoista
  2. Oih olisinpa itsekin saanut tuon Alarmin paletin samassa sävyissä kuin sulla. Se mun oranssi verisio oli ihan kamala! Olen kyllä kuullut paljon hyvää tuon brändin luomiväreistä, joten elättelen toivoa että joskus pääsen niitäkin testailemaan.

    Näköjään aika erilainen boksi sinulla kuin mulla :D Mahtaako ne ihan randomilla pakata näitä vai onko jo ottaneet sen kustomoinnin käyttöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä veikkaan, että mulla se vaalein versio olisi lähtenyt kiertoon :D Tässä on tosi kivat sävyt eikä toi yksi persikka niin haittaa, kun kuitenkin joskus sellaisiakin tulee käytettyä! Se Reina Del Caribe -paletti on niiiin hyvä<3 Se Vol. 1 tuli joskus viime kesänä Boxycharmista, nyt siitä on tullut vissiin Vol. 2 myös myyntiin :)

      Jaa'a :D Mua välillä mietitytää, kun heidän sivuilla on aina mainittuna kaikki tuotteet, joita bokseista löytyy ja osahan on sellaisia, jotka on tulleet jo aiemmin. Ikinä en oo saanut yhtään tuotetta, jonka olisin jo saaneet eli joko on ollut hyvää tuuria tai sitten he jotenkin oikeesti kirjaa sitä, kuka on saanut mitäkin! Tosta kustomoinnista en tiedä, mutta toivottavasti tulee ainakin pian käyttöön, jos ei ole jo :)

      Poista
    2. Olenkin kuullut noista paleteista ja itsekin kuolannut niiden perään <3 ehkä mä vielä joskus sellaisenkin tähän talouteen ostan!

      Siis samaa olen miettinyt. Monesti on ollut tarjolla samoja tuotteita, jotka on jo tulleet mutta ikinä ei ole kahteen kertaan tullut samaa. Kai siitä joku jälki tosiaan jää, koska jos tuotteet arvostelee Boxycharmin sivuilla niin se arvostelu kenttäkin sulkeutuu eikä samaa tuotetta pääse enää arvostelemaan, jos sen on jo joskus aikaisemmin arvostellut. Luulenpa että sillä tavalla ainakin siellä toimii. Mutta tosiaan tuntuu ettei ne paljon muuten ota toiveita huomioon. Nyt tosin luin jostain että Boxycharmille tulisi sama kuin ipsyllä eli asiakas voisi lisämaksusta aina valita muutaman tuotteen boksiin extrana mukaan!

      Poista
    3. Mä olin ihan puulla päähän lyöty, kun testasin sitä Reina Del Caribea ekan kerran, se on niiin laadukas! ♥ Toi on mun mielestä jo tosi hyvä, ettei ne lähetä samoja tuotteita kahta kertaa. Toki ei olisi pahitteeksi ottaa muutenkin niitä tilaajien toiveita huomioon, mutta mä oon ehkä niin tottunut siihen, kun Lip Monhlysta tuli vähän väliä samoja tuotteita ja Bettekin osoitti taas toukokuussa, että hekin harrastavat sitä :D Onneksi Boxycharm toimii vähän eri tavalla! Oo toi olisi kyllä huippukiva ominaisuus, sitä odotellessa :)

      Poista
  3. Miksiköhän miulle se nopein toimitus maksaa yli 35 $ ja se on edullisin? Sitten se normaali ja hitain millä otan on aina siinä 15 euron kieppeillä. Ja aina kun sieltä paketin otan ulos, niin aina on tuo 20 $ hintaero miulla ollut :/ Onkohan meillä sitten eri varastot :D

    Glamglow, Ciaté ja Alamar oli samoja kuin miullakin. Alamar oli vaan siinä vaaleammassa Fair-Ligh sävyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin aiemmin on olleet ne seuraavat kuljetukset jotain tota luokkaa eli selkeesti kalliimpia. Se edullisin on mullakin sen 15 dollaria suunnilleen, boksin koosa riippuen. Nyt tän toukokuun boksin kohdalla bongasin kuitenkin toimitustavan, jonka hinta oli vain joku hieman päälle 20 dollaria. Katoin tuolta Shipiton sivulta tilauksista, että olis ollut nimeltään joku USPS ePacket? Kun noi kaikki muut on mulla sitä Airmail Economya. En oo tota aiemmin siellä nähnyt, eli joko se oli jokin uusi toimitustapa tai joku hetkellinen juttu :D

      Poista
    2. Mä taisin aikaisemmin puhuakin siitä että vaihdoin Shipiton Planet Expressiin. Hinnatkin putosivat reilusti. Pienet paketit tulee halvimmillaan 6 dollarilla ja boxyn kokoinen paketti maksoi muistaakseni jotain 13 dollaria halvimmillaan. Eikä muuten ole mennyt kuukautta niin kuin Airmaililla :D Sain halvimmalla kuljetuksella paketin vähän yli viikossa kotiin! Voin suositella :)

      Poista
    3. Ihanko tosi ?siis tuo planet express? No just,nyt harmittaa.Kerro jatkossakin tuleeko paketit sitä kautta perille ja miten? Joku kirjoitti jossain,että pienemmät paketit tulee esim. shipitolta,mutta jos tilaat vaikka monen sadan euron kännykköjä niin katoavat jo varastolla .Siis,että riippuu paketin sisällöstä:O

      Poista
    4. Kieltmättä toimitusnopeuden ja hinnan puolesta toi Planet Express kuulostaa tuhat kertaa Shipitoa paremmalta.. :D Toi taas ei kuulosta hyvältä, että paketteja katoaa, kuten taina sanoi! No täytyy katsoa miten tää Shipito toimii jatkossa, voisihan sitä ainakin testata Planet Expressiä jossain vaiheessa :)

      Poista
  4. Mulla tuli sähköpostia Shipitolta,että hintoja on alennettu,joten ehkä siksi nuo hinnat.Itse päätin maksaa 50 dollaria premium asakkuudesta,kun halusin monipakettilähetysmahdollisuuden,kun mulla oli 3 pakettia samaan aikaan varstolla..Tosin en ehkä sittenkään halua tilailla paljon jatkossa,joten hmm. Ei tota halvinta toimitustapaa halua ottaa,jos seuraava ei maksa paljon enempää ja siinä on seuranta ja vaikka insurancekin.
    Mä sain Alamarin laight paletin ja tykkään,kun itse en ikinä olisi moisia sävyjä ostanut.Ihan kivoja:)
    ja sain Dose of Color strawberry pop punan ja mellow chocolate eyebrow kynän.Glamglow on ihana. Tykkään,että tulee ihonhoitoakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50 dollaria on kyllä iso raha, toivottavasti tolle monipakettilähetykselle tulee sulla tarvetta myös jatkossa! Mä otin siihen pakettiin silloin sen Insurancen, mikä teki tietty hieman lisähintaa kun he avaa ja ottaa kuvan paketin sisällöstä ym. Mutta ei se silti loppujen lopuksi tehnyt kuin vähän päälle 20 dollaria :)

      Kiva että tykkäät siitä Alamarin paletin vaaleimmasta versiosta! Dose of Colorin puna olisi ollut kyllä ihana<3 Mäkin tykkään siitä, että näissä on välillä myös ihonhoitotuotteita mukana, vaikka pääpaino selkeesti onkin aina meikeissä :)

      Poista
  5. Hyvä boxi tämä ja ihan mahtava että kaikki tuotteet jäävät sulla käyttöön! Se on oikeasti harvinaista, sillä eihän kaikki miellytä kaikkia väkisinkään :D Poskipunapaletti oli ihana, sävyt munkin mieleeni ja hyvä että sait just sen sulle mieluisimman. Myös huulikiilto iski muhun, ihanan rusehtava sävy <3 Se muistuttikin, että täytyy kaivaa oma rusehtava huulikiilto pian käytölle, se on mun kesän luottotuote 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tää oli siitä tosi poikkeuksellinen boksi, että oikeesti jokainen tuote jää käyttöön :D Eikä oo sellasia, että testailen pari kertaa ja annan pois. Kaiva ihmeessä, ruskeat huulimeikit on niin ihania<3 Mulla ne kulkee matkassa ihan läpi vuoden, sävyt ja tummuusaste ehkä vähän vaan muuttuu :)

      Poista
  6. Nyt on kyllä jotenkin poikkeuksellisen hyvä boksi, pitäisikö tätä testata joskus? Wau..

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!