keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Ihana Ikoo!


Kuinka monelle teistä Ikoo on tullut jo tutuksi? Kyseessä on erilaisia hiusharjoja sekä -naamioita valmistava brändi, joka oli itselleni vielä reilu kuukausi sitten tuikituntematon. Sain maahantuojalta testiin Ikoon Home -hiusharjan sävyssä Rose Metallic sekä yhden Thermal Treatment Wrap hiusnaamion, joista nyt aion kertoa teille tarkemmin. Ikoon hiusharjat ja -naamiot ovat myynnissä Stockmanneilla. Hiusnaamioita myyvät myös mm. Sokos ja Citymarket.

*Tuote saatu blogin kautta


Vannoutuneena Tangle Teezerin käyttäjänä uuden hiusharjan käyttöönotto tuntui hitusen oudolta, sillä olen jo usean vuoden ajan harjannut hiukseni uskollisesti Tangle Teezer Aqua Splash harjalla ja laukusta on löytynyt myös pienempikokoinen versio perinteisestä Tangle Teezeristä. Ikoo Home -hiusharja* muistuttaakin jonkin verran edellä mainittua hiusharjaa. Harjan tulisi selvittää sekä kuivat että märät hiukset hellävaraisesti samalla hieroen hiuspohjaa. Harjan materiaalina toimivat akryyli, kumi ja hartsi eikä se sisällä lainkaan eläinperäisiä materiaaleja ja sopii näin ollen myös vegaaneille. Harjan hierova ominaisuus perustuu eripituisiin harjaksiin, jotka myös aktivoivat päänahan verenkiertoa. Hiusharja on saatavilla viidessä eri metallinhohtoisessa sävyssä, joista itse tosiaan sain vaaleanpunaisen sävyn Rose Metallic.


Ikoo Home -hiusharjan* harjakset ovat hyvin jämäkät ja hitusen pehmeämpään harjaan tottuneena harjasten kovuus olikin aluksi pienoinen shokki. Nopeasti päänahka kuitenkin tottui siihen eikä harja missään vaiheessa tuntunut kuitenkaan epämiellyttävältä. Harjan hierova ominaisuuskin toki vaatii myös sen, että harjakset ovat tarpeeksi jämäkät, vaikken kyllä itse ole huomannut hiuspohjassani mitään eroa tämän harjan käytön myötä, mutta toisaalta mulla ei myöskään ole mitään hiuspohjan ongelmiakaan. Harjan muotoilu on omasta mielestäni loistava - se on sopivan kokoinen, ei liian pieni vaan hyvin käteen sopiva sekä tukeva. Harja soveltuu sekä oikea- että vasenkätisille, ja hiukset saa harjattua tämän kanssa todella vaivattomasti. Mulla on paha tapa harjata hiukset jo pyyhekuivina, mutta suureksi ilokseni tämä Ikoon harja ei revi kosteita hiuksia lainkaan ja soveltuu siis hyvin myös märkien hiusten harjaamisen, kuten tuotekuvauksessa luvattiin.

En aio Tangle Teezereistäni luopua ja yhä edelleen pidän enemmän Aqua Splashin pehmeämmistä harjaksista. Tämä Ikoon harja on kuitenkin ollut todella kovassa käytössä siitä asti, kun harjan itselleni sain enkä tästä aio luopua. Harja on myös helppo pitää puhtaana ja ulkonäöllisesti tämä miellyttää mua todella paljon. Vaaleanpunainen on aina varma valinta mun kohdallani! Ikoolta löytyy myös toinen hiusharja, joka on suunnattu erityisesti hiusten muotoilua ja föönausta varten. Itse en sellaista kovin usein harrasta, joten sellaiselle mulla ei ole tarvetta.
Hinta: noin 23,90 €.


Kolmesta eri huppuhiusnaamiosta sain itselleni Ikoo Thermal Treatmen Wrap Hydrate & Shinen*. Tämä on hunajauutetta sekä mm. macadamiaöljyä sisältävä hiusnaamio, jonka tulisi kosteuttaa, silottaa ja jättää hiukset kiiltäviksi. Huppua muistuttava naamio on tarkoitus asettaa pestyihin, kevyesti pyyhekuivattuihin hiuksiin ja antaa vaikuttaa 15-25 minuutin ajan. Vaikutusaikana naamiota tulisi toistuvasti hieroa hiuksiin ja samallahan kasvoille asettaa vaikka jonkin ihanan naamion!

Naamion huppu on suhteellisen kookas ja hiukset sai näppärästi ujutettua sen sisälle. Itselläni oli pieniä vaikeuksia saada huppu kiristettyä ja pysymään kireällä, sillä jatkuva hierominen aiheutti lopulta sen, että pitkät hiukseni alkoivat valahdella niskasta alas ja pois hupun sisältä. Syytän tästä kuitenkin ehkä enemmän omaa taitamattomuuttani kuin itse huppua. Naamiossa oli todella raikas ja miellyttävä tuoksu. Itse jaksoin odotella vain sen 15 minuutin ajan, mutta jo sinä aikana naamio oli selkeästi tehnyt taikojaan. Hiukset tuntuivat naamion poishuuhtelun jälkeen todella pehmeiltä ja uskon, että tällainen tehohoito teki todella hyvää omille kuivahkoille hiuksilleni. Hiukset näyttivät kuivina todella elinvoimaisilta eli olin lopputulokseen todella tyytyväinen. Näitä suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa kuukaudessa, mutta itse en ehkä jaksaisi ihan niin usein tällaisen kanssa säätää. Seuraavaksi haluaisin testata Ikoon epäpuhtauksia hiuksista poistavan Detox & Balance Maskia! Sen lisäksi heiltä löytyy vielä korjaava ja hiusväriä suojaava Protect & Repair Mask.
Hinta: noin 6,90 €.

Ikoo oli mulle hurjan mielenkiintoinen uusi tuttavuus, oletteko te jo törmänneet ja testanneet Ikoon tuotteita? :)

maanantai 28. tammikuuta 2019

Kosmetiikkasuosikit | Tammikuu 2019


Vuoden ensimmäisten kosmetiikkasuosikkien aika! Jos viime kuussa suosikkien valinta tuottikin hieman hankaluuksia, tässä kuussa ne valinnat olivat hyvinkin selkeät. Tällä kertaa myös meikkituotteet olivat selkeästi aiempaa edustettuna, kuten mulla toki yleensä onkin. Hiustuotteita ei tässä kuussa noussut suosikkeihin, mutta eipä mulla oikeastaan sillä saralla mitään uusia tuotteita oo tullut testailtuakaan tän kuun aikana. Tehdään vielä tuttuun tapaan tarkempi katsaus valintoihini, miksi juuri nämä viisi päätyivät suosikeikseni? 

*Tuote saatu blogin kautta pr-näytteenä


7th Heaven Strawberry Cream Face Mask on ihana mansikantuoksuinen, paksu ja kermainen kasvonaamio. Naamion on tarkoitus puhdistaa sekä ravita ihoa ja naamiosta löytyykin suuri määrä mekaanisesti kuorivia partikkeleja, joiden kanssa kasvot saa samalla siis myös kuorittua. Tämä on suunnattu erityisesti kuivalle iholle ja näin talvella tämä on tehnyt todella hyvää mun iholleni. Kesällä tämä tuntui olevan vähän turhankin tujua tavaraa iholleni ja sain tämän käytön jälkeen silloin tällöin myös näppyjä ihoon, mutta nyt kun ihoni on kuivimmillaan, tämä on kosteuttanut ihoa todella hyvin. Tätä naamiota myydään tuubin lisäksi myös pienemmässä yksittäispakkauksessa ja mähän käytin tämän brändin naamioita joskus nuorempana ihan jatkuvasti - tätäkin on siis tullut testattua jo vuosia sitten ensimmäisen kerran.


Kirjoitin tästä The Ordinary Coverage Foundationista ihan vasta oman postauksenkin, mutta pakko mun oli tämä ottaa myös kuukauden suosikkeihin. Tämä on ehdottomasti tällä hetkellä mun suosikkimeikkivoiteeni. Peittokyky on hyvä, mutta koostumus todella kevyttä. Tätä ei kerralla kulu kovinkaan paljon ja hintaansa nähden tämä on todellakin loistavaa tavaraa. Pientä miinusta tämä saa siitä, että sävy hitusen hapettuu kasvoilla eli muuttuu siis tummemmaksi ja/tai keltaisemmaksi kuin mitä se tuubista pumpattaessa on. Tän kanssa pitääkin olla ihan supertarkka, ettei kasvoille jää minkäänlaisia rajoja, sillä ne rajat sitten todellakin erottuvat. Saan tämän kuitenkin sulautumaan ihooni oikein nätisti, mutta uskon silti, että pienen rusketuksen kanssa sävy olisi mulle vähän parempi. Siitä huolimatta rakastan tätä meikkivoidetta ja uskon, että tulen käyttämään tätä vielä useita pulloja!


Mulla on ollut koko alkuvuoden ajan käytössä oikeastaan tasan kaksi poskipunaa, jotka molemmat kuuluvat tämän vuoden pannuprojektiini. Toinen niistä on tämä kuvassa näkyvä IDUN Minerals Mineral Blush Havtorn*, joka on aivan upea rusehtavan sävyinen poskipuna. Ihastuin varmaan pari-kolme vuotta sitten ruskeisiin poskipuniin ja tällä hetkellä tämä on ehdoton suosikkini niistä. Ruskea poskipuna on siitä helppo, että se sopii yhteen aika pitkälti kaikenlaisen meikin kanssa. Tässä yksilössä on pigmentti juuri kohdillaan ja punassa on aavistuksen verran shimmeriä, joka kuitenkin näkyy kasvoilla todella maltillisesti. Tämä oli mulle ihan loistava valinta pannuprojektiin, sillä poskipuna on oikeasti ihan hurjan ihana ja ehdoton suosikkini tällä hetkellä.


Dr. Botanicals Pomegranate Superseed Brightening Eye Serum* tuli joulukuun Lookfantasticin Beauty Boxista ja oon täysin rakastunut tähän! Mun oli jo pitkään pitänyt hankkia jonkinlainen seerumi sy-iholle ja tämä auttaa todella hyvin kosteuttamaan ja kirkastamaan silmänympärysihoa. Koostumushan tässä on jokseenkin öljymäinen, joten imeytyminen kestää jonkin aikaa. Sen takia oonkin suosinut tätä itse iltakäytössä, mutta kuivat kohdat sy-alueella ovat pysyneet täysin poissa sen jälkeen, kun aloin tätä käyttää. Pipettipullo on todella näppärä ja kerralla saa annosteltua seerumia juuri sen verran kuin tarvitsee. Tästä mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa, tämä on yksi parhaimpia ihonhoitoon liittyviä uusia kosmetuotteita pitkään aikaan!


Viimeisenä vielä mun uusin ripsarirakkauteni! It Cosmeticsin Superhero Elastic Strenght Volumizing Mascara tuli taannoin Boxycharmista ja ihastuin tähän välittömästi. Nyt, kun ripsari on ollut jonkin aikaa käytössä, on sen massa myös hieman kuivempaa kuin aluksi ja pidän tästä yhä enemmän. Aluksi tällä sai todella herkästi paakkuja ripsiin, mutta nykyään aivan ihanasti tuuheutta ja volyymia ripsiin ilman paakkuja! Mikään supererotteleva tämä ei ole, mutta itse en sellaista ominaisuutta ripsiväriltä kaipaakaan. Mun on todella vaikea löytää sellaista ripsiväriä, jonka oikeasti kelpuutan käyttööni, joten senkin takia oon tästä niin innoissani.

Onko tammikuun suosikeistani jokin tuote teille tuttu? :)

lauantai 26. tammikuuta 2019

Ihonpuhdistusta kuplavedellä + ARVONTA

*SodaStream ja Beauty Bubbles -pullo saatu pr-näytteenä



SodaStream -hiilihapotuslaitteet ovat varmasti suurelle osalle tuttuja ainakin nimeltä, mutta kuinka moni teistä on jo testannut Koreasta lähtöisin olevaa ihonpuhdistusta kuplaveden avulla? Itse olin törmännyt tähän ihonpuhdistustapaan sattumalta joskus viime vuoden puolella, mutten sen kummemmin asiaa lähtenyt miettimään. Jokin aika sitten sain kuitenkin yhteydenoton, jossa mulle tarjottiin mahdollisuutta päästä tekemään yhteistyötä SodaStreamin kanssa ja päästä samalla siis testaamaan, kuinka se kuplavesi ihonhoidossa toimii! Sain itselleni testiin SodaStream Spirit -hiilihapotuslaitteen sekä erityisen Beauty Bubbles -pullon, joka on erityisesti suunniteltu käytettäväksi juurikin kauneudenhoidossa.

Mistä tässä on siis kyse? Miksi kukaan haluaisi käyttää kuplavettä ihonpuhdistuksessa? Korealaiset kauneudenhoitorutiinit ovat nyt enemmän pinnalla kuin koskaan ja heiltä tulee jatkuvasti uusia innovatiivisia ajatuksia ja tapoja kaunudenhoitoon liittyen. Ei siis ihme, että tämäkin on sieltä lähtöisin. Kuplaveden tulisi poistaa kasvoilta lika ja muut epäpuhtaudet tavallista hanavettä tehokkaammin, sillä se pääsee syvemmälle ihohuokosiin, jolloin sen puhdistava vaikutus aktivoituu ja kasvot tulevat puhtaammiksi. 


Käytännössä tämä tapahtuu siten, että normaalin ihonpuhdistuksen ja meikinpoiston jälkeen kasvot tulisi upottaa kuplaveteen noin 15 sekunnin ajaksi. Sitä ennen kasvot on kuitenkin hyvä totuttaa kuplaveteen esimerkiksi käymällä kasvot ihonpuhdistuksen jälkeen läpi kuplaveteen kostutetun vanulapun kanssa. Tätä on hyvä toistaa niin pitkään, että iho tottuu kupliin. Omalla kohdallani uskalsin testata kasvojen upottamista kuplaveteen jo parin päivän kuluttua. Kuplapesu tulisi toistaa kuivalla ja normaalila iholla noin kerran viikossa ja seka- tai rasvoittuvalla iholla 2-3 kertaa viikossa. Omaa ihoa kannattaa kuunnella ja edetä ihan sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä.

Mulla itselläni on kuiva iho, mutta erityisesti poskien alueella on paljon laajentuneita ihohuokosia. Olinkin enemmän kuin innoissani luettuani, että kuplavesipuhdistus saattaa hetkellisesti hieman supistaa niitä ja totta kai oli mukava päästä testaamaan putsaako kuplavesi kasvot paremmin kuin vaikkapa ihan tavallinen kasvovesi. Ensimmäiset päivät käytinkin iltaisin kuplaveteen kostutettua vanulappua kasvo- tai miselliveden sijaan totuttaen ihoani rauhassa kuplaveden vaikutukseen.


Ensimmäinen käyttökerta jännitti, sillä pelkäsin ihoni reaktiota kuplaveteen. Kastelin vanulapun kuplavedellä ja kuuntelin sen sihahtelua. Kasvoilla en kuitenkaan tuntenut pienen kihelmöinnin lisäksi oikeastaan mitään. Lopulta pirskottelin kuplavettä vielä kämmenistäni kasvoille ja nyt kihelmöinnin tunsi jo paljon selkeämmin. Tunne ei kuitenkaan ollut lainkaan epämiellyttävä. Odotin pienen hetken ja kohta iho alkoi tuntua kireältä ja se olikin se tunne mitä olin osannut odottaa, sillä kuplavesikäsittely saattaa hetkellisesti kuivattaa ihoa jonkin verran. Hyvät kosteuttavat tuotteet päälle ja seuraavana päivänä sama uusiksi.

Kasvojen upotus kuplaveteen olikin sitten astetta rajumpi operaatio ja siinä vaiheessa se kihelmöinti tuntui jo ihan kunnolla ja voimakkaana. Kuten odottaa saattoi, ihoa kiristi melkoisen paljon kuplavesikäsittelyn jälkeen ja taas kerran ihoa piti hoitaa kunnolla kosteuttavilla tuotteilla. Iho näytti käsittelyn jälkeen virkistyneeltä ja mieli ainakin oli siinä samassa virkistynyt oikein kunnolla. Ihohuokosissa en mitään eroa valitettavasti huomannut missään vaiheessa, mutta jatkan ehdottomasti kuplaveden käyttöä ja uskon, että omalle kohdalleni se kerta viikossa riittää hyvin. Vanulappujen kanssa voisin käydä kasvojen ihoa useamminkin läpi, mutta kuplaveteen upotus oli tosiaan kuivalle iholle sen verran raju kokemus, etten sitä kovin usein lähtisi tekemään.


Sain suureksi ilokseni SodaStreamilta myös mahdollisuuden arpoa yhdelle lukijalleni SodaStream Spirit -hiilihapotuslaitteen sekä Beauty Bubbles -pullon! Palkinnon sponsoroi SodaStream. Luethan allaolevat osallistumisohjeet huolella, sillä puutteellisesti jätettyjä kommentteja ei oteta arvonnassa huomioon!
  • Osallistuaksesi arvontaan kerro mikä on sinun luottotuotteesi ihonpuhdistuksessa?
  • Arvontaan osallistujalta edellytetään sähköpostiosoitteen jättämistä. Mikäli et halua lisätä sähköpostiosoitettasi kommenttiisi, voit lähettää sen minulle myös sähköpostitse osoitteeseen lipstickklove@outlook.com.
  • Palkinto postitetaan vain Suomeen.
  • Poistan kaikki postaukseen tulleet, sähköpostiosoitteita sisältävät kommentit arvonnan päätyttyä, kun voittaja on arvottu.
  • Arvonta päättyy sunnuntaina 3.2.2019 kello 23.59, jonka jälkeen olen voittajaan sähköpostitse yhteyttä. Mikäli vastausta ei kuulu viiden vuorokauden kuluessa, arvon uuden voittajan.
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

The Ordinary Primer & Meikkivoide


Edulliset meikkipohjatuotteet ovat hyvin monien mieleen ja olen onnistunut löytämään itselleni ihan loistavan primer+meikkivoidekaksikon The Ordinarylta! The Ordinary tunnetaan ehkä paremmin ihonhoitotuotteistaan, joita olen itsekin testannut muutamia. Loppuvuodesta päätin kuitenkin tilata itselleni myös nämä meikkituotteet ihan testausmielessä, sillä The Ordinaryn tuotteet ovat sen verran edullisia, ettei rahallinen menetys olisi ollut suuri, vaikken tuotteista olisi pitänytkään. Mitä meikkipohjaan tulee, olen kyllä valmis panostamaan tuotteisiin myös rahallisesti, mutta totta kai on aina mukavampaa, jos niitä uusia luottotuotteita löytyy vähän edullisempien brändien tuotteista. The Ordinarya myydään useissa verkkokaupoissa kuten elevenillä ja Beauty Bayssä. Brändin tuotteet tulivat jokin aika sitten myyntiin myös Stockmanneille, mutta hinnat ovat siellä selkeästi mm. edellä mainittujen verkkokauppojen hintoja korkeammat.

*Affiliate- eli mainoslinkki


Tilasin Beauty Baysta itselleni The Ordinaryn High-Adherence Silicone Primerin sekä Coverage Foundationin. Molempia olen testannut nyt reilun kuukauden ajan ja olen tässä ajassa saanut muodostettua aika hyvin mielipiteeni kummastakin tuotteesta. Päivittäin nämä eivät mulla ole käytössä olleet, mutta useita kertoja viikossa kyllä. Kuukausi ei ole pitkä aika tuotteiden testaukseen, mutta meikit ovat mulle yleensä sellaisia, joista huomaan hyvinkin nopeasti pidänkö niistä vai en. Niiden kanssa kun ei samalla tavalla tarvitse jäädä odottelemaan vaikutusta ja ihon reaktioita kuin esimerkiksi ihonhoitotuotteiden kanssa!


The Ordinary High-Adherance Silicone Primer* on ihon epäpuhtauksia ja laajentuneita ihohuokosia häivyttävä silikoneja sisältävä primer. Primer lupaa pidentää meikin kestoa, tehdä ihon mattapintaiseksi ja myös auttaa sitä pysymään kosteutettuna. Ihmiset kaipaavat käyttämiltään meikinpohjustusvoiteilta hyvinkin eri asioita ja itse kaipaan etunenässä juuri sitä, että laajentuneet ihohuokoset saa piiloon, ihon pinta jää meikkivoiteelle otolliseksi ja meikki pysyy paikoillaan koko päivän. Toki hyvä primerkaan ei ihmeitä tee, jos alla tai päällä olevat tuotteet ovat epäsopivia joko iholle tai keskenään, mutta tämä The Ordinaryn primer on toiminut loistavasti oikeastaan kaikkien testaamieni meikkivoiteiden kanssa.


Primer on väriltään valkoista ja koostumukseltaan paksuhkoa ja voidemaista. Iholle primer kuitenkin levittyy todella helposti eikä siitä paksuuden tunteesta ole enää tietoakaan. Todella pieni määrä riittää koko kasvojen iholle, kuvassa näkyvässä lusikassa olevasta määrästä saisin itselleni primerannoksen moneksi aamuksi. Koen tämän siis olevan myös hurjan riittoisa tuote. Primer jättää ihon hieman liukkaan tuntuiseksi, mutta ei lainkaan kiiltäväksi. Meikkivoide liukuu ja levittyy primerin päälle vaivatta eikä tämä lähde rullautumaan iholta pois. Liian monet primerit tekevät juuri sen, mutta tämä ei ja mikä parasta - tämä oikeasti auttaa blurraamaan niitä laajentuneita ihohuokosia. Mikään primerhan niitä ei saa pois taiottua, mutta kaikilla ei myöskään ole minkäänlaista kykyä peittää niitä toisin kuin tällä. Ei tämä ehkä paras mahdollinen siihen puuhaan ole, mutta riittävän hyvä omaan makuuni. Meikin kestoon ja pysyvyyteen tämä auttaa omasta mielestäni oikeinkin hyvin. Kaiken kaikkian olen ollut tähän primeriin enemmän kuin tyytyväinen ja hintaansa nähden tämä on suorastaan loistava tuote.
Hinta: noin 7,80 €/30 ml.


The Ordinarylta löytyy kaksi eri meikkivoidetta, joista itse lähdin testaamaan peittävämpää Coverage Foundationia*. Tämä on puolimatan lopputuloksen antava peittävä meikkivoide, joka lupaa peittävyydestään huolimatta tehdä meikkipohjasta kevyen näköisen. Meikkivoiteen sävyvalikoima on näin edulliseksi tuotteeksi yllättävän suuri, mistä suuren suuri plussa. Liian usein törmää edullisempien brändien kohdalla siihen, ettei meikkivoiteista ole kuin muutama hassu sävyvaihtoehto, joista ei mitenkään voi löytyä kaikille sitä oikeaa.

Ostin itse omani sävyssä 1.0 N Very Fair, jonka pitäisi olla pohjasävyltään neutraali ja vaalea sävy. Tosiasiassa tämä ei kyllä mun mielestäni ole pohjasävyltään neutraalia nähnytkään, sillä meikkivoide on ainakin omilla kasvoillani todella, todella keltapohjainen. Mun ihoni on pohjasävyltään keltainen, mutta tämä tuntui olevan jo vähän turhankin keltainen ja/tai hitusen liian tumma, sillä meikkivoidesiveltimellä levitettynä meikkivoide ei näytä kovinkaan imartelevalta kasvoilla. Meikkisieni onneksi pelastaa tilanteen eli kun käyn kasvot meikkivoiteen levityksen jälkeen läpi meikkisienen kanssa kevyesti painamalla, saan meikkivoiteen sävyn keltaisuutta taltutettua sen verran, että sävy sointuu hyvin omaan ihonsävyyni.


Meikkivoiteen koostumus on hyvin kevyttä ja juoksevaa, mutta se peittää silti todella hyvin. Yllättävän pieni määrä riittää koko kasvoille, ehkä juuri sen kevyen ja juoksevan koostumuksen takia. Samasta syystä meikkivoide myös asettuu ja levittyy kasvoille todella kauniisti. Sanoisin tämän olevan ihan täysin peittävää, mutta tiedän monien mieltävän tämän meikkivoiteen ennemminkin puolipeittäväksi. Mulla itselläni ei kuitenkaan ole mitään sen kummempia epäpuhtauksia tms. iholla ja ainut mikä vaatii mulla tavallista suurempaa peittoa on punoittavat ja sinertävät kohdat iholla. Meikkivoide peittää myös todella hyvin laajentuneita ihohuokosia ja tämä meikkivoide yhdistettynä The Ordinaryn primeriin onkin ihan lyömätön kombo! Puolimatan lopputuloksen huomaan itse siitä, että tämän meikkivoiteen kanssa kuluu puuteria hieman tavallista enemmän. Lisäksi 8 tunnin työpäivän jälkeen kasvot ovat alkanee hieman kiiltää eikä tätä tapahdu mulla yleensä mattameikkivoiteiden kanssa. Nämä eivät kuitenkaan ole isoja miinuksia, joten kaiken kaikkiaan voin sanoa olevani tähän meikkivoiteeseen todella tyytyväinen.
Hinta: noin 9,80 €/30 ml.

Ovatko The Ordinaryn meikkipohjatuotteet teille tuttuja? :)

maanantai 21. tammikuuta 2019

Mizonin ihanat ihonkosteuttajat!

*Affiliate- eli mainoslinkki


Ihastuin Mizonin tuotteisiin viime kesänä ja loppuvuodesta tilasin itselleni kaksi Mizonin ihanaa seerumia - Hyaluronic Acid 100* sekä Collagen 100*. Mulla on kuiva iho, joten kosteuttavat tuotteet etenkin talvella ovat mun iholleni kultaakin kalliimpia ja se olikin yksi tekijä, joka vaikutti juuri näiden tuottieden valintaan. Tämä kaksikko sopii kuitenkin varmasti todella hyvin myös vähän vähemmän kuivalle ihotyypille, sillä totta kai myös rasvoittuvampi iho tarvitsee kosteutusta, joskaan ei ehkä ihan niin suurissa määrin kuin kuiva iho. Mizonia myy mm. Bearel ja eleven verkkokaupat. Kivijalkamyymälöistä Mizonia voi ostaa Stockmanneilta. Olen nyt kohta parin kuukauden ajan näitä testaillut ja nyt olisi tarkemman arvion paikka, kuinka tuotteet ovat mulla toimineet?


Aloitetaan tällä Mizon Original Skin Energy Hyaluronic Acid 100* seerumilla, joka nimensä mukaisestikin on siis hyaluronihappoa sisältävä seerumi. Hyaluronihappo on ihoa runsaasti kosteuttava ainesosa ja monet seerumit ja kasvovoiteet sisältävät sitä. Tästä seerumista jopa 50% on juurikin hyaluronihappoa. Sen lisäksi seerumi sisältää mm. koivunmahlamehua sekä vadelma-uutetta, jotka myös auttavat ihon kosteutuksessa ja suojaavat ihoa. Tuote tulee todella kauniissa pipettipullossa ja pipetin kanssa on todella helppo annostella seerumia kädelle juuri sen verran kuin sitä tarvitsee. Kauniit pakkaukset ovatkin yksi asia, josta Mizon saa multa kiitosta.


Koostumukseltaan seerumi on hyvin kevyttä ja juoksevaa, se imeytyy ihoon todella nopeasti ja jättää sen hieman nahkean tuntuiseksi. Keveytensä puolesta käytän tätä ennen tuhdimpaa seerumia ja tämä on mulla ollut pääasiassa aamukäytössä. Tämä oli todella helppo sisällyttää osaksi ihonhoitorutiiniani juurikin sen takia, että tämä imeytyy hurjan nopeasti eikä siis aiheuta turhaa odottelua ennen seuraavan tuotteen levittämistä. Seerumin keveys on myös varmasti mieluinen asia rasvoittuvamman ihotyypin omaaville, sillä tuote ei jää kasvoille pyörimään tai aiheuta minkäänlaista rasvaisuuden tunnetta, saati kiiltelyä. Olen huomannut ihossani ihan selvän eron niinä aamuina kun olen tätä seerumia käyttänyt verrattuna niihin, kun seerumi on jäänyt pois. Iho on muuttunut päivän mittaa selkeästi nopeammin kuivemmaksi, kun tätä ei ole käytetty. Eli uskon tosissani siihen, että tällä hyaluronihapposeerumilla on runsas kosteuttava vaikutus ihooni ja se todella auttaa ihoni kosteustasapainoon. Hyaluronihapposeerumit ovat tulleet jäädäkseen osaksi ihonhoitorutiiniani!
Hinta: noin 29,90 €/30 ml.


Mizon Skin Energy Collagen 100* on kiinteyttävä seerumi ja anti-age tuote, joka soveltuu kuitenkin kaikenikäisille ja myös kaikille ihotyypeille. Seerumista 90% on merikollageenia, jonka on tarkoitus kosteuttaa, kiinteyttää ja tehdä ihosta täyteläinen. Merikollageenin lisäksi seerumi sisältää mm. kosteuttavaa hyaluronihappoa ja ihon vanhenemista ehkäisevää niasiinia. Luin tästä seerumista muutama kuukausi sitten Paletilla-blogista ja tiesin samantien, että munkin on pakko saada tämä itselleni. Elimistö tuottaa kollageenia normaalisti itsekin, mutta iän karttuessa sen tuotanto pikkuhiljaa vähenee ja vaikken ehkä itse vielä 25-vuotiaana tällaisia tuotteita tarvitsisi, halusin kuitenkin testata mitä tämä omalle iholleni tekee. Vai tekeekö mitään. Kollageenivalmisteita on olemassa monenlaisia, myös sisäisesti nautittavia, mutta itse olen toistaiseksi testannut vain tätä Mizonin seerumia.


Seerumi on kevyttä ja nopeasti ihoon imeytyvää. Olen käyttänyt tätä iltaisin osana ihonhoitorutiiniani lähes päivittäin siitä lähtien, kun nämä loppuvuodesta itselleni sain. Kuten Mizonin hyaluronihapposeerumin, myös tämän kanssa olen käyttänyt yhdessä myös jotain toista seerumia, sillä talvella en voi tarjota iholleni liikaa kosteuttavia tuotteita. Tämäkin tosiaan humahtaa ihoon hyvin nopeasti ja muiden tuotteiden kerrostaminen tämän päälle onnistuu siis hyvin. Mitään muutosta en ole ihoni kunnossa, kiinteydessä tai täyteläisyydessä huomannut tänä aikana, kun seerumi on ollut käytössä. Kuten totesin jo aiemmin, ei oma ihoni vielä ehkä niin kovasti kaipaa tällaisia tuotteita muuten kuin kosteuttavuuden puolesta, mutta eipä tästä mitään haittaakaan ole ollut. En siis sano, etteikö tästä olisi ollut hyötyä, mutta ne hyödyt eivät vain sitten ole olleet silmin nähtävissä tai käsin kosketeltavissa. Pitemmällä aikavälillä saattaa niitä hyötyjä huomatakin tai sitten ei, mutta mielelläni mä tätä iholleni laitan ihan vaikka vaan sen takia, että tämäkin kosteuttaa ihoa ja sitä kosteutustahan kuiva iho kuitenkin aina tarvitsee.
Hinta: noin 29,90 €/30 ml.

Hyaluronihapposeerumi on siis ollut selkeästi näkyvämmin tehokkaampi kuin kollageeniseerumi, mutta molempia aion käyttää myös jatkossa. Kollageeniseerumin suhteen täytyy miettiä tulenko heti ostamaan uutta, mutta siis en todellakaan näe mitään haittaakaan siinä, että olen kyseistä seerumia käyttänyt. Mizonilta olisi hauska testata myös muita seerumeita ja toki myös ihan muitakin tuotteita.

Ovatko Mizonin seerumit teille tuttuja? Entä käytättekö te erillisiä kollageeni- tai hyaluronihapposeerumeita? :)

lauantai 19. tammikuuta 2019

Boxycharm | Joulukuu 2018


Sain joulukuun Boxycharmin käsiini jo reilu viikko sitten ja vihdoin pääsen esittelemään sen sisällön myös teille. Odotin tätä boksia hieman pelonsekaisin tuntein, sillä Boxycharmithan ovat aina ihan mahtavia sisällöltään, mutta joulukuun boksin kohdalla osa tilaajista sai meikkipaletin sijaan pienikokoisen suoristusraudan. Ja voitte vain miettiä, mitä suomalainen tekee jollain amerikkalaisella sähkölaitteilla, kun ei nyt ihan nämä sähköpistokkeet sovi yksi yhteen ja sellaisen takia en mitään adaptereita alkaisi itse hankkia. No kuinkas kävi, löytyikö mun boksistani suoristusrauta vai paletti?


Totta kai se suoristusrauta! Pieni epätoivoinen voihkaisu multa taisi päästä, kun boksin avasin ja sisällön näin, mutta toisaalta osasin tätä ihan odottaakin. Luojan kiitos sisältö vaikutti muuten tosi kivalta, ettei koko boksi sentään ollut pelkkää pettymystä. Viidestä tuotteesta neljä oli kiinnostavia heti ensisilmäyksellä, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei toi suoristusrauta yhtään harmittaisi. Aina ei kuitenkaan voi voittaa, toivottavasti tällaisia bokseja ei vaan jatkossa tulisi kovinkaan usein, sillä monille ulkomaalaisille tilaajille tollaset tuotteet on tosiaan käyttökelvottomia. Seuraavaksi käydään boksin sisältö läpi hieman tarkemmin:


Boksista tuli tosiaan PYT Mini Hair Straightener, joka oli ehdottomasti tämän boksin arvokkain tuote ja mulle tosiaan turha. En viitsinyt edes kuvia varten avata tuota pakettia, mutta joo, sisältä tosiaan löytyi pienikokoinen suoristusrauta. Siitäkin huolimatta, että tuotetta voisi Suomessa käyttää, en olisi hihkunut riemusta tämän saatuani. Mulla on varsin kelpo suoristurauta jo entuudestaan ja koska mä suoristan mun valmiiksi suorat hiukseni ehkä kolme kertaa vuodessa, en tosiaan tarvitse uutta suoristusrautaa. En rehellisesti sanottuna tiedä mitä tämän kanssa teen, mutta mulle tämä tosiaan on tarpeeton tuote.
Hinta: noin $75,00.


Pretty Vulgar The Powder Room Translucent Setting Powder oli sen sijaan enemmän kuin kiinnostava tuote! Translucent-puuterit ja vieläpä irtopuuterit ovat mulla ihan päivittäisessä käytössä meikatessani ja tässähän on kaiken kukkuraksi vielä ihan supernätti pakkaus. Tuotetta on puuterirasiassa 25g eli ihan mukava määrä, vaikka mulla irtopuuterit kuluukin suhteellisen nopeaa tahtia. Muutaman kerran olen tätä testannut enkä ole löytänyt mitään valittamista. Puuteri kiinnittää meikin todella kauniisti jättämättä kuitenkaan liian puuterimaista pintaa iholle. Lopputulos on kaunis ja pysyvä. Hurjan kiva tuote, varmasti tämän boksin paras!
Hinta: noin $32,00.


Nähtyäni tämän meikkikynän ensimmäinen ajatukseni oli, että ei kai taas silmänrajauskynä jossain ihme värissä! Mutta ehei, tämä onkin huultenrajauskynä ja mielenkiintoni heräsi sen tajuttuani oikeastaan ihan välittömästi. Tämä Bodyographyn Lip Pencil tuli mulle sävyssä Timber. Timber on hieman punertava ruskea sävy ja tälle tulee varmasti todella paljon käyttöä, sillä mähän rakastan ruskeita huulipunia. Vielä en ole tätä testannut muuta kuin käden iholle, mutta enköhän mä pian pääse kokeilemaan tätä ihan huulillakin. Kynä tuntui aavistuksen verran liian kovalta omaan makuuni, mutta väri kyllä irtosi siitä huolimatta todella hyvin. Mä olen vain tykästynyt kermaisempiin huultenrajauskyniin, mutta eiköhän meistä tämänkin kanssa vielä kavereita tule.
Hinta: noin $12,00.


Ihonhoitotuotteen virkaa boksissa toimitti Cosmedix Detox Activated Charcoal Mask. Tämä ihohuokosia tehokkaasti puhdistava kasvonaamio lupaa tehdä ihosta kirkkaan ja puhdistetun. Joskus ehkä toivoisin vaikkapa niitä kosteuttavia naamioita näiden puhdistavien sijaan kauneusbokseista, mutta kaipa näille on enemmän kysyntää! Mielenkiintoinen tuote, mutta näin talvella mulla jää tällaiset tuotteet käyttämättä, sillä iho on jo valmiiksi kuiva ja tarvitsee extrakosteuttavia tuotteita. Keväämmällä otan tämän kyllä testiin, sillä vaikka mulla kuiva iho onkin, käytän siitä huolimatta silloin tällöin myös syväpuhdistavia naamioita.
Hinta: noin $30,00.


Viimeisenä vielä Tarte Tarteist Shimmering Lip Paint, joka tuli aivan ihanassa sävyssä Insta-Famous. Huulikiillot on alkaneet kiinnostaa mua pikkuhiljaa koko ajan enemmän ja enemmän ja tämä yksilö osoittautui aivan loistavaksi. Vaalea, voimakkaasti kimaltava huulikiilto näyttää hyvältä niin yksinään huulilla kuin vaikkapa jonkin huulipunan päällä. Jonkin verran tämä aiheuttaa sitä tahmeuden tunnetta huulilla, mutta pahimmasta päästä tämä ei ole ja kiilto on siis ihan käyttökelpoinen. Tarte on myös brändinä mun mielestä todella kiinnostava, joten senkin takia oli hurjan kiva saada heidän meikkituotteensa boksista. Lisää vaan näitä!
Hinta: noin $20,00.

Kokonaisarvo joulukuun boksille oli huimat $169,00, mutta tästähän mun on pakko miinustaa se 75 dollaria, mikä on tuon suoristusraudan arvo. Tammikuussa ei pitäisi mun käsittääkseni mitään tällaisia yllätyksiä tulla ja sainkin juuri lähetettyä boksini Shipiton varastolta kohti Suomea.

Miltä boksi vaikuttaa? Mikä olisi teidän suosikkituotteenne? :)

torstai 17. tammikuuta 2019

Pan That Palette 2019 - Aloitus


Vuoden 2019 Pan That Paletten valinta tuotti mulle pienoisia haasteita ja kysyinkin sen suhteen myös teidän mielipidettänne. Alusta asti mulle oli selvää, että haluan ottaa tähän luomiväripaletin pannutusprojektiin nimenomaan jonkin Too Facedin paletin. Lopulta karsin vaihtoehdot Chocolate Bariin ja Sweet Peachiin. Kysyin Instagramissa teidän mielipidettä, jonka toivoin auttavan mua päätökseni tekemisessä, mutta joo - eipä se oikeastaan auttanut kun lopputulos taisi olla 49% - 51% siten, että Sweet Peach sai 2% enemmän ääniä. Todella tasaista siis eikä kyselystä siis valitettavasti juuri ollut hyötyä mulle! Lopulta päädyin kuitenkin valitsemaan tämän vuoden Pan That Paletteksi Too Facedin Chocolate Barin.

Valintaan vaikutti monikin asia, mutta ennen kaikkea se, että koen tämän olevan käytännöllisempi arkipaletti kaikkiin vuodenaikoihin ja tämä on huomattavasti vanhempi kuin Sweet Peach. Luomiväritkään eivät kuitenkaan säily ikuisesti hyvinä, joten parempi ottaa tästä paletista kaikki ilo irti vielä, kun luomivärit eivät ole muuttuneet esimerkiksi koostumukseltaan.


Lähtötilanne on tämä. Paletti näyttää lähestulkoon käyttämättömältä, mutta kyllä tällä on vuosien saatossa tehty melkoisen monta meikkilookia - sekä itselle että muille. Eniten kulumista on havaittavissa Salted Caramel ja Marzipan sävyissä, jotka ovatkin varmasti ensimmäisiä sävyjä, joista saan pannun näkyviin. Ajattelin kirjoittaa vuoden aikana muutaman välikatsauksen siitä, kuinka olen projektissani edennyt, mutta ihan joka kuukausi en näe tarvetta tästä kirjoittaa. 


Mitä sitten tavoittelen? Totta kai haluaisin saada paletin jokaisesta sävystä pannun näkyviin tämän vuoden aikana, mutta helpotetaan hommaa siten, että kahdesta toistaiseksi määrittelemättömästä sävystä sitä pannua ei tarvitse saada näkymään. En nimittäin halua asettaa itselleni turhia paineita tämän kanssa, kuten kävi loppuvuoden aikana ABH:n Modern Renaissancen kanssa. En myöskään aseta nyt mitään välitavoitteita, sillä en vielä ihan tarkalleen tiedä milloin aion blogin puolella seuraavan katsauksen tähän palettiin tehdä. Nyt haluan vain keskittyä siihen, että saan opeteltua taas käyttämään tätä palettia enemmän normaalissa arjessa. Päivittäin en halua tätä joutua käyttämään, mutta muutaman kerran viikossa pyrin nyt ainakin näin alkuun tekemään meikin tätä palettia käyttäen.

Mitä luulette, kuinka mun projektissani tulee käymään? Entä mitä mieltä olette paletista, jonka tähän valitsin? :)

tiistai 15. tammikuuta 2019

Kuorintaa ja rusketusta iholle Cocoa Brownilla!


Sain jo syksyllä itselleni Kauneutta.com verkkokaupasta testiin pari kappaletta Cocoa Brown tuotteita ja vihdoin pääsen tästä kaksikosta kertomaan teillekin! Cocoa Brown by Marissa Carter on sarja erilaisia itseruskettavia tuotteita aina perinteisestä tanning moussesta itseruskettaviin kasvopyyhkeisiin ja kuorinta-aineeseen. Itse sain testiin 1 Hour Tan Moussen, Tanning Mittin sekä Tough Stuff -vartalonkuorinta-aineen. Tämä kombo riittää hyvin omaan käyttööni, sillä en ole kovinkaan suuri itseruskettavien tuotteiden kuluttaja. Kuorinta-aine valmistelee ihon tulevaa rusketusta varten ja tanning mitt puolestaan auttaa itseruskettavan levittämisessä. Helppoa ja simppeliä, juui sellaista kuin itse toivon itseruskettavien tuotteiden olevan!

*Tuote saatu pr-näytteenä


Ennen itseruskettavan lisäämistä iho olisi hyvä kuoria perusteellisesti noin vuorokautta ennen, jotta itseruskettava tarttuisi iholle tasaisesti. Cocoa Brown Tough Stuff* on hyvin tehokas kuorinta-aine vartalolle. Ja nyt tarkoitan siis oikeasti todella tehokasta. Koostumus tässä on todella paksua ja kuorivia aineosia on runsaasti. Lisäksi ne ovat rouheita ja tehokkaita, mutta eivät kuitenkaan liian voimakkaita omalle herkälle iholleni. Tämä on ehdottomasti kuorinta-aine, jota voin suositella vähän vaativammallekin henkilölle, sillä tämä on yksi tehokkaimpia kuorintoja, joita itse olen pitkään aikaan omistanut. Kasvoille tätä ei tule käyttää. Tough Stuff auttaa myös vanhan iholla olevan itseruskettavan poissaamisessa ja vaikka tuote onkin toki suunnattu käytettäväksi nimenomaan itseruskettavien tuotteiden yhteydessä, en näe mitään syytä miksei tätä voisi käyttää myös ilman niitä ihan tavallisena vartalonkuorintana.
Hinta: 9,90 €/200 ml.


Cocoa Brown 1 Hour Tan Mousse* on Cocoa Brown -sarjan perinteinen itseruskettava, jota löytyy useammassa eri tummuusasteessa aina mediumista ultra darkiin. Itse sain toivomani vaaleahkon sävyn eli mediumin, sillä kuten sanottu, en ole mikään itseruskettavien suurkuluttaja ja tähtään nimenomaan mahdollisimman luonnolliseen lopputulokseen. Tämä itseruskettava mousse on tarkoitus levittää tasaisesti iholle, odottaa vähintään tunnin ajan ja sen jälkeen peseytyä suihkussa. Odotusaikana väri tarttuu ihoon ja väri kehittyy vielä jonkin aikaa suihkussakäynnin jälkeenkin. Mitä pidempi odotusaika, sitä tummempi lopputulos. Moussen tulisi kuivua ihoon nopeasti eikä tehdä siitä tahmean tuntuista ja allekirjoitan nämä molemmat kohdat. Itseruskettavan levittämisen jälkeisen tunnin ajan pystyi huoletta olemaan ja tekemään mitä halusi ilman pelkoa siitä, että muut paikat tahriintuisivat. Monesti näissä itseruskettavissa tuotteissa on myös jokseenkin epämiellyttävä tuoksu, mutta tämä saa tuoksunsa tahitingardeniasta ja itse pidin siitä kovasti. Tarkemmat käyttökokemukset viimeisen kuvan alla!
Hinta: 13,95 €/150 ml.


Itseruskettavien levityksessä tärkeä apuväline itselleni on jonkinlainen levityskinnas. Cocoa Brown Deluxe Velvet Double Side Tanning Mitt* noudattaa uskollista ihanaa pinkkiä sävylinjaa muiden sarjan tuotteiden kanssa ja hoitaa tehtävänsä enemmän kuin mainiosti. Kintaalle on helppo annostella itseruskettavaa ja tämä on munkaltaiselleni amatöörille ihan ehdoton tuote, jotta rusketuksen saa tasaiseksi ja kauniiksi. Ja tokihan tämä estää myös sen, etteivät kämmenet tule saaneeksi liikaa itseruskettavaa! Kinnas on hyvän kokoinen ja sen peseminen jälkikäteen on helppoa, sillä kintaan voi laittaa pesukoneeseen.
Hinta: 9,90 €.


Miten tämä itseruskettava sitten käytännössä toimi, millaisen lopputuloksen se antoi? Mousse levittyi iholle suhteellisen tasaisesti, vaikka paikoin näyttikin siltä, että joissain kohdissa itseruskettavaa olisi imeytynyt ihoon enemmän kuin toisessa. Pelkäsinkin hetken aikaa, että rusketuksen sävy ei ole tasainen, mutta luojan kiitos mitään sen suurempia epätasaisuuksia ei iholla tunnin odottelun ja suihkussa käynnin jälkeen näkynyt. Rusketus oli kaunis ja luonnollisen näköinen, juuri sellainen kuin itse toivoin ja sävy oli kaukana siitä paljon pelätystä oranssista. Mun supervaalealla ihollani jo pienikin päivetys näyttää todella hyvältä, mutta mikäli haaveissa on kovin tumma lopputulos, on medium varmasti turhan vaalea ja suosittelenkin valitsemaan jonkun tummemman sävyvaihtoehdon. 

Mulla on todella herkkä iho, joka valitettavasti reagoi ihan tavallisiin vartalovoiteisiinkin, mutta tämän itseruskettavan iho kesti suhteellisen hyvin. Pientä ihottumaa sain hieman sääriini, mutta se on mulla siis ihan normaali reaktio minkä tahansa voiteen jälkeen eikä siis varmastikaan johtunut juuri tästä tuotteesta. Rusketuksen tulisi kestää iholla viidestä seitsemään päivään ja itse aloin viidennen päivän kohdalla kuoria ihoa saadakseni loput rusketuksesta pois. Kaiken kaikkiaan tämä oli oikein positiivinen kokemus itseruskettavan käytöstä. Tough Stuff kuorinta-ainehan pääsi mulla tämän vuoden pannuprojektiinkin, eli se kertoo myös osaltaan siitä, kuinka mieluinen tuote mulle on!

Käytättekö te itseruskettavia? :)

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Viimeisimmät kosmetiikkaostokset!

Moikka :) Nyt olisi pitkästä aikaa luvassa ostospostausta, tällä kertaa vähän isompaakin sellaista! Mähän kirjoittelin viime vuonna vielä jossain vaiheessa aina joka kuun vaihteessa edeltävän kuukauden ostoksista oman postauksen, mutta luovuin siitä oikeestaan siinä vaiheessa, kun niitä ostoksia ei tullut paria hassua tuotetta enemmän. En nähnyt mitään järkeä kirjoittaa sellaisissa tapauksissa kokonaista postausta, mutta nyt oon hankkinut viimeisen kuukauden aikana vähän enemmänkin kosmetiikkaa ja näistä halusin koota teille oman postauksen :) Tässä on kolmeen eri verkkokauppaan tehdyt tilaukset, joista kaksi sain itselleni jo viime vuoden puolella ja yhden sitten aiemmin tällä viikolla. Mitäs kaikkea mun mukaani on tarttunut?

*Affiliate- eli mainoslinkki


Beauty Baystä tilasin itselleni viisi tuotetta The Ordinarylta ja piakkoin loppuvan irtopuuterin tilalle uuden samanmoisen RCMA:lta. Beauty Bay lukeutuu tosiaan yhtiin mun suosikkiverkkokauppoihini ja vaikka tällä kertaa (varmasti jouluruuhkien takia) sainkin tilaustani odottaa normaalia kauemmin, on paketit aina lopulta löytäneet perille ja tuotteet ovat olleet ehjiä. Tämän tilauksen kokonaisarvo oli 45,20 € ja tuotteista kerron kohta vielä hieman tarkemmin.


Feelunique on nykyään mulle aika usein se kauppa, josta tilaan Urban Decayta. Ja ihan siitä syystä, että muutenkin suht edullisista hinnoista lähtee mulla vielä -10% pois, sillä jokainenhan saa siellä valita, mistä brändistä tämän alen haluaa saada. Uudelle primerille alkoi olla tarvetta ja koska olin jo pitkään halunnut päästä testaamaan UD:n primereita, tilasin itselleni sellaisen. Samalla sain myös tilattua täydennystä peiteainevarastoihini, sillä UD:n All Nighter Concealeria tulee aina löytyä varastoista! Tämä kaksikko maksoi yhteensä 47,52 €.


The Ordinarylta tilasin tosiaan viisi tuotetta, joista kaksi on meikkipohjatuotteita ja kolme ihonhoitotuotteita. High-Adherence Silicone Primer* lähti testiin puhtaasta mielenkiinnosta ja voin sanoa, että tämä silikoniprimer on osoittautunut aivan loistavaksi meikkipohjan alle! Coverage Foundationin* ostin testiin ihan kokeilumielessä, sillä tästä meikkivoiteesta en pahemmin ole arvosteluja lukenut ja uusia meikkivoiteita on aina hauska testata. Teen tästä kaksikosta piakkoin varmasti oman postauksensa, joten pysykäähän kuulolla jos nämä yhtään kiinnostavat. Molemmat ovat onnistuneet vakuuttamaan ainakin mut!

Caffeine Solution 5% + EGCG* on silmänympärysiholle tarkoitettu seerumi, jonka tulisi vähentää turvotusta ja tummuutta sy-alueella. Tätä on kehuttu hurjan paljon, joten pakkohan munkin oli päästä tätä testaamaan. Vierestä löytyy Lactic Acid 5% + HA*, joka on maitohappojen avulla ihoa kuoriva kasvoseerumi. Tämä ei ehkä ole omalle herkälle iholleni paras mahdollinen tuote, mutta maltillisesti käytettynä uskon ihoni kestävän tämän. Viimeisenä vielä tuote, jota oma kuiva ihoni rakastaa - Hyaluronic Acid 2% + B5*. Tämä on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan hyaluronihapposeerumi, joaka sisältää myös B5-vitamiinia. Voisin näistäkin koittaa kirjoittaa myöhemmin postausta, kun olen saanut kunnolla kaikkia testattua ja muodostettua mielipiteeni näistä.


RCMA Translucent Powder on suosikki-irtopuuterini. Mulla riittää tällainen iso purnukka yli puoli vuotta, mutta tiedän että aika monilla muilla tämä saattaa riittää vuodenkin verran. Mä vaan käytän irtopuuteria suhteellisen paljon meikatessa, mutta siis 15 euron hinta tästä jättikokoisesta purkista ei todellakaan ole paha! Urban Decay All Nighter Concealer* on ehdoton suosikkini peiteaineiden osalta. Tämä taitaa olla nyt kolmas tuubi tätä enkä tästä enää osaisi luopua. Hyvän peitaineen löytäminen niinkin tummille silmänalusille kuin multa löytyy, ei todellakaan ole mikään itsestäänselvä asia. Mulla on tästä peiteaineesta käytössä sävy Fair Warm, joka on hieman omaa ihonsävyäni vaaleampi.

Urban Decay Self-Adjusting Complexion Primer tuli ostettua tosiaan ihan siitä syystä, että halusin uusia primereita testiin ja UD:n primerit ovat kiinnostaneet jo pitkään. Tämän primerin tulisi tasoittaa ihon sävyä, estää ihon kiiltelyä ja saada ihohuokoset näyttämään pienemmiltä. Kaikkea sitä, mitä meikinalusvoiteelta toivonkin! Tää on aika jännä tuote ihan jo senkin takia, että tämä on väriltään vaaleanharmaata, mutta mukautuu tosiaan hyvin ihon omaan sävyyn kasvoille levitettäessä. Oon testannut tätä vasta ihan muutaman kerran, joten vielä en osaa sanoa mitään tarkempaa tästä.


Seuraavaksi päästään mun Notino-tilaukseeni, joka sisälsi totta kai pääasiassa Ziajaa. Lisäksi tilasin elämäni ensimmäisen meikkisivellinten pesuun tarkoitetun paletin ja myös neljä kappaletta Batisten kuivashampoota, jotka jätin kuvan ja postauksen ulkopuolelle. Olin taas jo ehtinyt unohtaa kuinka edullista Notinossa on ja esimerkiksi Ziajan tuotteethan on siellä puoli-ilmaisia. Kaikki ostokset maksoivat toimituskulut (6,95 €) miinustettuna 53,50 €.


Ziaja Grapefruit with Green Mint Hand Soap tuli ostettua ihan puhtaasta mielenkiinnosta, sillä nykyinen käsisaippua alkaa kohta loppua ja uusia on aina hauska testata. Saippua on väriltään räikeän vihreää ja tuoksu on omaan nenääni ainakin yhden tuoksuttelukerran perusteella ennemminkin marjaisa kuin minttuinen. Coconut Hand Cream lähti mukaan kahdesta syystä - rakastan kookoksen tuoksua ja vielä enemmän Ziajan käsivoiteita. Tämä muistuttaa mua todella paljon Ziajan vuohemaitolinjan käsivoiteesta, sillä kosteutustehot ovat tällä yhtä hyvät ja kädet jäävät ihanan pehmoiksi. Suosittelen kokeilemaan, mikäli kookoksen tuoksu miellyttää! Cashmere Moisturising Hand Cream kiinnosti ihan siitä syystä, etten ole tähän tuotteeseen aiemmin törmännyt. Tätä käsivoidetta en ole vielä avannut, joten en osaa sen enempää siitä vielä sanoa.


Uusia miselli- ja kasvovesiä on aina miellyttävä ottaa testiin, joten nappasin mukaani sekä Marine Algae Micellar Waterin että Phyto Aktiv Face Tonerin. Molempien tuotteiden pitäisi sopia kuivalle ja herkälle iholle, joten mielenkiinnolla odotan miten oma ihoni niihin reagoi. Kumpaakaan en ole vielä siis ottanut testiin. Näiden vierestä löytyy vanha tuttu tuote, Acai Berry Express Face and Neck Serum, joka mulla loppui vasta muutama viikko sitten. Tämä seerumi on loistava tuote aamukäytössä ja ehdottomasti ostin tämän toistamiseen, kun sen Notinosta bongasin.


Real Techniques Brush Cleansing Palette* on tosiaan ensimmäinen omistamani meikkisiveltimien pesupaletti, vaikka näistähä on puhuttu jo vuosien ajan. Eri brändit ovat luoneet mitä ihanamman näköisiä pesuhanskoja ja -paletteja, ja mä päätin ottaa ensimmäisenä testiin tämän RT:n version. Mulla on yleensä juuri sunnuntai sivellinten pesupäivä, joten illalla tämäkin yksilö pääsee ensimmäisen kerran testiin. Toivottavasti tykkään!

Sellainen ostossaalis mulla tähän vuodenvaihteeseen. Kertokaa ihmeessä, jos näiden joukosta löytyy tuotteita, joista haluaisitte kuulla myöhemmin vielä enemmän!

perjantai 11. tammikuuta 2019

Bette Box | Tammikuu 2019


Sain ihan hetki sitten käsiini tammikuun Bette Boxin ja tätä boksiahan on odotettu kuin kuuta nousevaa! Eikä vähiten sen takia, ettei joulukuun boksi päättänyt vuotta kovinkaan mairittelevasti ja sen takia usko ja toivo tämän tammikuun boksin suhteen olivat melkoisen korkealla. Ainakin boksi painoi melkoisesti, mutta miltä sisältö näytti? Oliko parannusta edelliseen kuukauteen havaittavissa?


Oli ihan selkeästi! Nyt boksissa tuntui sentään olevan jotain sisältöäkin ja joukkoon mahtui niin hius-, meikki- kuin ihonhoitotuotteitakin. Sitä jäin tosin miettimään heti kättelyssä, että minkä takia boksiin on pitänyt laittaa kaksi kasvojenkuorinta-ainetta? Olkoonkin, että toinen on rakeellinen ja toinen entsyymikuorinta, en silti ihan ymmärrä. Myös boksin hiustuotteet ovat mulle jo entuudestaan tuttuja, mutta kokonaisuudessaan tämä sisältö näyttää mun silmääni hurjasti paremmalta kuin viime kuussa.


Love Beauty and Planet Muru Muru Butter & Rose Face Scrub vaikutti heti hurjan kiinnostavalta tuotteelta. Tuote lupaa poistaa kuolleen ihosolukon ja ihon epäpuhtaudet kuitenkaan ihoa kuivattamatta. Kuorinta-aine sisältää nimensä mukaisesti Murumuru-voita sekä Bulgarian ruusua, joka ilmeisesti vastaa tuotteen tuoksupuolesta. Uudet kuorinta-aineet kiinnostavat aina, joten mielelläni lähden tätä testaamaan. Tuote on täysikokoinen.
Hinta: noin 12,90 €/125 ml.


Meikkituotteita tässä boksissa edustaa Cougar The 3 Shades of Nude -luomiväripaletti. Cougar on tullut mulle aiemmin tutuksi huulimeikkien osalta, mutta heidän luomiväreistään mulla ei ole aiempaa kokemusta. Tästä paletista löytyy kolme shimmersävyä - kultaa, kuparia ja ruskeaa. Sävyt ovat mainiot ihan arkimeikkiin, mutta itse taidan antaa tämän suosiolla eteenpäin. Mun tulee hyvin harvoin tartuttua tällaisiin pikkupaletteihin ja yleensä ne hukkuvatkin isompien alle meikkipöydälläni. Ei ihan mun juttu siis tämä tuote, mutta eiköhän tämä löydä tiensä jollekulle toiselle, joka tästä ilahtuu!
Hinta: noin £16,00 (täysikokoinen tuote, jossa kuusi sävyä)


Himalaya Herbals Purifying Neem Face Wash tuli pienessä 15 ml testikoossa. Tämä puhdistusgeeli on suunnattu erityisesti rasvoittuvalle iholle ja sillä pitäisi olla syväpuhdistava vaikutus. Mulla on itselläni kuiva iho ja kierränkin nykyään geeliputsarit aika kaukaa, mutta laitan tämän mieheni kokeiltavaksi, sillä hänen ihotyypilleen tämä sopii varmasti paljon paremmin. Brändi ei ole mulle muutenkaan tuttu, sillä vaikka näitä on bokseissa joskus ollut, en ole itse Himalaya Herbalsia aiemmin saanut.
Hinta: noin 6,00 €/150 ml.


J.Mäki Professional Color Shampoo & Conditioner. Mulle entuudestaan jo tuttu kaksikko! Värjätyille hiuksille suunnattu shampoo ja hoitoaine, jotka lupaavat sekä ravita että kosteuttaa hiuksia hiusvärin sävyn ylläpitämisen lisäksi. Näiden sijasta osa tilaajista sai Volume-sarjan shampoon ja hoitsikan tai hiusnaamion kahdesta eri vaihtoehdosta. Tykkään tuosta shampoosta jonkin verran hoitoainetta enemmän, mutta ei sekään huono ollut. Perushyvä kaksikko, jolla saa hiukset helposti puhtaiksi ja pesun jälkeen takut ja muut selvitettyä. Mulla on näitä J.Mäki Professionalin tuotteita vielä jäljellä, joten voi olla että annan nämäkin eteenpäin. Kiva saada kuitenkin täysikokoisia hiustenhoitotuotteita boksista.
Hinta: noin 13,90 €/300 ml.


Boksin toinen kuorinta-aine oli tämä Ziaja Goat's Milk Enzyme Peeling Face & Neck. Tämä on ilmeisesti vuohenmaitosarjan uusin tulokas ja entsyymikuorinta siis poistaa kuolleen ihosolukon ja ihon muut epäpuhtaudet rakeettomasti. Tuote lupaa myös kosteuttaa ihoa ja palauttaa sen elastisuuden. Mä oon nykyään innostunut entistä enemmän näistä rakeettomista kuorinnoista, joten ehdottomasti lähden tätäkin testaamaan. Totesin kuitenkin jo postauksen alussa, etten ihan ymmärrä miksi boksiin piti laittaa kaksi kappaletta kasvojenkuorinta-aineita, mutta joo, ehkei mun tarvitsekaan ymmärtää. Eikä sillä, molemmat vaikuttavat kiinnostavilta ja lukeutuvat boksin parhaimpien tuotteiden joukkoon, eli en valita. Ihmettelen vain. Tuote on täysikokoinen.
Hinta: noin 8,90 €/75 ml.


Molemmat kuorinta-aineet olivat siis ne kaikkein mieluisimmat tuotteet mulle. Kokonaisuutena boksi toimi mun mielestäni oikein kivasti, vaikkei tässä ehkä juuri mulle ollutkaan niitä parhaimpia mahdollisia tuotteita. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin ihan selkeästi menossa joulukuun jälkeen ja hyvä niin!
Mitä mieltä olette tammikuun Bette Boxista?