perjantai 20. syyskuuta 2019

Ensikosketus Whamisaan


Whamisa on korealaista luonnonkosmetiikkaa edustava brändi, jonka tuotteet ovat kiinnostaneet itseäni jo kauan. Whamisan yksi suosituimpia tuotteita on jo lähes kulttimaineen saanut Toner Deep Rich, jonka sanotaan olevan sekä kasvovesi että hoitoneste samassa paketissa. Tämä kyseinen tuote on ollut mulla ostoslistalla jo ties kuinka kauan ja nyt Jolien alennusmyynneistä sain sen jokin aika sitten vihdoin itselleni hankittua! Lisäksi ostin testiin myös Whamisan öljypuhdistustuotteen ja kaupan päälle tilaukseen tuli myös brändin Hydrogel Mask. Whamisan tuotteilla on korkeahko hinta, mikä on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että olen venyttänyt ja venyttänyt niiden ostamista. Joliella oli kuitenkin tosiaan pienet alennusmyynnit hiljattain ja sainkin tuotteet -30% alennuksella. Mitkä ovat ensivaikutelmani näistä tuotteista?


Whamisa Organic Flowers Cleansing Oil on mm. hasselpähkinä- ja avokadoöljyä sisältävä öljyputsari. Sen tulisi poistaa tehokkaasti meikit ja muut kasvoilla olevat epäpuhtaudet. Tuote toimii tuotekuvauksen mukaan hyvin joko kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa tai sitten ihan yksinään käytettynä. Joidenkin öljyputsareiden "ongelma" on se, ettei niitä saa kasvoilta pois pelkän veden kanssa, mutta tämä emulgoituu kasvoilta pois helposti vain vedellä, eikä siis välttämättä vaadi enää toista putsaria kaverikseen. Itse suosin kuitenkin öljyputsareita aina osana kaksoispuhdistusta, sillä vaikka ne tehokkaita ovatkin myös yksinään käytettyinä, haluan käydä kasvoni läpi vielä toisenkin puhdistusaineen kanssa.


Sain elokuun Ihana Sinä -boksin mukana pienen matkakoon tätä putsaria, eli olin päässyt tätä jo testailemaan ennen kuin Jolien tilaus mulle saapui. Ensivaikutelma oli oikein positiivinen eikä se ole siitä huonompaan suuntaan ainakaan muuttunut. Putsari poistaa tehokkaasti kasvoilta meikit, kuten öljyputsarit yleensäkin, ja puhdistuu tosiaan pois kasvoilta pelkän veden kanssa. Tässä on mieto, hieman yrttinen tuoksu, mutta tuoksu on tosiaan niin mieto, ettei se häiritse mua lainkaan, vaikken yleensä siitä yrttisestä tuoksusta niin välitäkään. Olen ollut todella tyytyväinen tämän putsarin tehoon ja pullo itsessäänkin on hurjan kaunis. Meikit poistuvat tämän kanssa loistavasti ja tätä on ollut kaiken kaikkiaan ilo käyttää! Käytän tosiaan tämän jälkeen aina vielä jotain toistakin puhdistusainetta, mutta uskoisin tämän toimivan hyvin myös yksinään käytettynä. 150 ml kokoisesta pullosta riittää myös iloa pitkäksi aikaa, eli vaikka putsari ei halvin mahdollinen olekaan, koen saavani rahoilleni hyvin vastinetta.
Hinta: noin 31,90 €/150 ml.


Tilaukseeni tuli tosian kaupan päälle tämä Whamisa Organic Seeds Hydrogel Mask, joka on yksittäispakattu soijaa, kauraa ja riisiä sisältävä geelimäinen kangasnaamio. Naamion tulisi vaalentaa pigmenttiläiskiä, vähentää juonteita sekä parantaa ihon elastisuutta. Tämä ei ehkä ollut paras mahdollinen naamio juuri mulle, mutta mielenkiinnolla lähdin tätä testaamaan! Naamio on kaksiosainen eli pakkauksesta löytyi erilliset palat kasvojen ala- ja yläosille. En ollut aiemmin käyttänyt tällaista geelimuodossa olevaa naamiota koko kasvoille, vaikka esimerkiksi silmänalusnaamioiden kanssa nämä ovatkin tulleet tutuiksi. Naamiota oli hitusen hankala käsitellä, sillä se oli todella liukas ja liian kovat otteet saivat sen herkästi repeämään. Kasvoille asettamista siis todellakin helpotti se, että naamio oli kahdessa eri osassa! Lopulta kun naamion kasvoille sai, pysyi se paikoillaan yllättävänkin hyvin ja noin 20-30 minuutin odotusajan jälkeen lähestulkoon kaikki seerumi oli imeytynyt ihoon.

En kuitenkaan voi sanoa, että tämä olisi mulle tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Yleensä kangasnaamiot tuntuvat aina kosteutavan ihoa oikein mukavasti ja illalla juuri tämän käytettyäni kasvot tuntuivatkin kosteutetuilta. Aamulla taas mistään extrakosteutuksesta ei ollut mitään tietoa, eli mä en kokenut tämän sopivan itselleni kovinkaan hyvin. Tämä on myös suhteellisen hintava eikä siis missään nimessä omasta mielestäni hintansa arvoinen, kun tästä ei kerran mulle juuri mitään hyötyä ollutkaan. Ehdottomasti kannattaa kuitenkin antaa tälle mahdollisuus, mikäli kaipaat vaikkapa juuri naamiota, joka auttaa vaalentamaan niitä pigmenttiläiskiä! Itselläni ei sellaisia vielä ainakaan ole, joten en siis yksinkertaisesti ollut tämän tuotteen kohderyhmää.
Hinta: noin 9,90 €/kpl.


Whamisa Organic Flowers Toner Deep Rich oli se, mitä ensisijaisesti halusin lähteä Whamisalta testaamaan! Tätä kasvovettä on kehuttu todella paljon vähän joka puolella ja hinta onkin ollut ainut este, miksen tätä ollut aikaisemmin itselleni raaskinut hankkia. Tämä kasvovesi on koostumukseltaankin hieman hoitovesimäinen eli hitusen paksumpi kuin kasvovedet yleensä. Se sisältää mm. voikukkauutetta ja arganöljyä, joiden on tarkoitus sekä ravita että kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Tuotteen sanotaan olevan hyvä apu erityisesti pintakuivalle iholle ja odotin mielenkiinnolla kuinka tämä omalla kuivalla ihollani tulee toimimaan.


Kasvoveden hieman tavallista paksumpi koostumus saa tämän tosiaan muistuttamaan enemmän hoitovettä kuin varsinaista kasvovettä. Itse lisään kasvoveden yleensä aina kasvoille vanulappua apuna käyttäen, mutta tämän olen painellut kasvoille suoraan kämmeniä ja sormia käyttäen. Miellänkin tämän itse ehkä enemmän juurikin hoitovedeksi kuin kasvovedeksi ja olenkin monesti huomannut tarttuvani tähän vielä sen jälkeen, kun olen jo käynyt kasvot läpi jonkin toisen kasvoveden kanssa. Kiireisiin aamuihin tämä on kuin tehty, sillä tämä tosiaan ajaa sekä sen kasvoveden että hoitoveden tehtävän eikä päälle tarvitse enää laittaa kuin seerumi ja kasvovoide ennen meikkaamisen aloittamista! Tuote auttaa kosteuttamaan ihoa todella hyvin, mutta uskoisin tämän sopivan kuivan ihon lisäksi myös rasvoittuvammalle iholle, sillä ei tämä mikään superkosteuttava kuitenkaan ole - kuten ei varmasti yksikään kasvovesi. Mä olen ollut tähän oikein tyytyväinen ja vaikka hinta hieman kirpaiseekin, on tämä kuitenkin onneksi todella riittoisaa ja pullo tulee kestämään mulla varmasti useamman kuukauden. Kannatti ehdottomasti hankkia tämä testiin!
Hinta: noin 41,90 €/120 ml.

Onko Whamisa tuttu? Mitä suosittelisitte brändiltä? :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Kauneusboksit - Kuinka monta oikein tarvitsen?


Tänään halusin kirjoittaa teille vähän tajunnanvirtatyyliin ajatuksia siitä, kuinka monta eri kauneusboksia todella tarvitsen itselleni. Aihe on pyörinyt mielessäni jo pitkään ja tätä olen lyhyesti sivunnut sekä edellissä Bette Box että Glossybox -postauksessani. Kerroin lopettaneeni Glossyboxin tilaamisen ja harkinneeni samaa myös Betten kohdalla. Syyskuun Bette oli kuitenkin sen verran hyvä, että halusin antaa sille vielä mahdollisuuden ja päätin jatkaa tilaustani. Tällä hetkellä mulle tulee siis Glossyboxin lopettamisen jälkeen neljä eri kauneusboksia: suomalaiset Bette Box ja Ihana Sinä sekä jenkkibokseista Boxycharm ja uututena Ipsy Glam Bag Plus, josta en ole vielä saanut ensimmäistä boksiani.

Aiemmin olen tilannut tai saanut esimerkiksi lahjaksi Jolie Boxia, LF:n Beauty Boxia ja Lip Monthlya. Jokaisessa boksissa, jota olen joskus tilannut, on ollut ne omat hyvät ja huonot puolensa ja mikäli esimerkiksi Jolie Boxia saisi vielä tilattua vanhaan tapaan, haluaisin sen ehdottomasti itselleni. Fakta on kuitenkin se, että näihin kuukausittain ilmestyviin kauneusbokseihin palaa yllättävänkin paljon rahaa, kun niitä tilailee useampia kappaleita. Ja varsinkin, jos niitä tilaa Jenkeistä, jolloin maksettavaksi tulee boksin lisäksi myös välityspalvelun (mulla Shipito) kulut ja toimitukset Suomeen.


Syyskuussa mulle on joko tullut tai tulee bokseja yhteensä 5 kappaletta. Bette, Glossy, Ihana Sinä, Ipsy Plus ja Boxycharm. Seuraavaksi kerron teille, kuinka paljon olen juuri näistä syyskuun bokseista maksanut:
  • Bette Boxin sain pisteillä ilmaiseksi eli rahaa ei mennyt syyskuun boksiin senttiäkään. Normaalisti maksan boksistani 15,90 €/kk.
  • Glossybox maksaa 17,99 €/kk.
  • Ihana Sinän tilasin kolmeksi kuukaudeksi pienellä alennuksella, jolloin syyskuun boksin hinnaksi jäi 14,64 €.
  • Boxycharmissa itse boksi maksoi 19,59 € ja toimitusmaksu Shipitolta huimat 31,15 €, koska paketti oli yllättävän painava enkä halunnut kaikkein hitainta toimitusta.
  • Ipsy Glam Bag Plus maksoi itsessään 23,10 € ja toimitusmaksu Shipitolta saman 31,15 € kuin Boxycharmkin.
Yhteensä mulla meni syyskuun bokseihin ja niiden toimituksiin siis rahaa 137,62 € ja summa olisi ollut yli 150 €, mikäli olisin joutunut Bettestä jotain maksamaan. Ja ihan rehellisesti sanottuna mä en todellakaan enää tiedä olenko valmis tai halukas maksamaan näistä bokseista ihan näin suurta summaa rahaa. Tai itse asiassa tiedän, etten ole. Mulle ei ole koskaan aiemmin tullut viittä kauneusboksia saman kuukauden aikana ja tämä ensimmäinen kerta oli samalla myös viimeinen.


Ison lovenhan tässä kuussa vei nimenomaan ne toimitusmaksut Shipitolta Suomeen. Yleensä toimitusmaksut Boxycharmille ovat olleet halvimman ja hitaimman toimitustavan kanssa noin 15 euroa, mutta nyt silläkin hinta olisi ollut lähes tuplasti enemmän. Hinta määräytyy siis sekä paketin painon että valitun toimitustavan mukaan. Syyskuun Boxycharm oli selkeästi normaalia painavampi, mutta sitähän ei mitenkään etukäteen voi tietää kuinka paljon seuraavan kuun boksi tulee painamaan ja pakko se on sieltä Shipitolta eteenpäin lähettää, jos paketin haluaa itselleen saada. Ja se maksaa rahaa.

Mä tosiaan tilasin Ipsy Glam Bag Plussan nyt ensimmäistä kertaa itselleni ja luulen, että jossain vaiheessa mun pitää päättää kumman haluan itselläni pitkää jatkossa - Boxycharmin vai Ipsy Plussan. Molempiin mulla tuskin tulee pitemmän päälle olemaan varaa, varsinkaan jos toimitusmaksut ovat jatkossakin noin suuret. Toki voin aina palata käyttämään niitä hitaimpia toimitusvaihtoehtoja, mutta tosiaan tässä kuussa olisin päässyt ehkä 2-4 euroa halvemmalla, jos olisin valinnut sen toimitustavan, jolla menee mun boksieni kohdalla aina vähintään kuukausi, joskus jopa pari. Nyt boksien pitäisi tulla mulle 5-12 työpäivän kuluessa. Se muutaman euron säästö ei tässä kohtaa ollut riittävän merkittävä.


Nyt joku voisi miettiä, että minkä takia mä sitten ollenkaan tilaan näitä bokseja, jos samaan aikaan valitan kuinka ne maksavat hirveästi enkä haluaisi näin paljon rahaa laittaa bokseihin? Saan niistä suuresti iloa itselleni ja totta kai myös sisältöä blogiin. Tietenkään en tilaile useita bokseja vain sen takia, että pääsen kirjoittamaan niistä blogiin, mutta onhan sekin totta, että kauneusboksit tuovat blogiini aika paljonkin sisältöä ja te myös tunnutte pitävän niistä postauksista, jotka bokseista kirjoitan! Ensisijaisesti ajattelen näiden kanssa kuitenkin totta kai itseäni ja sitä, että ilahdun boksien sisällöistä itse. Tai suuremmaksi osaksi ainakin ilahdun. Ihana Sinä ja Boxycharm eivät ole pettäneet vielä kertaakaan, mutta pitempään mun blogiani lukeneet ovat saaneet myös huomata sen, että sekä Bette että Glossy ovat joskus tuottaneet pienoisia pettymyksiä. Ja senpä takia olenkin miettinyt niiden jatkoa ja Glossyboxin tilauksen lopetinkin.

Mulle ideaali tilanne olisi tällä hetkellä ehkä se, että tilaisin yhtä Jenkkiboksia ja korkeintaan kahta suomalaista/suoraan Suomeen toimitettavaa boksia. Viisi boksia oli mulle henkilökohtaisesti aivan liikaa ja neljäkin alkaa olla, mikäli tilaan useampaa boksia Jenkeistä ja joudun maksamaan ne Shipiton välityspalvelut. Kumman sitten valitsen, Boxycharmin vai Ipsy Plussan, se jää vielä nähtäväksi! Missään nimessä en ole siis kauneusboksien tilaamista lopettamassa täysin, sillä boksit ovat ehdottomasti mun juttuni, mutta halusin vain hieman purkaa ajatuksiani siitä, että jotain tälle boksimäärälle on tehtävä. Ajattelin nyt ainakin pari kuukautta kuitenkin vielä tilata sekä Boxycharmia että Ipsy Plussaa päällekäin ennen kuin teen sen ratkaisuni kumpaa jatkossa tilaan. Ja voihan olla, että siirryn hetkeksi Ipsy Plussan pariin ja palaan taas Boxycharmiin jossain vaiheessa - en tiedä vielä yhtään mitä teen.

Tilaatteko te kauneusbokseja? Miksi tai miksi ette? :)

maanantai 16. syyskuuta 2019

Brändiesittelyssä Four Reasons


Moikka! Mun on jo pitkään pitänyt jatkaa näitä brändiesittelypostauksia, jotka aloitin kesäkuussa, mutta jossain vaiheessa koko sarja pääsi multa unohtumaan. Nyt palaillaan kuitenkin tämän parissa ja tällä kertaa puhutaan taas monille varmasti jo hyvin tutuksi tulleesta suomalaisesta brändistä Four Reasons! Mä sain itse ensikosketukseni Four Reasonsiin vuosia ja vuosia sitten joskus teini-ikäisenä, kun äitini osti heidän tuotteita kampaajalta. Hoidin niillä punaiseksi värjättyjä hiuksiani ja oikestaan siitä lähtien kun muutin omaan kotiini 18-vuotiaana, on Four Reasonsia löytynyt ainakin yhden tuotteen voimin kaapeistani aina. Nyt tällä hetkellä niitä löytyy enemmänkin ja mulle on muodostunut muutama ihan luottotuotekin heiltä, joita ilman en oikeastaan edes osaa olla. Mitkä ne ovat ja mitä mieltä muuten olen Four Reasonsin tuotteista?


Mikä ja mitä?

Four Reasons on suomalainen brändi, jonka valikoimiin kuuluu lukuisa määrä erilaisia hiustenhoito- sekä hiustenmuotoilutuotteita. Four Reasonsin valikoimiin kuuluu niin perinteiset shampoot ja hoitoaineet kuin kaikki, mitä vain voi kuvitella tarvitsevansa hiusten muotoilua ja kampausten viimeistelyä varten. Heiltä löytyy myös hiusvärejä ja erilaisia värimaskeja hiuksille. Uutuutena brändillä on Four Reasons Nature -sarja, ja sarjan tuotteilta löytyy ECOCERT Cosmos Natural -sertifikaatti.

Mistä?

Four Reasonsin tuotteet ovat kampaamotuotteita eli niitä voi ostaa useista eri kampaamoista ja kampaamotuotteita myyvistä liikkeistä, kuten Stockmann ja Sokos.


Mihin hintaan?

Brändin tuotteet ovat hyvinkin sopuhintaisia ja sopivat siis myös vähän pienemmälle budjetille. Hinnat liikkuvat siinä kymmenen euron molemmin puolin hieman tuotteesta riippuen. Esimerkiksi tavalliset shampoot maksavat noin 9,90 € ja monet muotoilutuotteet noin 12,90 €. Black Edition -sarjan tuotteet ovat hitusen kalliimpia, mutta puhutaan vain muutamista euroista. Parastahan näissä on vielä se, että Four Reasonsia löytyy todella usein myös hyvillä alennuksilla, jolloin jo valmiiksi edulliset hinnat ovat vieläkin matalammat!


Miksi pidän?

Four Reasonsissa mua viehättää ennen kaikkea tuotteiden helppo saatavuus sekä totta kai se, että tuotteet ovat pääsääntöisesti toimineet itselläni hyvin. Mä en ole kaikkein helpoin kohde hiustenhoito- ja hiustenmuotoilutuotteille, sillä omat vaalennetut hiukseni kaipaavat erityisesti hoitavien tuotteiden osalta aika paljon. Four Reasonsiin en ole kuitenkaan kovin montaa kertaa joutunut pettymään ja brändin tuotteiden pariin tulee palattua aina vaan uudelleen ja uudelleen. Lisäksi Four Reasonsin valikoima on todella laaja ja tuntuu, että he kehittävät koko ajan kaikkea uutta ja toinen toistaan mielenkiintoisempia tuotelinjoja ja tuotteita.


Mitä suosittelen, mitä ehkä en?

Olen täällä blogin puolella sen kymmenen kertaa jo hehkuttanut Ultra Moisture Treatmentia, joka on ehdottomasti suosikkini kosteuttavista hiusnaamioista! Tämä naamio tekee hiuksista silkkisen sileät ja todellakin kosteuttaa niitä tehokkaasti. Olen käyttänyt tätä useamman tuubin ja palaan aina vaan uudestaan ja uudestaan tämän pariin. Shaper-hiuslakka on myös ainut hiuslakka, jota tällä hetkellä käytän. Miellyttävä tuoksu ja hyvä pito tekevät tästä itselleni hurjan mieluisan, ja tätä olenkin käyttänyt jo useamman vuoden. Four Reasons Black Edition -tuotelinjasta löytyy todella mahtavia hiustenmuotoilutuotteita ja niistä voisin mainita esimerkiksi Shimmering Sprayn, joka tekee hiuksista terveen näköiset ja kauniin kiiltävät.

Four Reasonsin kuivashampoo ei ollut ihan mun juttuni, kuten ei myöskään Power Shaper, joka on käyttämästäni hiuslakasta voimakkaampi versio. Nämä ovat kuitenkin niin makukysymyksiä enkä voi sanoa, että kumpikaan tuotteista olisi ollut huono - ei missään nimessä. Power Shaperinkin ainut ongelma oli se, että se oli omaan makuuni vähän turhan tujua tavaraa enkä arkikäytössä tarvitse ihan niin voimakasta lakkaa. Hommansa se hoitaa siis loistavasti!


Mitä haluaisin testata?

Uusi Nature-sarja kiinnostaa hurjasti ja siitä erityisesti Moisture ja Rebuild -tuotteet, sillä juurikin kosteutusta ja rakennepaikkaavia tuotteita omat hiukseni kaipaavat. Myös Ultra Moisture Shampoo ja Black Edition -sarjan lämpösuojasuihke ja viimeistelysuihke kiinnostavat.

Onko Four Reasons teille tuttu? :)

lauantai 14. syyskuuta 2019

Glossybox | Syyskuu 2019


Syyskuun Glossybox ja samalla mun toistaiseksi viimeinen Glossybox on nyt täällä. Mä kirjoittelin jo Bette Box -postauksessani siitä, kuinka oon miettinyt lopettavani sen tilaamisen ja yhtä lailla sama on pyörinyt mielessä Glossyboxin kohdalla. Glossybox on monellakin tavoin ollut mulle mieluinen ja harvoin näissä sisällöissä on ollut mitään kunnon pettymyksiä. Nää ei ehkä silti kuitenkaan ole ihan sitä, mitä kaipaan tällä hetkellä. Mullehan tulee juuri tällä hetkellä viisi eri kauneusboksia, mikä on mulle itselleni ihan liikaa ja yhdestä nyt ainakin oli päästävä eroon. Ja näin alkuun ja ensimmäisenä se on nyt tämä Glossybox.

Tähän ehkä saattoi hitusen vaikuttaa se, että mun edellisestä boksistani puuttui yksi tuote, mitä en ole vieläkään saanut, vaikka jo kuukausi sitten otin Glossyboxin aspaan yhteyttä ja se luvattiin mulle toimittaa. Mun mielestäni tällaisissa asioissa ei pitäisi joutua odottamaan viikkotolkulla, jos siellä päässä on mokattu, mutta täähän on vain mun mielipide. En edes jaksa olla heihin enää uudestaan yhteydessä eikä mua liiemmin enää edes kiinnosta toimittavatko he sen puuttuvan tuotteen mulle vielä myöhemmin, se olisi pitänyt jo toimittaa. Mä olen kuitenkin pettynyt heidän tapaansa hoitaa asiat enkä siis senkään takia halua enää tilaustani jatkaa.


Syyskuun boksi näytti tältä. Pari tuotetta oli taas tiedossa jo etukäteen, sillä Glossyboxilla on tapana paljastaa tuotteita ennenaikaisesti, mikä myös on omasta mielestäni hieman outoa, sillä siinähän menee osa yllätyksestä sitten piloille. Pixin huulikiilto ja Avantin primer olivat tosiaan etukäteen jo tiedossa ja erityisesti nämä kaksi olivatkin ne boksin kiinnostavimmat tuotteet! Boksista löytyi näiden lisäksi myös kynsilakka, suihkugeeli sekä monitoimivoide. Seuraavaksi käydään kaikki boksin tuotteet läpi vielä yksitellen:


N.A.E. Idratazione Shower Gel tuli täydessä 200 ml koossa. Tämä on vegaaninen suihkugeeli, joka sisältää viikunan ja hibiskuskukan uutteita. Tuotteen tulisi puhdistaa iho tehokkaasti samalla myös kosteuttaen sitä. Tuoksu oli miellyttävä ja kyllä tämä pois tulee käytettyä. Miellän suihkugeelit kuitenkin ehkä hitusen tylsiksi tuotteiksi, johtuen varmasti ihan siitä, että multa löytyy vieläkin todella paljon suihkugeelejä, eikä uusille siis sinänsä ole tarvetta. Plussaa kuitenkin siitä, että tämä tuli täysikokoisena! Ei ole tosiaan mitenkään itsestäänselvää, että näin isokokoiset ja painavat tuotteet laitetaan bokseihin täysikokoisina.
Hinta: noin 4,00 €/200 ml.


Boksista tuli myös kynsilakkaa, tällä kertaa Dependin 7-day Hybrid Polish, jonka sain itse sävyssä Wrap Up Warm. Sävy on kaunis, vähän joulunpunainen ja ilmesesti se sisältää myös jotain kimalletta. Mulla ei kuitenkaan kynsilakoille ole käyttöä kuin oikeastaan sen kuukauden ajan joka vuosi, kun olen kesälomalla. Tämä lähtee todennäköisesti suosiolla eteenpäin, jos en nyt sitten innostu ja ajattele, että saisin tästä vaikkapa juurikin jouluksi itselleni nätit kynnet! Dependin kynsilakat eivät ole mulle entuudestaan tuttuja, joten sen puoleen olisi ihan hauska tätäkin testata.
Hinta: noin 4,90 €/5 ml.


Avant Pro Perfecting Collagen Touche Éclat Primer oli tosiaan yksi boksin kiinnostavimpia tuotteita. Kyseessä on meikinalusvoide, joka lupaa jättää iholle mattapinnan ja tehdä siitä otollisen muulle meikille. Bokseista tulevat primerit ovat mulle lähes aina mieluisia, sillä hyviä primereita tarvitsee aina ja uusia on sen takia hauska lähteä testaamaan. Mattapinnan iholle jättävät primerit ovat myös mulle yleensä todella mieluisia eli innolla odotan mitä tulen tästä pitämään! Vielä en ole tätä siis päässyt testaamaan, sillä yritän käyttää pois nyt jo avattuna olevia primereita ennen uusien avaamista. Avantin tuotteet ovat hurjan hintavia ja sen takia hieman yllätyinkin, että tämä tuli boksista täysikokoisena!
Hinta: noin 95,00 €/30 ml.


Seuravaaksi esittelyyn pääsee Purple Treen Papaya Miracle Balm. Tämä on monitoimivoide, jota voi käyttää niin käsille ja kynsinauhoille kuin huulille ja kantapäillekin. Tällaiset monitoimivoiteet jäävät multa liian usein käyttämättä, mutta tämä tuoksuu niin ihanalle, että tulen varmasti tähän tarttumaan! Rakastan papaijan tuoksua ja kosmetiikassa se tuo mulle aina mieleen TBS:n ihanan papaija-sarjan tuotteet. Käsivoiteeksi tämä oli vähän turhan rasvaista ja hitaasti imeytyvää, mutta uskoisin tämän toimivan loistavasti esimerkiksi juuri kynsinauhoille kohdistettuna ja miksei myös huulivoiteena. Kiva tuote ja nimenomaan tuoksu sai mut ihastumaan tähän.
Hinta: noin 4,90 €/25 ml.


Pixi LipLift Max Honey Shine on tuotekuvauksen mukaan mintulta maistuva huulikiilto, joka sekä hoitaa ja pehmentää huulia että tekee niistä täyteläisemmät. Tuote sisältää hoitavina ainesosina mm. jojobaöljyä ja aloe veraa. Tämä tosiaan vaikutti alkuun todella kiinnostavalta, mutta valitettavasti mun kiinnostukseni lopahti kuin seinään luettuani, että tämä sisältää minttua. Mähän en siis pidä oikeastaan mistään mintun tai mentholin makuisista huulituotteista, sillä inhoan sitä viilentävää tunnetta, jonka ne huulille tekevät. Ajattelin ensin testata tätä, mutta päätin lopulta hygieniasyistä jättää sen testaamisenkin välistä, sillä aion antaa tämän eteenpäin. Sävy on kauniin neutraali ja vaalea ja uskon, että olisin tästä pitänytkin ilman sitä mintun makua. Boksista tuli 1 ml koko.
Hinta: noin 17,00 €/3 ml.

Boksi oli kokonaisuudessaan ihan ok. Viidestä tuotteesta kolme oli sellaisia, jotka mulla pääsevät varmasti käyttöön ja kiitos Avantin primerin, boksin kokonaisarvokin oli yli 100 euroa. Syyskuun boksista jäi hyvä mieli ja tähän onkin sitten hyvä päättää mun Glossybox tilaukseni!

Mitä te piditte syyskuun Glossyboxista? :)

torstai 12. syyskuuta 2019

Makeup Declutter - Highlighters


Tänään jatketaan mun meikkikokoelman läpikäymistä ja pientä karsintaa meikkien suhteen. Viimeksi karsin hyvällä menestyksellä ison kasan poskipuniani pois ja sen postauksen pääsette lukemaan tästä. Tänään mun olisi tarkoitus karsia mun kaikki highlighterit eli yksittäiset tuotteet ja isommat paletit. Suuremmat paletit, joista löytyy myös esimerkiksi varjostussävyjä ja muita, jäävät vielä toiseen kertaan. Highlighterit on mulle kultaakin kalliimpia meikatessa eikä mulla synny yksikään meikki ilman highlighteria. Suosin itse erityisesti puuterisia highlightereita, mutta joistain voidemaisista ja nestemäisistäkin highlightereista pidän. Yllä näette koko tämänhetkisen kokoelmani ja seuraavaksi sitten karsimaan!


Multa löytyy kaksi isompaa palettia Anastasia Beverly Hillsiltä - Gleam ja Sun Dipped. Glemin sävyt ovat viileämpiä kun taas Sun Dippedistä löytyy lämpimiä sävyjä myös paljon tummemmale iholle. Itselleni molempien palettien tummimmat sävyt ovat sopivia aurinkopuutereiksi varovasti käytettynä ja pääasiassa käytän highlightereina vain kummankin paletin kahta vaaleinta sävyä. Nämä paletit pidän molemmat itselleni. ABH:n highlighterit ovat yksiä suosikkejani.


Vasemmalta löytyvä theBalmin Mary-Lou Manizer on suuren suosion saavuttanut vaalea highlighter, joka lukeutuu myös mun suosikkeihini. Mary-Lou olisi ehdottomasti mun valintani, jos joutuisin elämään vain yhden highlighterin kanssa koko loppuelämäni enkä missään nimessä karsi sitä pois. Ontic Mineralsilta mulla on tämä OnticPro Soft Shimmer Duo Sain tämän itse asiassa IG-arvonnan palkintona joskus ehkä pari vuotta sitten. Rakastan tämän sävyjä, mutta tämä tuli mulle alunperinkin rikkinäisenä, mistä johtuen olen käyttänyt tätä todella vähän. Toki tämän voisi yrittää korjata, mutten ole jaksanut, eli nyt koitan käyttää tätä vain hyvin varovaisesti. En halua tätä karsia pois, sillä viime aikoina oon tästä pitänyt todella paljon. Oikealla on Pretty Vulgarin Shimmering Swan Highlighter. Pidän tästä muuten, mutta sävy on ehkä vähän turhan tumma omalle vaalealle iholleni, eli karsin tämän pois.


Sleek MakeUP:lta mulla on kaksi palettia. Disorted Dreams Highlighting Palettea en oo käyttänyt kuin kerran. Tämä tuli kesäkuun Glossyboxin mukana ja mulle tässä paletissa suurin ongelma on se, että vain kaksi sen sävyistä on puuterisia. Voidemaiset highlighterit eivät pääse mulla kovinkaan usein käyttöön, varsinkaan jos ne eivät oikeasti ole mulle ihan supermieluisia. Tämän karsin pois. Vieressä oleva Solstice Highlighting Palette puolestaa on ollut mulla todella kovassa käytössä, kuten kuvakin kertoo. Tästä paletista vain ylärivin toinen sävy on voidemainen ja rakastan yli kaiken noita kolmea muuta puuterista sävyä. Mistään hinnasta en karsisi tätä pois!


Nestemäisiä highlightereita mulla on vain tämä Glossyboxin mukana keväällä tullut The Beauty Cropin Milk Liquid Highlighter, joka on hieman vaaleanpunertava, todella kaunis highlighter. Tämän haluan pitää, sillä purnukan kokokin tässä on juuri sopiva ja uskon, että tämän saan ehkä jopa joskus käytettyä. Make Up Factory Art of Glow Stick Golden Touch on todella, todella kaunis  puikkomuodossa oleva highlighter, jolla saa hyvin niin kevyttä kuin vähän voimakkaampaakin lopputulosta. Tämän pidän, sillä tää on mun mielestä vähän kuin Mary-Lou, mutta vaan voidemuodossa.


Vasemmalla oleva essence good vibes good memories baked blush & highlighter on siis nimensä mukaan sekä poskipuna että highlighter, mutta mä käytän tätä itse vain ja ainoastaan highlighterina vaaleanpunaisen poskipunan päällä. Tykkään, enkä aio tätä karsia pois. Makeup Revolutionin Vivid Baked Highlighter Golden Lights sen sijaan saa lähteä. Tällä saa kauniin hehkun kasvoille, mutta tää on omaan makuuni vähän turhan jauhoinen ja suuriglitterinen. Todella näyttävät korostuksen tällä kyllä saa, sitä en voi kieltää.


theBalmin The Manizer Sisters paletti on ollut mulla kovassa käytössä Mary-Loun ja Cindy-Loun osalta, mutta koska mulla on nykyään Mary-Lou täysikokoisena, karsin tämän pois. Cindy-Loukin on ihana,  mutta en koe enää tarvitsevani tätä palettia, sillä Betty-Lou ei ole mulla käytössä oikeastaan ikinä. Myös PÜR Moonlight Glow Strobe/Highlight Palette saa lähteä. Sävyt ovat kauniit ja pigmentti hyvä, mutta nämä ovat kaikki voidemaisia highlightereita eikä palettiin vain tule tartuttua.


Vasemmalta löytyy Too Facedin Sweetheart Beads Radiant Glow Face Powder, eli monisävyiset puuterihelmet. Tämä oli mun ensimmäinen tuotteeni TF:ltä ja mulla kävi tämän kanssa lopulta niin, etten raaskinut tuotetta käyttää ja nykyään se ei enää kiinnosta. Karsin tämän siis pois. Illamasqua Beyond Powder Highlighter Deity on kaikinpuolin aivan upea vaalea highlighter! Tämä on päässyt mulla ihan liian vähälle käytölle, mutta nyt otan tämän ehdottomasti parempaan käyttöön enkä siis karsi tätä pois.


ColourPopilta mulla on kaksi Super Shock Cheek Pearlized highlighteria - Smokin' Whistles ja Lunch Money. Nämä ovat kauniita ja erityisesti pidän vaaleanpunertavasta Smokin' Whistlesistä, mutta näissäkin on juuri se ongelma, etteivät nämä ole täysin puuterisia. Helpompikäyttöisiä nämä ovat kuin kunnon voidemaiset highlighterit, mutta siitä huolimatta mä en näihin tartu oikeastaan ikinä. Molemmat saavat siis lähteä.


Viimeisenä vielä pari irtopuuterimuodossa olevaa highlighteria! En saa päähäni mistä olen tämän Makeup Revuen Highlighter Golden Glown saanut, mutta en sitä myöskään ole käyttänyt enkä varmasti tule käyttämään jatkossakaan, eli pois lähtee. Lily Lolon Mineral Shimmer Star Dust on ihan älyttömän ihana highlighter, mutta nyt täytyy sanoa etten edes muista koska olen tätä viimeksi käyttänyt. En kuitenkaan halua tästä luopua ja nyt asetankin meikkipöydälläni vähän näkyvämmälle paikalle, jotta muistan taas käyttää tätä!


Karsinnassa lähti siis pois:

  • PÜR Moonlight Glow Strobe/Highlight Palette
  • theBalm The Manizer Sisters
  • ColourPop Super Shock Cheek Pearlized Smokin' Whistle
  • ColourPop Super Shock Cheek Pearlized Lunch Money
  • Makeup Revue Highlighter Golden Glow
  • Pretty Vulgar Shimmering Swan Highlighter
  • Sleek MakeUP Disorted Dreams Highlighting Palette
  • Makeup Revolution Vivid Baked Highlighter Golden Lights
  • Too Faced Sweetheart Beads Radiant Glow Face Powder

Yhdeksän lähti ja kymmenen jäi jäljelle. Näitä sain siis karsittua todella, todella hyvin! Yllätyin itsekin kuinka moni tuote sai lähteä, mutta näinkin monen highlighterin karsiminen mahdollistaa taas paljon paremmin sen, että saan käytettyä tasaisemmin niitä jäljelle jääneitä. 

Löytyykö teiltä samoja highlightereita kuin multa? :)

tiistai 10. syyskuuta 2019

Bette Box | Syyskuu 2019


Syyskuun Bette Boxia odottelin hieman ehkä pelonsekaisin tuntein, sillä edellinen elokuun Bette ei oikein ollut mulle mieluinen. Toivoin, että kesäbettejen jälkeen puhaltaisi taas uudet tuulet boksien sisällön suhteen ja odotuksen sen takia tälle syyskuun boksille olivat kovat. Mähän sain tämän boksin itselleni ilmaiseksi pisteillä eli omaa rahaa mulla ei tähän mennyt. Oon kuitenkin jo jonkin aikaa miettinyt omaa kohtaloani Betten tilaajana, sillä boksit eivät taas viime aikoina ole olleet ihan sitä, mistä haluaisin välttämättä maksaa 16 euroa kuukaudessa. Jotenkin boksista luopuminen tuntuu kuitenkin samaan aikaan myös vaikealta ja lopulta päädyn aina vaan katsomaan taas yhden kuukauden eteenpäin. Miltä syyskuun boksi sitten näytti?


Sisältö oli jokseenkin sekavan oloinen, sillä boksista paljastui taas melkoinen kasa erilaisia näytteitä. Niiden joukosta löytyi kuitenkin myös todella kiinnostavia tuotteita! Ensisilmäyksellä syyskuun boksi oli huomattavasti elokuun boksia parempi eli ainakin siinä oltiin tällä kertaa onnistuttu. Tämä siis mun näkemykseni mukaan, sillä totta kai ymmärrän sen, että vaikka mä en elokuun boksista pitänyt, oli se varmasti monille mieluinen. Mutta pidemmittä puheitta tehdään seuraavaksi taas tarkempi katsaus jokaiseen boksin tuotteeseen:


Dermosilin Rise and Shine Mascaraa kuvaillaan tuuheuttavaksi ripsiväriksi, joka tekee ripsistä myös kaarevat. Tuotekuvauksen mukaan ripsiväri on kerrostettavissa ja lopputulos on intensiivisen musta. Mä testasin tätä heti alaripsilleni eikä ainakaan tämä testikerta saanut mua vakuuttuneeksi. Väri tarttui ripsiin sinänsä ihan hyvin, mutta erotteli ne omaan makuuni vähän turhankin hyvin. Mähän siis en halua ripsiini sellaista sadan ripsen kauniisti eroteltua viuhkaa, sillä omissa silmissäni se ei ole riittävän näyttävän näköistä. Mun ripsiäni ei myöskään yksikään ripsiväri kaarra kuin korkeintaan alaspäin, joten ripsientaivuttimiin joudun turvautumaan tämänkin kanssa, kunhan pääsen tätä kunnolla testaamaan myös yläripsiini. Pelkään, että tämä ei tule mulla toimimaan, mutta mahdollisuuden haluan tälle toki antaa.
Hinta: noin 9,80 €.


Boksin toinen täysikokoinen meikkituote oli tämä uudistunut Lumene Blur 16H Longwear Foundation, joka tuli mulle sävyssä 0 Light Ivory/Valon Hehkua. Mä en ole koskaan päässyt Lumenen meikkivoiteiden makuun, sitä ihanaa CC-voidetta lukuun ottamatta, mutta kieltämättä tämä ihohuokosia ja muita ihon virheitä blurraava meikkivoide on mua kiinnostanut. Lopputuloksen tulisi olla puolimatta ja kestää kasvoilla aina 16 tunnin ajan. Tämä lähtee ehdottomasti testiin ja toivon, että sävy on itselleni sopiva!
Hinta: noin 16,90 €/30 ml.


Bio2You Face, Body, Hair Oil All In One on useaa eri öljyä sisältävä tuote, joka on tarkoitettu niin kasvoille, vartalolle kuin hiuksillekin. Tuote sisältää mm. tyrni-, oliivi-, argan- ja jojobaöljyjä, ja sen on tarkoitus kosteuttaa tehokkaasti niin hiuksia kuin ihoakin. Tuoksu tässä oli aivan ihana! Hieman makeahko ja itselleni hurjan mieluinen, varsinkin kun ehdin hetken jo pelätä, että tuoksu olisi yrittisen voimakas, kuten joissain öljysekoituksissa on. Bio2You on muutenkin itselleni todella mieluinen brändi ja mulla odottelee muutama muukin brändin tuote testaamista, eli tämä oli todella kiva saada boksista. Toivon, että saan käytettyä tämän kasvoöljynä, mutta katsotaan mihin tämä parhaiten soveltuu. Boksista tuli 50 ml koko.
Hinta: noin 22,00 €/100 ml.


Pitkäaikaistilaajille tuli 15 ml kokoinen tuubi Yon-Ka HYDRA N°1 CREME:sta. Tämä on kasvovoide, joka sisältää mm. hyaluronihappoa, aloe veraa sekä savanniruohoa. Voiteen tulisi kosteuttaa kasvojen ihoa tehokkaasti ja imeytyä myös nopeasti, jolloin tuote toimisi hyvin myös meikin alla. Brändi oli itselleni ihan vieras ja ensimmäinen ajatukseni olikin, että plaah mikä tylsä pienikokoinen voide. Mutta luettuani tuotekuvauksen kiinnostukseni heräsi, sillä uskoisin tämän olevan todella hyvä omalle kuivalle iholleni! Mielenkiinnolla odotan mitä tästä pidän, mutta ihan vielä en tätä aio avata, sillä mulla on taas kerran ihan liikaa kasvovoiteita avattuna. Hinta tässä ainakin on sen verran kova, että voisi kuvitella voiteen olevan laadukasta.
Hinta: noin 59,00 €/50 ml.


Boksista tuli myös toinen kasvovoide - Ziaja Acai Berry Day Cream 10 ml koossa. Vaihtoehtoisena tuotteena osa sai Ziajan Jasmiinisarjan voiteen. Itselleni tämä Acai Berry -sarjan kasvovoide on tuttu jo entuudestaan ja tämä onkin yksi suosikkivoiteistani Ziajalta. Ihanaa siis saada taas pieni koko tästä käyttöön! Voiteen tulisi auttaa ehkäisemään iholla ilmansaasteiden haittavaikutuksia ja ikääntymisen ensimerkkejä. Lisäksi se myös kiinteyttää ihoa tehden siitä kuulaan näköisen. Mulla tämä toimii parhaiten päivävoiteena, sillä tämä on melko kevyttä ja nopeasti imeytyvää. Vähän ehkä ihmetyttää, että boksiin oltiin laitettu kaksi kasvovoidetta, mutta onneksi molemmat ovat sentään itseäni kiinnostavia.
Hinta: noin 9,90 €/50 ml.


Lopuksi vielä kaikki boksin extra- ja näytetuotteet. Joukkoon mahtui Kenzon tuoksunäyte, Jordanin hammastahna, Formula 10.0.6 mustapäälappu, teetä sekä proteiinipatukka. Luojan kiitos hammastahnaa ei oltu listattu varsinaiseksi tuotteeksi, sillä mulle on jäänyt varmaan ikuiset traumat niiltä ajoilta, kun hammastahnaa tuli näistä bokseista tyyliin joka toinen kuukausi.


Boksin kokonaisarvo oli tässä kuussa noin 58,00 € eli melko paljon enemmän kuin mihin tässä on taas lähiaikoina totuttu. Sisältö oli mulle itselleni mieluinen ja parannus elokuun boksiin oli huikea! Tällä hetkellä fiilikset boksin tilaamisen suhteen ovat taas astetta positiivisemmat ja lokakuun boksin ainakin aion vielä katsoa.

Mitä mieltä te olette syyskuun boksista? :) 

maanantai 9. syyskuuta 2019

Kauneusbloggaajien kesämiitin Goodiebag Osa 2.

Kaikki postauksen tuotteet ovat sponsoreilta saatuja ilmaistuotteita


Reilu viikko sitten vietettiin 17 kauneusbloggaajan kesken pientä miittiä ja nyt olisi aika esitellä loput goodiebagimme sisällöstä! Miittiä varten saatiin kasaan hurja määrä toinen toistaan mielenkiintoisempia sponsoreita ja kotiinviemisiä kertyikin jokaiselle oikein mukava määrä. Kiitos vielä kerran jokaiselle osallistujalle sekä ihanille sponsoreillemme ♥ Ensimmäisen osan goodiebagin sisällöstä pääsette lukemaan tästä ja tässä vielä loput 10 sponsoria ja tuotteet esiteltynä:


Kivakos on kotimainen luonnonkosmetiikkaa myyvä verkkokauppa, josta saimme kaikki Vuohelma Ruusu & Sheamaito Palasaippuat! Tämä kaunis vaaleanpunainen ja sydämen muotoinen saippuapala on paitsi hurjan kaunis, myös tuoksultaan oikein miellyttävä. Mulla on tällä hetkellä useampi palasaippua käytössä, joten hetken aikaa tämä joutuu nyt odottelemaan, mutta tämä pääsee käsisaippuaksi heti, kun saan jonkun tällä hetkellä käytössä olevista loppumaan! Vuohelmaan olisi mukava päästä tutustumaan vähän paremminkin.


Let's Face It  sponsoroi meille tämän mielettömän kasan meikkejä ja muita tuotteita! Joukosta löytyy So Econ meikkisivellin, luomiväripaletti ja huulipuna Physicians Formulalta, meikkejä Wet n Wildilta, True Organic of Swedenin monitoimivoide sekä vitamiineja Beauty Bearilta. Ihan mieletön kasa kaikkea ihanaa ja mun huomioni vei erityisesti nuo kaksi punaista huulipunaa! Wet n Wildin Stick Foundation saattaa olla hitusen liian tummaa omalle iholleni, mutta bronzeri sen sijaan näyttää aivan ihanalta ja pääsee varmasti käyttöön. Sain myös mieheni innostumaan vitamiineista, sillä Beauty Bearin vitamiinithan maistuvat ihan karkeilta ja hän onkin popsinut niitä oikein mielellään.


Ilona Luonkosilta tuli jokaiselle Öljypuhdistuskakku. Itse sain tämän Rebirth-version, joka sopii hyvin kuivalle ja herkälle iholle, jollainen siis mulla itsellänikin on. Oon jo ties kuinka pitkään halunnut päästä testaamaan tätä ja nyt vihdoin sain tämän! En voi sanoin edes kuvailla kuinka innoissani mä tästä olen ja aivan varmasti tästä on tulossa hyvinkin pian tarkempaa juttua blogiin.


Marsaana/Nordic Beauty Import sponsoroi meille Kocostarin naamioita, Invisibobblen ihanan rusettiponnarin sekä TonyMolyn huuli- ja käsivoiteen. Olen jonkun testerin joskus käyttänyt tosta TonyMolyn banskukäsivoiteesta ja se osoittautui kyllä ihan superihanaksi. Myös banaanihuulivoide on päässyt mulla kovaan käyttöön. Invisibobblen rusettiponnari on mitä suloisin ja sekin on jo päässyt käyttöön. Mähän joudun töissä pitämään hiukset kiinni joka päivä, joten toi tuli oikeesti vielä tarpeeseenkin mulle.


NHS:ltä tuli ihan mieletön kasa kaikkea ihanaa ja myös suurin osa miitissä järjestetyn arvonnan palkinnoista oli juurikin heiltä! Joukosta löytyy Laveraa, benecosia ja Cattieria. Tuotteet ilmeisesti vaihtelivat hieman osallistujien välillä, mutta mä olen omaan kokoelmaani ihan supertyytyväinen! Nuo Laveran ampullit on olleet mulla haaveissa jo hurjan pitää ja esimerkiksi keskellä oleva Cattierin kasvovesi on mulla tällä hetkelläkin käytössä täysikokoisena. Ihanaa saada tollanen matkakokoinen versio siitä! Muutama näytekin goodiebagista paljastui ja ne pääsevät mihinpä muuhunkaan kuin näytepussukkaprojektiini.


Rightconnection sponsoroi jokaiselle KMS:n Style Colorin, jonka sain itse sävyssä Vintage Blush Rose Pastel. Näistäkin saattoi olla liikkeellä useampi eri sävy, mutta en oo kyllä nyt täysin varma asiasta. Joka tapauksessa tämä on poispestävä sprayväri hiuksille, ja näitä on myynnissä useassa eri sävyssä. KMS on brändinä todella kiinnostava ja vaikka oonkin ihan tyytyväinen omaan vaaleaan hiusväriini, täytyy tämäkin ehdottomasti testata jossain vaiheessa.


Ruohonjuuri sponsoroi meille Organic Shopin hiusnaamion, BYBI Beautyn Boosterin sekä Foodinin raakasuklaata. Kookostuotteet on mulle hurjan mieluisia, joten varmasti ainakin tuoksunsa puolesta tulen tosta Organic Shopin hiusmaskista pitämään. BYBIn boostereita tuli tämän mun Bakuchiolin lisäksi ainakin se mansikkaversio ja nyt täytyy sanoa, etten voisi olla iloisempi saatuani juuri tän retinoliboosterin! Mullahan on siis se mansikkaboosteri jo entuudestaan ja tätä versiota oon halunnut testata jo jonkin aikaa. Molemmista boostereista teen varmaan vielä tämän kuun aikana postauksen, joten pysykäähän kuulolla. Foodinin raakasuklaa tuli syötyä jo miehen kanssa, oli hyvää!


Saaren Taika sponsoroi meille Teepuusaippuan ja Tyrnishampoon. Brändin tuotteet ovat kiinnostaneet mua jo hurjan kauan, joten nämäkin tulivat kuin tilauksesta. Teepuusaippuan ajattelin antaa miehelle käytettäväksi, sillä hänellä on epäpuhtauksiin taipuva iho ja uskon hänen hyötyvän teepuun vaikutuksista enemmän kuin mitä itse kuivaihoisena siitä hyötyisin. Tyrnishampoo sen sijaan pääsee ihan omaan käyttöön ja toivon todella, että se toimii omissa hiuksissani!


Soaphoria sponsoroi meille kolme näytekokoista tuotetta valikoimistaan. Carbone aktiivihiilisappua on tarkoitettu ongelmaihon hoitoon ja päätyy varmasti myös mieheni käyttöön. Maidon kosketus vartalosouffle on aivan ihanan tuoksuinen vartalovoide ja Onni suihkuvaahto myös oikein miellyttävän tuoksuinen vartalonpuhdistusaine. Soaphorialla on todella mielenkiintoisen oloisia tuotteita, joten oli ihan huippua saada testiin nämä kolme näytettä. Heidän valikoimiinsa pitää ehdottomasti tutustua paremminkin.


TwistBe:ltä tuli vielä Innersense Sweet Spirit Leave-in Conditioner sekä 5 euron arvoinen lahjakortti! Jätettävät hoitoaineet ovat mulla käytössä aina pyyhekuivia hiuksia harjatessani, joten suihke tuli mulle ihan tarpeeseen. Olen sitä pariin otteeseen jo myös käyttänyt ja tuote yllätti oikein positiivisesti. Ei siitä ehkä uutta suosikkiani tullut, mutta hyvin se tehtävänsä on hoitanut. Lahjakortillekin tulee varmasti käyttöä, sillä TwistBe:n valikoimiin kuuluu mitä mielenkiintoisempia brändejä ja esimerkiksi Flow Cosmeticsilta löytyy parikin tuotetta, joita oon jo pitemmän aikaa halunnut päästä testaamaan.

Löytyykö tästä joukosta jotain tuotteita, joista kuulisitte mieluusti lisää? :)