maanantai 8. huhtikuuta 2019

Pannu näkyvissä!


Kiinnostuin erilaisista pannuprojekteista kunnolla viime vuoden puolella, kun päätin ensimmäisen kerran aloittaa itsekin pari erilaista pannuprojektia. Kosmetiikan ja erityisesti meikkituotteiden pannuttamisessa mua on eniten inspiroinut Katariina, jonka YouTube-kanavalla keskitytään hyvinkin paljon juuri erilaisiin pannuprojekteihin. Mun piti jo viime syksynä esitellä teille ne puuteriset meikkituotteet, joista olen itse onnistunut saamaan pannun eli paletin pohjan näkyviin, mutta määrä oli silloin vielä niin kovin vähäinen, että päätin odottaa. Vieläkään mulla ei mitenkän turhan montaa pannua ole näkyvissä, kun ottaa huomioon meikkikokoelmani koon, mutta mä olen iloinen ihan jokaisesta pannusta! Mun mielestä on ihanaa nähdä, että oon oikeasti jotain tuotetta myös käyttänyt niin paljon, että oon saanut sen pannutettua. Vaihtelen hurjan paljon käytössäni olevia meikkejä, joten se pannuttaminen ei ole mulle mikään turhan helppo asia, mutta muutamista yksittäisistä tuotteista se pannu on tullut näkyviin ja seuraavaksi esittelenkin ne tuotteet teille:

*Affiliate- eli mainoslinkki


theBalm The Manizer Sisters* on yksi mun ylpeyteni aihe tällä saralla. Mary-Lou on lähes kokonaan käytetty enkä itse asiassa siihen enää edes koske, sillä multa löytyy kyseinen highlighter ihan täysikokoisenakin. Vieressä olevassa Cindy-Loussakin on melko suuri pannu ja sitä aion edelleen kasvattaa. Siinä vaiheessa kun Cindy-Lounkin pannu alkaa olla yhtä suuri kuin viereisen Mary-Loun, laitan paletin todennäköisesti pois, sillä Betty-Lou ei mulla pahemmin ole enää ollut käytössä.

Sleek MakeUP Solstice Highlighter Palettessa näkyy myös aika kivasti se, että palettia tosiaan on käytetty. Vaalea, kellertävä sävy Subsolar on pannutettu jo aikapäiviä sitten ja se onkin ehdottomasti suosikkini tästä paletista. Yläoikealla oleva lilahtavaan sävyyn Hemisphereenkin olen onnistunut saamaan pienen pannun näkyviin. Olen aina sanonut Solsticen olevan paletti, jonka aion ostaa uudemmankin kerran kun saan ensimmäisen loppumaan, ja niin aion yhä edelleen tehdä. Kunhan Subsolar on siinä pisteessä, että sen käyttö alkaa olla hankalaa, tilaan itselleni uuden paletin.


Anastasia Beverly Hills Sun Dipped Glow Kit* on mulla osana tämän vuoden pannuprojektia ja vastahan mä tästä kirjoittelinkin. Pieni muutos paletissa on kuitenkin viimeviikkoisen päivityksen jälkeen tapahtunut, sillä oon saanut ihan minikokoisen pannun näkyviin myös Summer-sävyyn! Aiemminhan olin pannuttanut jo sen alla olevan persikkaisen Moonstonen. Paletin kahta muuta sävyä tulen tuskin ikinä saamaan pannutettua, mutta eipä se ole tarkoituskaan.


Muistaako joku vielä, kuinka mulla oli vuoden 2018 pannuprojektissa Too Faced Chocolate Soleil Medium/Deep Matte Bronzer? Mähän en vuoden aikana saanut tätä pannutettua, mutta nyt tämän vuoden maaliskuussa sain vihdoin ja viimein aurinkopuuterista pannun näkyviin. Kauan siinä siis kesti, mutta nyt se on saavutettu. Vierestä löytyy NYX Ombre Blush Mauve Me*, joka on ehdottomasti yksi suosikkiposkipunani. Sen olen saanut pannutettua jo jokin aika sitten ja poskipuna tulee toki edelleen olemaan mulla käytössä. Mauve Me on täydellinen sävy poskilla viileän, violettiin taittavan silmämeikin kanssa.


Revolution Ultra Contour Palette* on kahdeksan sävyn varjostus- ja korostuspaletti, josta olen toistaiseksi pannuttanut vain ylävasemmalla olevan mattaisen vaalean sävyn. Kyseinen sävy on toiminut mulla pääasiassa silmämeikinpohjustajan kiinnityksessä ja toisinaan myös peiteaineen kiinnittämisessä. Kohta puolin saan varmasti pannun näkyviin myös alarivin yhdestä varjostussävystä, sillä pannun uurteet kuultavat jo sävyn läpi.


Luomiväripalettien osalta olen saanut pannuja näkyviin vasta neljästä eri paletista. Tässä mun on ehdottomasti koitettava parantaa! Too Faced Chocolate Bar Palette on mun tämän vuoden Pan That Palette eli tätä yritän koko ajan pannuttaa. Kahdesta sävystä olen nyt saanut pannun näkyviin - Marzipanista se on ollut näkyvissä jo jonkin aikaa, mutta Champagne Trufflen sain pannutettua vasta edellisellä viikolla. Mun pitäisi kirjoitella tämän edistymisestä ihan omakin postauksensa jossain vaiheessa, sillä totta puhuen fiilikset paletin suhteen ovat koko ajan enemmän ja enemmän laskusuunnassa.


Viime vuoden lopulla aloin pannuttaa tätä Anastasia Beverly Hillsin Modern Renaissance* palettia ja totta puhuen en ole tähän tämän vuoden puolella koskenut kertaakaan. Tässä on tilanne siis se, että pannu on näkyvissä viidessä eri sävyssä. Oon ajatellut ottaa tän vähän parempaan tehokäyttöön taas ensi syksynä, sillä tän sävyt on niin hyvin syksyyn sopivat ja toivoisinkin tämän olevan joskus paletti, josta olen suurimman osan sävyistä saanut pannutettua.


Too Faced Natural Eyes on mun luottopalettini matkoilla, mutta itse asiassa edellisellä ulkomaanreissulla tämä ei ollut mukana! Vaalea shimmersävy Silk Teddy on kuitenkin saatu pannutettua jo aikapäiviä sitten ja siitä oon hyvin iloinen, vaikken tällä hetkellä palettia sen suuremmin koitakaan pannuttaa. Vierestä löytyy Urban Decay Naked 2*, jonka vaalein mattasävy Foxy on myös tullut pannutettua jo vuosia sitten. Naked 2 on ehdottomasti yksi mun suosikkini UD:n Naked-paleteista, mutta mitenkään turhan paljon en oo tätä kyllä enää viimeiseen vuoteen käyttänyt. Foxyn vieressä oleva kultainen Half Baked on sävy, jonka haluaisin saada tästä paletista myös pannutettua ja siinä toivottavasti onnistunkin vielä.

Mun pannusaldoni ei tämän suurempi ole, mutta onneksi pannuttamista voi aina jatkaa! Jätin tämän postauksen ulkopuolelle yhden kivipuuterin, sillä niitä mulla kuluu niin tasaiseen tahtiin, etten pidä sellaisen pannuttamista mitenkään "saavutuksena" vaan se on mulle ihan arkipäivää. Highlighterit ovat mulle selkeesti niitä helpoimpia tuotteita pannuttaa ja heti perässä tulevat vaaleat luomivärit. Erityisesti niiden luomivärien ja myös poskipunien pannuttamiseen haluaisinkin koittaa nyt jatkossa panostaa!

Miten te suhtaudutte siihen, kun saatte meikkituotteen pannun näkyviin - harmittaako vai ilahduttaako se? :)

18 kommenttia:

  1. Kyllä se aina ilahduttaa, olipa kyse luomiväristä, puuterista tai vaikkapa suihkugeelistä :D Niissä fiilis on parempi, mitä pidempään on jo kokeillut pannua saada näkyviin, se palkitsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva että oot samoilla linjoilla! Se tosiaan palkitsee, just tosta TF:n aurinkopuuteristakin olin niin iloinen, kun koko viime vuoden koitin sitä pannuttaa ja nyt vihdoin onnistuin :D

      Poista
  2. Sullahan on ihan mahtavaa edistymistä! Onneksi olkoon:) Kyllä pannun esiin saaminen on mulle pelkästään ilon paikka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että se on sullekin ilon aihe, kun tää selkeesti jakaa ihmisiä ja toiset lähinnä kauhistuu siitä pannun esiintulosta :D

      Poista
  3. Se on ihana paras tunne, kun saa meikkituotteen kulumaan pannuun asti! Tällä hetkellä pannutan Lorealin aurinkopuuteria ja innolla katselen sen kulumista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahh niin on<3 Aurinkopuuterit on mulle ihan superhaastavia, sen takia olinkin niin tyytyväinen kun toi TF:n aurinkopuuteri tuli vihdoin pannutettua :D Käytin sitä siis varjostuksiin niin senkin takia se vaan kesti ja kesti.

      Poista
  4. Hyvin olet saanut pannutettua! Mulla ei pannu näy kuin korkeintaan aurinkopuuterissa tms, luomiväreissä todella harvoin etenkin nyt kun olen hamstrannut niitä niin että käytän montaa samaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkopuuterit taas on mulle niitä kaikkein haasteellisimpia! Mullakaan ei luomivärit kulu enää samaan tahtiin kuin joskus aiemmin, kun paletteja oli vähemmän. Esim. toi Naked 2 on hyvä esimerkki siitä, kuinka ton yhden sävyn kanssa ei lopulta kauaa mennyt, kun käytin sitä aika pitkälti ihan päivittäin.

      Poista
  5. Vitsi että oot saanut paljon näistä näkyviin. Kyllä se tuntuu hyvälle, kun saa tuotteet käytettyä loppuun asti ja vältettyä "meikkihävikkiä". Itse ajattelin, etten heitä mitään luomivärejä roskiin ennenkuin ainakin kaikki vaaleimmat sävyt on pannutettu loppuun. Ja tuo Anastasian bronzed kit ihana ja löytyy sävyä myös korostamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samoilla linjoilla sun kanssa! Tummat luomivärit kuluu tosiaan yleensä paljon hitaammin kuin vaaleat, mikä on sinänsä vähän harmi. Just tossa ABH:n Modern Renaissancessakin se vaalea ihana shimmersävy on käytännössä loppu ja sitä tykkäsin yhdistellä noiden tummien kanssa :D

      Poista
  6. Vau, sullahan on vaikka kuinka paljon pannuja näkyvillä! :D

    VastaaPoista
  7. Hyvin oot saanut! Mä en ole elämäni aikana monenkaan tuotteen kohdalla pysytynyt. Guerlainin Météorites on tullut käytettyä täysin loppuun kivipuuterimuodossa, mutta se kesti ikuisuuden, vaikka käytän sitä 99% meikeistäni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipuuterit taas kuluu mulla aika äkkiäkin, jos mulla ei oo käytössä kuin yksi :) Mä oon toisaalta melkoinen puuterin suurkuluttaja, ettei oo mikään ihme että niitä tulee pannutettua tasaisin väliajoin :D

      Poista
  8. Mä oon kans tässä meinannut ruveta pannuttamaan etenkin luomivärejä, mutta usein sit lopulta totean et "njääh, ei tää sovi mulle, ei näytä hyvältä", ja nyt en tiedä mitä tehdä noille rumiluksille, ei jotenkin anna luonto periksi vaan nakata niitä roskiinkaan, tuntuu et ne pitäis käyttää kun niistä on kerran maksettukin, äää vaikeaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottele vaikka puol vuotta, jos se inspis iskee vaikka uudestaan ja alatkin taas tykätä niistä sävyistä! Tai kokeile jotain uusia väriyhdistelmiä, sekin voi auttaa<3 Mulla kävi just ton Modern Renaissancen kanssa niin, että kyllästyin koko palettiin ihan täysin, kun käytin sitä käytännössä koko syksyn. Tauko tekee hyvää välillä!

      Poista
  9. Tosi hyvin olet edistynyt projektissa! Kivoissa luomiväreissä en halua edes saada pannuja näkyviin, sehän tarkoittaisi että tuote loppuu ja joutuu ostamaan uuden. Näin isojen, kalliiden palettien kohdalla. Aika monet meikit on mulle keräilyn kohteita vaikka toki niitä käytänkin.
    Päivittäisiä meikkejä olisi kiva saada pannutettua, puutereissa se lähinnä onnistuu. Joskus loppunut joitakin poskipunia yms jos koko ajan käyttää :) onhan se kieltämättä mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiedän monien ajattelevan just samalla tavalla kuin sä :) Ja noin mäkin itse asiassa ennen ajattelin pitkän aikaa. Mullekin meikit on tietyllä tapaa keräilykohteita, mutta oon koittanut saada sitä ajattelutapaa vähän pois ja sitä kautta oppinut käyttämään niitä ihaniakin tuotteita surutta! Ehkä tähän omalta osaltaan vaikuttaa se, ettei mulla enää kohta ole tilaa säilyttää kaikkia meikkejäni, jos niitä kertyy vaan kamalasti lisää enkä mitään saa käytettyä :D

      Poista

Kiitos kommentista!