torstai 25. huhtikuuta 2019

Kocostar Princess Eye Patch - Kirkkautta ja kosteutta silmänympärysiholle!

*Affiliate- eli mainoslinkki


Olen parin viime vuoden aikana päässyt tutustumaan muutamiinkin erilaisiin silmänympärysnaamioihin, joista uusimpana mulla on tämä upea kultainen purnukka. Vietin maaliskuun alussa syntymäpäiviäni ja sain lahjaksi paketillisen Kocostarin Princess Eye Patcheja*, joista aion tänään teille kertoa. Kocostar on aiemmin tullut mulle tutuksi juurikin sy-naamioiden muodossa, sillä Bette Boxista tuli taannoin kaksi kappaletta brändin Tropical Eye Patch Coconut* -naamioita. Kocostarhan on tunnettu erilaisista kangasnaamioista, joita löytyy niin kasvoille, huulille, käsille, silmänympäryksille kuin jaloillekin. Korealainen kosmetiikka on yhä enemmän ja enemmän ihmisten huulilla ja senkin takia olin enemmän kuin iloinen saatuani lahjaksi näitä silmänympärysnaamioita.

Kocostarin tuotteita myyvät mm. Cocopanda*, eleven* sekä Bearel*. Tuotteen hinta pyörii ostopaikasta riippuen noin 20 euron molemmin puolin.


Nämä Kocostar Princess Eye Patchit tulevat 60 kappaleen paketissa, eli paketista riittää yhteensä 30 käyttökertaan. Naamiot on pakattu hurjan kauniiseen kultaiseen pyöreään rasiaan, jonka välikannen päältä löytyy myös muovinen lasta, jonka avulla yksittäinen naamiolappu on helppo saada purkista. Naamiot on valmistettu hydrogeelistä, jonka on tarkoitus lukita kosteus sekä naamion tehoaineet ihoon. Princess Eye Patch on ennen kaikkea silmänympärysihoa kirkastava, kosteuttava ja raikastava naamio. Naamio on tarkoitus asettaa puhdistetulle ja kuivalle iholle silmien alle ja antaa vaikuttaa noin 20-30 minuutin ajan. Tämän jälkeen ylimääräinen naamiosta iholle jäänyt seerumi kannattaa vielä painella ja imeyttää ihoon, jotta naamion tehosta saa kaiken irti.


Käytän itse silmänympärysnaamioita tuomaan nimenomaan sitä lisäkosteutusta iholle. Ne ovat erittäin käteviä esimerkiksi juhliin valmistautuessa, kun iho kaipaa pikaista kirkastamista. Lisäksi ne on helppo asettaa silmänympärysiholle esimerkiksi silloin, kun haluaa muutenkin helliä ihoaan kasvonaamion avulla. Mikäli kärsit turvotuksesta silmien alla, kannattaa naamio laittaa hetkeksi vaikkapa jääkaappiin ja asettaa sen jälkeen jääkaappikylmänä silmänympärysiholle, jolloin turvotuskin saattaa hieman laskea. Nämä Kocostarin Princess Eye Patchit tuovatkin mukavasti sekä sitä kirkkautta että kosteutusta iholle. Olen kosteuttavampiakin sy-naamioita käyttänyt, mutta hyvin nämäkin toimivat ja erityisesti kesällä tulen varmasti pitämään näistä. Iho jää myös pehmeän tuntuiseksi, eli kyllä näistä tehoa löytyy.


Silmänympärysnaamiot tuovat mulle arkeen pientä luksusta. Nämä Kocostarin laput lähtevät melko herkästi valumaan alaspäin, joten olen kokenut parhaimmaksi odotella makuuasennossa näiden vaikutusajan verran. Samalla tosiaan hemmottelen ihoani muutenkin jonkin kasvonaamion kanssa ja olen kokenut hyväksi käyttää näitä suunnilleen kerran viikossa. Kuuriluonteisesti todella kuivalle silmänympärysiholle näitä voisi käyttää putkeenkin muutaman päivän, mutta vähän harvemmin käytettynä tästä paketista riittää iloa todella pitkäksi aikaa. Seerumi imeytyy näistä ihooni aina oikeastaan ihan täysin, mikä kertoo omalta osaltaan siitä, että mulla tosiaan on kuiva iho ja kaikki tehotuotteet tulevat tarpeeseen. Silmänympärysihoni kuivuus on selkeästi vähentynyt sen jälkeen, kun olen ottanut nämä naamiolaput säännölliseen käyttöön eli tämä lahja tuli todellakin mulle tarpeeseen.


Ovatko Kocostarin tuotteet teille tuttuja? :)

16 kommenttia:

  1. Nää on kyllä ihania :) ja riittoisaan pakkaukseen verrattuna myös mukavan edullisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Eikä tosiaan ole hinnalla pilattu näitä, kun pakkauksessa on niin moneen kertaan naamiolappuset :)

      Poista
  2. Nämä on kyllä ihania! :) ja tuo purkki on tosi kaunis

    VastaaPoista
  3. Mä olen kokeillut Skin79 etanalimaa sisältäviä tosi saman näköisiä lappuja, tykkäsin niistä kovasti. Näitä en ole kokeillut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noihan kuulostaa kiinnostavilta! Mä oon tällä hetkellä ihan hurahtanut kaikkiin täntyylisiin naamioihin<3 :D

      Poista
  4. Oon ostanut irtona ja ne oli ihan kivat, mutta näin nuorella iällä ei vielä suurta vaikutusta (en ainakaan silmämääräisesti oikeasti vain huomaa eroa) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo ei noi välttämättä mitään ihmeitä tee :D Mä huomaan parhaiten sen kosteuttavuuden, kun iho on niin kuiva että kaikki kosteuttavat tuotteet tulee tarpeeseen :)

      Poista
  5. Nämä on tosi hyviä! Eron iholla huomaa tosi selkeästi kun näitä käyttää :)

    VastaaPoista
  6. Mä oon tykännyt Kocostarin kangasnaamioista ja kyseisen merkin silmänympärysnaamiopurnukka odottaakin jo laatikossani testiin pääsemistä :) Silmänympärysihoni tarvitsee kyllä aina kunnon kosteusboostia joten pitää ehdottomasti lähiaikoina kaivaa nämä testiin, sillä nämä kuulostavat toimivilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo tainnut yhtään heidän varsinaista kangasnaamiota testata, kiva kuulla että sä olet niistä pitänyt! Tossa tapauksessa en voi kuin suositella näitä naamioita :) Ei nää ihan parhaimpia ole sen kosteuttavuuden kannalta, mutta hurjan hyviä kuitenkin<3

      Poista
  7. Nää oli hyviä niin kauan kunnes kuivuivat :( Ostin purkin tosin joskus vuosi sitten, mutta vaikka se oli kiinni niin olivat kuivahtaneet niin että juuri viime viikolla heitin purkin pois. Vähän harmi, mutta olivat ihan kiva tuote niin kauan kun niitä pystyi käyttämään.
    Ehkä jatkossa ostan yksittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh tosi tylsää että ne oli päässeet sulla kuivahtamaan :( Mutta kiitos kun varoitit, täytyy muistaa käyttää noi pois mahdollisimman nopeesti, ettei sama käy mullekin!

      Poista
  8. Muhun iskee eniten juuri nämä sy-alueen erikoistuotteet! Tälläisiä saisi tulla enemmänkin markkinoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saisi, kysyntää varmasti löytyisi Suomestakin ihan hirveästi tällaisille tuotteille :)

      Poista

Kiitos kommentista!